KAIVERRETTU ROKOKOONIMIÖ. Pierre-Joseph Bernard, L'Art d'aimer, et poesies diverses de M. Bernard. Paris 1700-luku.
1700-luvun keventynyt estetiikka, rokokoo ja uusklassisismi näkyivät kirjoissa koon pienenemisenä ja typografian siroutena. Tyylimuutokset ilmenevät välittömimmin nimiösivujen muuttuneena hahmona.
Barokin määrällisesti ja sisällöllisestikin runsaat nimiölehdet supistuivat, tosin 1700-luvun alussa kirjoissa oli vielä usein kolme nimiötä. Vähitellen luovuttiin täyteläisestä kaiverretusta nimiösivusta ja myöhemmin myös frontispiisistä sen sijaan likanimiö, tai esinimiö, "köyhän frontispiisi", säilyi. Se oli kuitenkin kadottanut suojaavan vaatimattoman luonteensa, sillä sen puhdas yksinkertainen eleganssi sopi hyvin uusklassiseen kirjaan.
1700-luvun typografiset nimiöt selkiytyivät ja tekstin osuus väheni niissä minimiin. Nimiösivun markkinoiva luonne kuitenkin säilyi, se jopa korostui. Mainostamistapa vain muuttui, enää ei vakuutettu sanoin, vaan viestittiin vähäeleisen arvokkaasti. Tosin epärehellisiäkään keinoja ei kaihdettu. Varastoon jääneet myymättömät julkaisut tehtiin houkutteleviksi vaihtamalla niihin vain uusi, tuore nimiölehti, jossa, totuuden vastaisesti, ilmoitettiin että kyseessä oli uusi, lisätty ja korjattu painos. Nimiösivusta tulikin vähitellen ensisijaisesti kaupallinen lehtinen, kustantajan tuote, joka ei välttämättä liittynyt kiinteästi itse teokseen.
Salomon Gessner, Schriften. Zürich: Orell, Gessner & Comp.
Joseph-Louis Desormeaux, Histoire de la maison de Bourbon. Paris: Imprimerie royale
Nimiösivulle sijoitettiin virheellistä tietoa muussakin kuin markkinointitarkoituksessa, yleisimmin yhä kiristyneen sensuurin harhauttamiseksi. Ilman painolupaa julkaistujen kirjojen tekijää tai kirjanpainajaa ei ollut syytä paljastaa, tällaisten kirjojen painopaikaksi merkittiin turvallisuussyistä paikka, jossa kirjaa ei ollut painettu, yleisimmin fiktiivisinä painopaikkoina käytettiin Lontoota, Amsterdamia tai Kölniä, kirjanpainajan nimi joko keksittiin tai se jätettiin kokonaan pois. Myöhemmin tuli tavaksi, etenkin Ranskassa, ilotella keksityillä julkaisutiedoilla, esimerkiksi Voltairen 1764 ilmestyneen tarinan Ce qui plaît aux Dames julkaistutiedoissa oli "Partout: chez les Libraires Français » (Kaikkialla: Ranskan kirjakaupoissa) ja Abbé L***'n julkaiseman teoksen "Kirje Filoulle, kuningas Ludvigin pikkukoiralle" julkaisutietoihin oli merkitty "s'il se vend: ce n'est pas chez lui" (Jos sitä myydään: niin ei hänen luonaan).
Jean de La Fontaine, Contes et nouvelles en vers
UUSKLASSINEN SUOMALAINEN NIMIÖSIVU. Johannes Bilmark, Dissertatio academica. Aboae 1798.
KLASSINEN SAKSALAINEN NIMIÖSIVU. Christoph Martin Wieland,... Sämtliche Werke. Leipzig: Georg Joachim Göschen 1794.
KLASSINEN SAKSALAINEN NIMIÖSIVU. Friedrich Nicolai: Leben und Meinungen des Herrn Magisters Sebaldus Nothanker. Berlin und Stettin 1799.
KLASSINEN RANSKALAINEN NIMIÖSIVU. Torquato Tasso, La Jérusalem délivrée. Paris: P. Didot l’aîné 1796.
Typografisen nimiösivun muotoilu heijasteli kevyempää rokokoo- ja uusklassista estetiikka ja, vaikka nimiösivun myyvät funktiot olivat entisestään vahvistuneet, mainonnan ei enää sallittu pilata nimiösivun harmoniaa. Kirjan ulkoasun suunnittelussa noudatettiin 1700-luvun esteettisiä normeja, ja nimiösivu säilyi koko vuosisadan ajan vaaleana, puhtaana taustana ensin siroille rokokookirjaimille ja myöhemmin harmonisille klassisten esikuvien mukaan muotoiluille kirjaimille. Nimiösivua koristi enää korkeintaan pieni kaiverrettu vinjetti, ruusuköynnös tai aaltoileva nauha.
Torquato Tasso, La Gerusalemme liberata. Parigi
Arnaud Berquin, Pygmalion, scene lyrique de M:r J.J. Rousseau. Paris
