Vanhimmat painetut kirjat olivat 1400-luvun käsikirjoitusten monistamalla tuotettuja kopioita. Uusi väline, kirjapaino, irtokirjakkeineen ja painomusteineen ei välittömästi muuttanut kirjan totuttua ulkoasua. Ensimmäiset irtokirjakkeet oli valettu käsikirjoituskirjainten mallien mukaan, kirjat myös somistettiin ja otsikoitiin edelleen käsin. Varhaisia painotuotteita ja 1400-luvun käsikirjoituksia on hyvin vaikea erottaa toisistaan.
Ensimmäisten valettujen irtokirjakkeiden muoto pohjautui neljään pääkirjaintyyppiin. Näiden kirjaintyyppien käyttö oli jo käsikirjoituskaudella vakiintunut tekstin sisällön mukaan:
1. kirkollisten kirjojen kirjaimeksi omaksuttiin suuri ja jäykkä goottilainen kirjain, tekstuura, lettre de forme
2. skolastiset tekstit kirjoitettiin vakiintuneella pyöreähköllä goottilaisella rotundalla, lettre de somme
3. kansliakirjoitukseen perustuvasta kalligrafisesta goottilaisesta kirjaimesta, bastardista, tuli, etenkin Ranskassa, suosittu kansankielisen tekstin kirjain
4. antiikin auktorien tekstejä varten renessanssihumanistit olivat omaksuneet karolingiseen minuskeliin pohjautuvan
antiikvakirjaimen
Varhaisimmissa 1400-luvulla painetuissa kirjoissa oli värikäs, käsikirjoitusten malleihin pohjautuva, käsin tehty somistus. Tästä ainoana poikkeuksena on Mainzin Psalttari, jossa sekä dekoraatio että värilliset initiaalit on toteutettu painamalla. Tämä jäi kuitenkin yksittäiseksi kokeiluksi, ja puupiirrostekniikka otettiin laajempaan käyttöön vasta 1480-luvulla. Aluksi kuvat vielä väritettiin käsin, mutta pian painetuissa kirjoissa luovuttiin kokonaan väristä ja kirjasta tuli graafinen mustavalkoinen teos. Käsikirjoitusten menekin hiipuessa niiden valmistamiseen osallistuneet illuminaattorit ja rubrikaattorit joutuivat vaihtamaan ammattia, ja monet heistä ryhtyivät puupiirtäjiksi tai -leikkaajiksi, sillä kirjojen kysynnän kasvaessa kasvoi myös puupiirroslaattojen kysyntä.
