1500-luvun alkupuolella kirjoja ei enää kuvitettu käsin, kuvat painettiin, ja painotekniikkana oli yleisimmin puupiirros. Monen kirjapainon yhteyteen oli perustettu puupiirrostyöpaja, jossa valmistettiin kuvitus- ja somistuslaattoja. Vuosisadan alkupuolen hienointa kirjataidetta edustivat kuvalliset nimiösivukehykset, joita suunnittelivat aikakauden parhaat taiteilijat, muiden muassa Albrecht Dürer, Hans Holbein (1497-1543), Hans Weiditz (k. noin 1536), Hans Burgkmair (1473-1531), Hans Baldung (1484-1545), Lucas Cranach, vanhempi (1472-1553). Näitä kehyksiä käytettiin joskus myös kirjan tekstisivujen koristamiseen, tapa oli kuitenkin harvinainen saksalaisen alueen ulkopuolella.
Albrecht Dürer, Vier Bücher von menschlicher Proportion. Nürnberg 1528.
Dürerillä on ollut suuri vaikutus eurooppalaiseen kirjataiteeseen. Hän kokosi geometriseen suhdeharmoniaan pohjaavan taideteoriansa kahteen 1520-luvulla ilmestyneeseen julkaisuun:
Underweisung der Messung ja
Vier Bücher von menschlicher Proportion
Renessanssin tieteellisen kirjallisuuden kuvitus oli usein taiteellisesti hyvin korkeatasoista, erityisesti kasvi- ja eläintieteelliset kuvat innostivat taiteilijoita.
Leonhard Fuchsin kasvikirja: De historia stirpium
Baselissa julkaistiin 1500-luvun puolessa välissä viimeinen tieteellisen puupiirroskuvituksen klassikko:
Andreas Vesaliuksen De humani corporis fabrica
Tieteellisen kuvituksen edellyttämä yhä suurempi tarkkuus johti kuitenkin pian puupiirroksesta luopumiseen ja sen korvaamiseen kuparikaiverruksella.
Vähemmän korkeatasoiselle puupiirroskuvitukselle oli tyypillistä, että samat laatat julkaistiin useaan kertaan ja niitä käytettiin monissa eri yhteyksissä. Puupiirroslaattoja valmistettiin ja kopioitiin ahkerasti, ja niitä myytiin Euroopassa kansainvälisillä kirjamessuilla. Puupiirroslaattojen toistuva kopiointi madalsi kuvan tasoa, hyvätkin alkuperäiset kuvat muuttuivat kopioinnissa jäykiksi ja kaavamaisiksi.
Andreas Alciatus, Emblemata. Antverpen: Christoffel Plantin 1577.
Kuvitetuista embleemikirjoista tuli 1500-luvulla äärimmäisen suosittuja, niissä esiteltiin ja tulkittiin monipuolisesti emblemaattisia kuvia sekä käsiteltiin emblematiikan teoriaa. Embleemin syvimmästä olemuksesta ei päästy yksimielisyyteen, yleisesti hyväksytyiksi saatiin kuitenkin seuraavat periaatteet: embleemissä kuva ja sana eivät selitä, vaan täydentävät toisiaan; embleemeissä ei esitetä ihmistä; teksteiksi ei saa ottaa sananlaskuja, maksiimeja, moraalisia ohjeita eikä arvoituksia; embleemiä tulkittaessa kuvia ei saanut tarkastella metaforisesti eikä kuvaannollisesti. Embleemin kuvalla ja tekstillä on looginen suhde, jota voisi nimittää implikaatioksi tai kokonaissuhteeksi.
Ensimmäinen embleemikirja julkaistiin 1531:
Andreas Alciatin Emblemata libellus
