SIVU1 | SIVU2
Hyvin varhaisessa vaiheessa siirryttiin sivupainannasta arkkipainantaan, tämä merkitsi sitä että ennen arkin painamista oli ladottava valmiiksi kaikki yhdelle painoarkille tuleva teksti. Tekstin määrä riippui siitä, kuinka monta kertaa arkki oli tarkoitus taittaa sekä siitä, neulottiinko yhteen arkkivihkoon enemmän kuin yksi arkki. Esimerkiksi normaalikokoista oktaavokirjaa painettaessa oli aina ladottava valmiiksi 16 sivua.
Edelleenkin käytössä olevat kirjan kokoa kuvaavat nimitykset perustuvat tähän arkkien taittotapaan. Kirjan yleisimmät koot ovat:
folio, 2:o arkki taitetaan kerran, saadaan kaksi lehteä, neljä sivua
kvartto, 4:o arkki taitetaan kaksi kertaa, saadaan neljä lehteä, kahdeksan sivua
oktaavo, 8:o arkki taitetaan kolme kertaa, saadaan kahdeksan lehteä, 16 sivua
duodeesimo, 12:o arkki taitetaan kahdessa osassa, yleensä siten että 2/3 arkista (8 lehteä) taitetaan kuten oktaavo ja 1/3 arkista (4 lehteä) taitetaan taitelehtisten tavoin
Arkintunnuksilla haluttiin varmistaa, että sitoja taittaa arkit oikein ja sitoo ne oikeaan järjestykseen. Jokainen arkkivihko merkittiin kirjaimella ja vihot sidottiin kirjainten osoittamaan aakkosjärjestykseen. Arkintunnukset merkittiin kirjaimella + numerolla arkkivihon ensimmäisille lehdille (A1, A2, A3, B1, B2, B3 jne.). Arkkien merkitseminen oli erityisen tärkeää tekstiä ymmärtämättömälle sitojalle, ilman arkintunnuksia hän ei olisi pystynyt sitomaan arkkeja oikeaan järjestykseen.
Siirtymäsana oli toinen kirjan rakenteen kannalta tärkeä merkki. Siirtymäsanaa käytettiin jo käsikirjoitusaikana, jolloin sana sijoitettiin jokaisen arkin loppuun. Tuolloin sen merkitys oli sama kuin arkintunnusten, opastaa sitojaa arkkien keskinäisessä järjestyksessä. Painetuissa kirjoissa siirtymäsanan tehtävä oli opastaa asemoijaa sivujen sijoittelussa painokehilöön. Kehilön rakentaminen oli tarkkaa työtä, siirtymäsana helpotti asemoijaa sivujen sijoittelussa.
Vaikka käsikirjoituksissa oli jo tullut tavaksi numeroida lehdet, ei tämä käytäntö siirtynyt heti painettuihin kirjoihin. Italialaiset kirjanpainajat ottivat 1470-luvulla ensimmäisinä käyttöön lehtinumeroinnin. Aluksi numero merkittiin lehden oikeaan yläreunaan: Fol. + roomalainen tai arabialainen numero. Arabialaiset numerot yleistyivät 1500-luvulla. Lehti- ja sivunumerointi esiintyivät rinnakkain lähes koko 1500-luvun, vasta 1590-luvulla sivunumerointi syrjäytti lehtinumeroinnin.
Arkintunnus, siirtymäsana ja sivunumerointi: Erasmus Roterodamus, Farrago nova epistolarum
Arkintunnus, siirtymäsana ja lehtinumerointi: Mikael Agricola, Se Wsi Testamenti
REKISTERI. Aëtius Amidenus, Librorum medicinalium. Venezia: Aldus 1533.
1500-luvun loppupuolelle saakka kirjojen loppuun, etenkin Italiassa, sijoitettiin arkintunnusten luettelo eli rekisteri. Rekisteristä sitoja heti näki, monestako arkkivihosta kirja koostui, miten vihot tuli järjestää ja montako lehteä kuhunkin arkkivihkoon kuului.
