1700-luvulle tultaessa kuvataide alkoi vapautua allegorian painolastista, taiteen ei enää pitänyt vakuuttaa vaan ensisijaisesti viihdyttää. Myös kirjankuvituksessa siirryttiin keveämpään ja ilottelevampaan kuvitukseen. Rokokookuvitukseen siirtyminen tapahtui eri tavoin eri maissa, Saksassa barokin raskaiden muotojen pohjalta luotiin uudenlaisia väräjäviä, epäsymmetrisiä muotoja. Ranskassa taas muotoja kevennettiin niitä yksinkertaistamalla. Englannissakin alettiin yhä enemmän kiinnittää huomiota kirjankuvitukseen taiteena.
Jean de la Fontaine, Fables choisies
Etsauksen ja kuparikaiverruksen yhdistelmä oli yleisin kuvitustekniikka. Kuvitusta ei enää keskitetty yksinomaan frontispiisiin tai erillisiin kuvaliitteisiin, vaan tekstiä tulkitsevia kuvia, vinjettejä, pystyttiin jälleen sisällyttämään tekstin joukkoon.
Antiikin vaikutuksen voimistuttua vuosisadan puolivälin tienoilla kuvitus edelleen keveni ja pieneni, vinjettien aiheiksi otettiin usein unenomaisia, dolce far niente-paimenidyllejä.
Salomon Gessner, Schriften. Zürich
Saksalaisessa kirjankuvituksessa korostui pikemminkin porvarillinen kodikkuus ja tunteellisuus Empfindsamkeit kuin yläluokkainen ylellisyys - niin tyypillinen ranskalaiselle kuvitukselle. Vuosisadan huomattavimpia saksalaisia kuvittajia olivat Salomon Gessener, Daniel Nikolaus Chodowiecki ja Johann Heinrich Ramberg.
Chodowiecki: F. Nicolai, Leben und Meinungen...
Ramberg: C. M. Wieland, ... Sämtliche Werke ›
Ranskalainen kuvitus oli teknisesti ja taiteellisesti korkeatasoisinta. Koko ancien régimen elämänmuoto, niin kevytmielinen kuhertelu kuin filosofiset keskustelutkin taustanaan pastoraalimaisema tai rococo boudoir, on siinä ikuistettu yksityiskohtaisen tarkasti. Vuosisadan lopulla klassiset ihanteet heijastuvat myös Ranskan kirjankuvitukseen, ja vallankumouksen jälkeen kuvituksen ihanteeksi tuli yhä klassisempi säännönmukaisuus.
Jean de La Fontaine, Contes et nouvelles en vers
Ovidius, Les Métamorphoses d’Ovide gravées...
Torquato Tasso, La Jérusalem délivrée
Ranskalainen Hubert Gravelot kutsuttiin opettajaksi St Martin Lanen akatemiaan Lontooseen, hän juurrutti Englantiin grafiikan teknisen osaamisen tuoden mukanaan myös jotain ranskalaisesta rokokootyylistä. Englantilaisen William Hogarthin vaikutus jäi kuitenkin kuvituksen sisällön osalta voimakkaammaksi. Monet muutkin englantilaiset taiteilijat kuvittivat kirjoja, muun muassa Isaac Taylor ja Thomas Kirk Tuotteliaimpiin englantilaisiin kuvittajiin kuulunut Thomas Stothard kaiversi itse kuvalaattansa. Stothardin pehmeän kotoisista, mutta hienostuneista kuvista tuli aikanaan erityisen suosittuja.
Eniten kirjankuvitusta uudistanut englantilainen on Thomas Bewick (1755-1828). Hän kehitti uudenlaisen puupiirrosmetodin, puukaiverruksen eli xylografian, jossa kuva kaiverretaan puun katkaisupintaan, ei halkaisupintaan. Puukaiverruksen etuna kuparikaiverrukseen nähden on, että se voidaan painaa samaan aikaan tekstin kanssa.
Vuosisadan taiteilijoita innoittaneen kaunokirjallisuuden kuvituksen ohella, kuvitettiin myös paljon tieteellistä tekstiä. Tieteellisessä kuvituksessa pyrittiin pelkistämiseen, kuvituksen tuli toimia vallitsevan tiedekäsityksen ehdoilla. Diderot korosti kuvan välttämättömyyttä tieteellisen ja teknisen tiedon välitykselle. 1700-luvun esteettisyyden vaatimus ulottui kuitenkin myös tieteellisiin kuviin, niidenkin piti herättää mielihyvää.
Denis Diderot, L'Encyclopédie ›
Suomessa ei 1700-luvulla ollut nimeksikään kirjankuvitusta. Ensimmäinen kuparikaivertaja, J. H. Seeliger tuli Turun akatemian painoon 1750, hänen pääasiallisena tehtävänään oli kuvien tekeminen talous- ja luonnontieteellisiin väitöskirjoihin. Turkulaiset professorit eivät arvostaneet kovin korkealla Seeligerin eikä hänen seuraajiensa ammattitaitoa, ja kaikki vaativa kuvitus teetettiin Tukholmassa.
Biblia, se on: coco Pyhä Raamattu, suomexi