|
|||||||||||||||||||||
Kulttuurimeemien maisema
Minua itse asiassa mietityttävätkin yhä syvemmin puheenparret vaihtoehtoisuudesta tai kulttuurisesta kieltäytymisestä, vaikka ymmärrän kulttuurin vaihtoehdottoman näkemyksen merkityksen, koska juuri sillä tavalla parhaiten rakennetaan kulttuurin eri tasoisia merkityskenttiä. Käsitteet tunnetaan niiden rajaamista reunaehdoista ja merkityksistä, kuten aukiot tunnetaan niitä reunustavista taloista. Brian Eno, tuo ambient-kulttuurin isäksi nostettu keulahahmo, kertoo haastattelussaan A Big Theory Of Culture, että hän monien muiden tieteestä kiinnostuneiden taiteilijoiden tapaan on kiinnostunut siitä, voiko kulttuurista puhumiselle luoda yhteistä kieltä, yhteistä koodistoa? Etenkin mediakulttuurien alueella, missä kaiken eteen on niin helppo iskeä leima 'uusi', yhtenäinen ja historiansa tunnistava sanojen järjestelmä auttaisi hahmottamaan sitä, mikä uudessa on varsinaista uutta, yleensä hyvin vähäinen osa, ja mikä on vain variaatioiden jatkumoa. Eno kertoo kirjoittaneensa aiheesta kuuluisalle tutkijalle, Richard Dawkinsille, ja pohtineensa tässä valossa Dawkinsin kanssa hänen kehittämäänsä meemien käsitettä. Dawkins on yrittänyt löytää kulttuurista geenien tapaista yhteistä perusselittäjää. Yhdessä Dawkins ja Eno päätyvät sloganiin, että kulttuuri koostuu meemien maisemasta. Meemit määräävät kulttuurien esityskieltä. Niiden avulla voisi esimerkiksi pohtia amerikkalaisen maalaistollon työkuteiden, farmareiden ja baseball-hatun, menestystä muotimaailmassa. Tai sitä, miksi hatun lippa kääntyy niskaan? Tai räppäreiden lökäpöksymuodin taustaa, tai käsimerkkien ideologiaa. Sanotaanpa kulttuurien historiallisesti muodostunutta koodistoa sitten meemeiksi tai miksi tahansa, todistaa kulttuurien arkeologiaan tutustuminen vastaan panemattomasti sen, mikä merkitys omien kulttuuristen aikajaksojemme historiallisilla juurilla on. Meidän elämämme koostuu kulttuurisista aalloista tai kehistä. Ja itse asiassa oikea, todellinen kulttuurinen vallankumous, evolutionaarinen kulttuurinen loikka, voi tapahtua vain silloin, kun vallitsevan kulttuurin henki on loppunut. Mikäli se on voimissaan, vallassa, sen vastustaminen, jota jostain syystä me olemme kutsuneet vallankumoukseksi, on tehotonta ja vanhan kulttuurin ehtojen sanelemaa. Mutta kuten olemme oppineet, kulttuuriset vallankumoukset ovat symbolisia, taistelua metaforien markkinoista. Regressio, paluu vanhaan, on aina aaltomaisen liikkeen osa. Edellä esitetty näkyy hyvin mediakulttuurin lyhyissä sykäyksissä, näissä kvartaalitalouden vallankumouksissa. Kulttuurisesti todella merkittävät mediakulttuurin osa-alueet eivät itse asiassa ole edes vielä koskettaneet kuluttajamarkkinoita tai muuttaneet mediaympäristömme. Tarkoitan nyt mediaympäristön muuttumista kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi, sen kaltaiseksi havaittavaksi ja fyysisesti toimivaksi ympäristöksi, kuin tämä materiaalinen todellisuutemmekin on. Melkein yhtä iso merkitys tulee olemaan mediakulttuuriin liittyvien käyttöliittymien, porttien mediamuodoilla. Nykyisin käyttöliittymät ovat vielä todella rajoittuneita. Tosin olemme adaptoituneet hyvin niiden käyttäjiksi. Ajatellaan nyt esimerkiksi, mitä eroa on tietokoneen hiirellä ja puhekäyttöliittymällä, tai hiirellä ja aktiivisella, ympäristössä reagoivalla ruumis&tila-käyttöliittymillä. Eli näinkään yksinkertaiselta kuulostavaa asiaa, kuin mahdollisuutta ohjata tietokonetta puheella, sanella tekstiä, ei ole saatu aikaan eikä kehitettyä toimivaksi järjestelmäksi. URN:NBN:fi-fe20031641 |
|||||||||||||||||||||
