Tieteellisessä kuvituksessa siirryttiin jo 1500-luvulla tarkkaan kuparikaiverrukseen. Hyvin varustetuissa painoissa kuparikaiverrus kuvitusmetodina syrjäytti vähitellen puupiirroksen kokonaan. Puupiirrosta käytettiin enää vain kansalle tarkoitetuissa hartaus- tai opaskirjoissa.
Gottfried Arnold, Ein Denckmahl des alten Christenthums ... Schrifften. Gosslar J.C. König 1702.
Koska syväpainoa edellyttäviä kuparikaiverruksia ei voitu painaa tekstin kanssa yhtä aikaa, oli niiden sijoittaminen tekstin lomaan hankalaa. Kuparikaiverrukset liitettiin useimmiten kirjaan erillisinä liitteinä vasta sidotuksen yhteydessä, jolloin tekstin ja kuvan välitön yhteys hävisi. Koska painajalle kuparikaiverrukset tulivat puupiirroksia kalliimmiksi, väheni kuvitettujen kirjojen määrä selvästi. Kustannusten minimoimiseksi yhteen kuvaan sijoitettiin mahdollisimman paljon tekstin eri kohtia selventäviä kuvia. Tavaksi tuli myös keskittää allegoriset, tekstiä tulkitsevat kuvat joko kaiverrettuun nimiösivuun tai nimiösivun viereen sijoitettavaan kuvaliitteeseen, frontispiisiin. Frontispiisi lisättiinkin 1600-luvulla useimpiin kirjoihin, tai ainakin osaan painoksen kirjoista.
Frontispiisi oli barokin luomus, ja se sopi täydellisesti barokin maailmankuvaan. Frontispiisi ei ollut pelkkää tekstin kuvitusta, se oli pikemminkin tekstin merkityksiä heijastava ja tulkitseva peili. Se voitiin myös nähdä näyttämönä, lavasteena, joka antoi teokselle puitteet tai porttina, jonka kautta oli helpompi siirtyä toiseen, tekstin sisäiseen, todellisuuteen. Frontispiisistä tuli korkeatasoisen kirjan olennainen elementti, etenkin Saksassa.
Christoph Welhammer, Susanna die Keusche. Nürnberg: W. Endter ›
Vaikka 1600-luvun taiteilijat eivät olleet kiinnostuneita kirjaintyyppien muodoista, kiinnosti heitä suuresti kirjankuvitus. Kuuluisimpiin saksalaisiin kuparikaiverrustaiteilijoihin ja kuvittajiin kuului Matthäus Merian. Alankomaissa kuvitusta ja kuparikaiverrustekniikkaa kehitteli erityisesti Rubens, hän työskenteli pääasiassa Plantin-Moretus kustantamon kanssa. Rubensin käyttämistä kaivertajista tunnetuimpia olivat Cornelis ja Theodor Galle. Ranskalaisia kuparikaiverruksen ja etsauksen mestareita olivat Jacques Callot (1592-1635) ja hänen oppilaansa Abraham Bosse (1602-1676). Bosse kirjoitti muun muassa ensimmäisen kaiverruksen ja etsauksen oppikirjan. Kirjankuvitus palveli suurvalta-ajan Euroopassa myös propagandistisia tarkoituksia, kuvituksen kohteina olivat seremonialliset tilaisuudet ja kuninkaiden sankariteot.
Theatrum Europaeum. Frankfurt am Main: Matthäus Merian
Kuvitus, Rubens: Opera omnia. Ex Officina Plantiniana Balthasari Moreti
Kaiverrus, Bosse: La pucelle ou la France delivrée
WILLIAM FAITHORNE. Jeremy Taylor, The great exemplar of sanctity and holy life. London 1653.
Kuvitustaide kehittyi Englannissa hitaasti, sillä englantilaiset kirjanpainajat tilasivat kuvalaattansa useimmiten ulkomailta. Vuosisadan loppupuolella Englannissakin alettiin kehittää omaa, alunperin Alankomaissa keksittyä graafista tekniikkaa, mezzotintoa. Erityisen hienoja olivat 1600-luvun loppupuolen englantilaiset kaiverretut nimiöt ja frontispiisit. Tunnetuimpia englantialaisia kirjankuvittajia olivat William Faithorne (1616-1691), Francis Barlow (1620-1704) sekä Wenceslaus Hollar (1607-1677).
Kuvitus, Faithorne: The great exemplar of sanctity and holy life
MEDELPLAN. Enevaldus Svenonius, Presbyter rite vocatus. Aboae 1688.
Suomalainen kirjankuvitus kehittyi huomattavan hitaasti, kuparikaiverrustekniikkaa ei Turussa hallittu lainkaan, vaan turkulainen, vähäinen kirjankuvitus toteutettiin puupiirrostekniikalla. Turun akatemian kirjapainoon palkattiin 1678 puupiirtäjäksi Daniel Medelplan, hänen pääasiallinen tehtävänsä oli väitöskirjojen tieteellinen kuvitus. Opiskelijat valmistivat myös itse tarvitsemiaan puupiirroslaattoja.
Ensimmäinen suomenkielinen koko Raamattu painettiin Tukholmassa 1642 Osaan painoksen kappaleista oli liitetty frontispiisit. Raamatussa oli myös tekstin lomaan sijoitettu puupiirroskuvasarja.
