|
Kuunnellaan vielä tämä...
Ilta Ekholmin kotona. Ruoka ja juoma on tarkkaan mietitty, yleensä myös joku uutuusmaku tai yhdistelmä löytyy pöydästä. Mutta jossain vaiheessa ajaudumme kuuntelemaan musiikkia, jota Ekholm on hankkinut matkoiltaan. Käyn vieraisilla nykyisin useahkosti, ja aina löytyy uutta musiikkia, yleensä sellaisia nimiä, mistä en ole kuullut mitään, missään ja milloinkaan. Ekholmin musiikkimaku on kataloginen tai ensyklopedinen. Mikään määrätty tyyli ei hallitse, koska kitara ei muodosta tyyliä, vaan voimme kuunnella niin uutta etnoa, jazzia kuin popahtavaa rytmimusiikkiakin. Kaikissa levyissä on kuitenkin aina joku intohimon pointti; soittaja, yleensä kitaristi, biisi tai soolo, johon Ekholmin korva on tarttunut. Hän myös lukee paljon ulkomaisia musiikkilehtiä, joiden viiden tähden levyt hankitaan postimyynnistä tai nykyisin yhä useammin toistuvien työmatkojen yhteydessä, joihin aina sisältyy retki suuriin levykauppoihin.
Mutta Ekholm ei ole keräilijä, jonka tulisi saada jonkun artistin tai teoksen kaikki versiot. Se on liian tylsää, vertikaalista. Ekholm elää horisontaalisesti, risteillen kulttuurimedian maisemissa, etsien aina uutta varianttia.
Kuuntelutapahtuma on aktiivinen. Mies esittelee kuin tarjottimelta herkkupaloja, yksi levy sieltä, toinen levy heti perään. Ja kun lopetellemme, niin pitää kuunnella vielä tämä yksi... Pyysin kerran häntä nauhoittamaan minidiskille jonkun session satoa ja kotona kuunnellessani huomasin, että useimmat levyt katkesivat kesken, koska oli kiire jo esitellä uutta, vielä mielenkiintoisempaa, parempaa, erilaista.
URN:NBN:fi-fe20031641
|
|
