|
EU-direktiivit harmonisoivat
Suomen liittyminen Euroopan unioniin johti tekijänoikeuslainsäädännön muutosprosessissa tahdin vaihdokseen. Eurooppalainen EU-direktiiveillä tapahtuva tekijänoikeuden harmonisointi vauhdittui liittymisprosessimme aikana, ja noin kymmenen vuoden aikana merkittävä osa koko tekijänoikeusjärjestelmästä on tullut harmonisoiduksi. Yhteisön harmonisointi kytkeytyy vahvasti teknologian kehitykseen; tekijänoikeusdirektiiveistä ensimmäiset kolme, niin sanotut tietokoneohjelmadirektiivi, satelliitti- ja kaapelidirektiivi ja tietokantadirektiivi, koskettelevat teknologian vaikutusaloja. Ennen vuosituhannen vaihdetta Suomen tekijänoikeuslakiin oli tehty jo viiden EU-direktiivin mukaiset muutokset.
Kuudes tekijänoikeusalan direktiivi, vuonna 2001 annettu niin sanottu tietoyhteiskuntadirektiivi, kohdistuu digitaalisen tekniikan käyttöalojen ytimiin. Direktiivi perustuu eräiltä keskeisiltä osiltaan vuoden 1996 WIPO-sopimuksiin, ja sen tarkoituksena on harmonisoida EU:n jäsenvaltioiden ratkaisuja, joilla ne saattavat voimaan mainitut sopimukset. Samalla direktiiviin on kuitenkin sisällytetty tekijänoikeuden yhdenmukaistamiseen tähtääviä säännöksiä.
Tietoyhteiskuntadirektiivi pyrkii varmistamaan sen, että kaikkien EU-maiden lainsäädäntö perustuu laajaan reprodusointikäsitteeseen, joka sisältää myös lyhytaikaiset tietokoneilla ja tietoverkoissa tapahtuvat kopiointitapahtumat. Direktiivi selventää tietoverkoissa tilauspohjaisen yleisölle tapahtuvan suojatun aineiston välittämisen oikeudellista luonnetta. Direktiivi sisältää myös säännökset siitä, että jäsenvaltioiden on annettava suojaa teknisten suojausten oikeudetonta murtamista vastaan ja taattava digitaalisen aineiston oikeuksien hallinnoinnin edellyttämän informaation suoja.
Suomen kannalta direktiivin merkittävimpiin säännöksiin kuuluvat säännökset, joilla pyritään määrittelemään ne tapaukset, joissa kansallisessa laissa on sallittua rajoittaa reprodusointioikeutta ja/tai yleisölle välittämisen oikeutta. Näitä säännöksiä koskevista ehdotuksista syntyi Brysselissä laaja keskustelu.
Suomen ja muiden Pohjoismaihin kuuluvien EU-jäsenmaiden kanta oli se, että direktiivissä ei olisi tarpeen säännellä kaikkia sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta vähemmän merkityksellisiä rajoituksia. Suomi katsoi, että kulttuurin, opetuksen, tiedonvälityksen ja esimerkiksi kirjastojen toiminnan kannalta merkittäviä rajoituksia tulisi voida säilyttää tekijänoikeuslainsäädännössä ja tarvittaessa myös kehittää edelleen. Lisäksi Suomi katsoi, että rajoitussäännöksiä tulisi voida ulottaa koskemaan myös digitaalisessa muodossa olevia aineistoja sellaisissakin tapauksissa, joita ei ole mainittu direktiivissä. Tässä kohdassa kuitenkin voitti eteläisempien EU-maiden ja komission kanta, jonka mukaan direktiivissä tulee tyhjentävästi luetella ja määritellä sallitut rajoitukset.
URN:NBN:fi-fe20031625
|
|