Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
Nuolenpäistä aakkosiin -verkkonäyttely kirjoituksen historiasta

SUKUPUU
sumerilaisten keksintö « nuolenpäät «
elamilaiset nuolenpäät « MUINAISPERSIALAINEN
NÄYTTELYOPAS


MUINAISPERSIALAINEN

Muinaispersialaista nuolenpääkirjoitusta.
Persian kuningas Dareioksen seinäkirjoitus linnassa, jonka hän rakennutti 500-luvulla eKr.


Muinaispersialainen nuolenpääkirjoitus on äänne- ja tavukirjoitusta babylonian kielen mallin mukaan. Persialaisten kirjoitusten varhaisin dokumentaatio on löydetty vuodelta 519 eKr. Vanhin tunnettu iranilainen kieli on avesta vuoden 1000 paikkeilta ennen ajanlaskumme alkua, mutta sitä ruvettiin kirjoittamaan vasta 300-luvulla jKr. Nykypersia eli farsi on islamilaisen Iranin kieli, jota alettiin kirjoittaa 700–800-luvuilla.


Osittain samaan aikaan käytettiin
aramelaista kirjoitusta. eteenpäin
taaksepäin elamilaiset nuolenpäät

nuolenpäätelamilaiset nuolenpäätlinaari A ja Bmuinaispersialainensukuhaara: nuolenpäät
« Intro
© 2003 Suomen kansalliskirjasto