|
||||||||||||||||||
Kirjan tulevaisuus
Papyrusrullien ja pergamenttikääröjen jälkeen kirjoja on tekstattu ja painettu paperille. Kirjan painanta on tavallisesti rajannut tekstin muodon lineaariseksi esitykseksi, joka yleensä kulkee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Tämä muotosääntö ei ole kuitenkaan kahlinnut tieto- ja kaunokirjallisuuden tekstien avulla ilmaistuja ajatuksia, eikä se ole asettanut rajaa argumenttien terävyydelle ja kielikuvien eloisuudelle. Kirjaan sisältyvällä kirjoituksella on (Popperin maailmaan 1 kuuluvan) fysikaalisen ulkoasunsa ohella (maailmaan 3 kuuluva) informaatiosisältö, jonka lukija voi tiedostaa mielessään (eli maailmassa 2). (Vrt. Niiniluoto, 1990.) Tekniikan kehitys on jatkuvasti irrottanut kirjojen informaatiosisältöä sen tallentamiseen ja välittämiseen käytetystä fysikaalisesta alustasta. Teksteistä on tullut digitaalisia merkkijonoja, joita voidaan käsitellä tietokoneen näyttöruudulla ja tallentaa erilaisissa muodoissa. Koneessa olevasta tekstimassasta on myös kätevää suorittaa hakuja. Kustantajat ovat kehittäneet on demand -järjestelmiä, joissa - painoksen varastoinnin sijasta - kirjasta painetaan paperille kappale vasta tilauksen tullessa. Perinteisen kirjan rinnalle on myös luotu elektroninen e-kirja, joka voidaan myydä erillisenä kiekkona tai toimittaa lankaa pitkin asiakkaan koneeseen. Datan sähköinen siirto on tuonut lennättimien ja lankapuhelimien rinnalle faxit, sähköpostin ja kännykät. Jo aiemmin tapahtunut kumous audiovisuaalisissa välineissä (radio, nauhuri, levysoitin, valokuva, elokuva, televisio, video) on tarjonnut mahdollisuuden äänen ja kuvan vastaavanlaiseen käsittelyyn. Yhdistämällä teksti, ääni ja liikkuva kuva saadaan uusia kiehtovia multimedian muotoja, kuten cd-romput, tietokonepelit, internet ja virtuaalitodellisuus. Yllä kuvattu kehitys on luonut valtavasti mahdollisuuksia taiteen ja tieteen harjoitukselle. On syntynyt uusia avant gardea edustavia mediataiteen muotoja ja niitä ymmärtämän pyrkiviä mediatieteitä (vrt. Ylä-Kotola ja Arai, 2000). Myös perinteiset humanistiset alat - kielen ja kirjallisuuden tutkimuksesta taidehistoriaan - ovat tehokkaasti ottaneet käyttöön informaatioteknologian uutuuksia. Samalla tavoin suurten tekstien, numeroaineistojen ja kuvien käsittely on nykyisin avainasemassa useimpien luonnontieteiden piirissä. Tähtitieteen ja maantieteen tapaisissa tieteissä tutkimustuloksetkin voivat olla digitaalisia kuvia. Myös tieteelliset julkaisut - väitöskirjoista erikoisalojen aikakauslehtiin - ovat kasvavassa määrin siirtyneet elektroniseen muotoon. Kaikkien alojen tutkijat viettävätkin nykyisin tuntikausia päivittäin tietokonepäätteiden äärellä. Tätä kehitystä vahvistaa entisestään eLearning: virtuaalisten oppimisympäristöjen kautta tapahtuva etäopetus. Ekholm ja Oesch (1993) arvioivat kymmenen vuotta sitten, että uusien muotojen jatkuvasti monipuolistuessa kirjat eivät kuole vaan päinvastoin kokevat renessanssin. Humanisti voi pääasiassa yhtyä tähän päätelmään. Kolme reunahuomautusta kuitenkin tekee mieli esittää. Ensinnäkin nykytekniikalla voidaan painaa paperille upeita teoksia, jotka täyttävät kaikki bibliofiilien haaveet. Kirjojen keräilylle ja lukemiselle ei ole loppua näkyvissä. Hyvä näin. Toiseksi informaation tallennuksen uusien välineiden kutsuminen "kirjoiksi" merkitsee semanttista laajennusta. Onkin mielenkiintoista todeta, että hypertekstin ja multimedian historiallista esikuvaa voi etsiä pikemminkin keskiajan kirkoista kuin lineaarisesta painetusta kirjasta: seinämaalausten kuvatarinat, koristeelliset kirjoitukset, papin puhuttu saarna, urkumusiikki ja lauletut virret ovat yhdessä melkoinen media show. Kolmanneksi kirjojen muuttuessa digitaaliseksi informaatioksi suurin haaste on elektronisten aineistojen säilyvyys. Kirjastoilla on näille aineistoille periaatteessa ikuinen säilytysvelvollisuus. Juha Hakalan asiantuntija-arvion mukaan paperi on tässä suhteessa yhä luotettavampi alusta kuin sähköiset järjestelmät. Humanistin ja historioitsijan painajainen on tilanne, jossa pitkän aikakauden dokumentit ja teokset on tallennettu disketeille tai tietokoneisiin, mutta ne eivät enää ole avattavissa ja luettavissa. Tämän tilanteen olen itsekin joutunut kokemaan: Mikro-Mikon lerpuilla ei enää ole mitään virkaa, ja WP:n vanhoilla muodoilla yli kymmenen vuotta sitten kirjoitetuista teksteistä tulee nykykoneissa sotkuista tekstipuuroa. Onneksi vanhoja kirjoituksia voi kuitenkin skannata paperilta! URN:NBN:fi-fe20031597 |
||||||||||||||||||
