Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

    aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 




Tuontikirjallisuuden sensuuri 1829 - 1853


Autonomian alkukauden sensuuri 1809 - 1853
1 Aluksi
2 Improvisaatiota ja ulkopolitiikkaa 1809 – 1818
3 Turun romantiikan tukahduttaminen
4 Sensuurijärjestelmän uudistus 1829
5 Vuoden 1829 sensuuriasetuksen soveltaminen
6 Tuontikirjallisuuden sensuuri 1829 - 1853
7 Suomalaisen romantiikan rajat
8 Sensuurin merkitys suomalaiselle kulttuurille
* Lähteet
tulosta Tulostettava versio
Sensuurikomitean yhdeksi päätehtävistä tuli maan varjeleminen ulkomaisilta vaarallisilta vaikutteilta tuontikirjallisuuden tarkastuksen muodossa. Tämä onkin tehtävä, jonka se teki niin tunnollisesti, että jäljet ovat tietyssä mielessä tunnistettavissa vieläkin suomalaisessa kirjallisuudenhistoriassa.

Historiateoksista lähes kaikki, joissa käsiteltiin Napoleon Bonpartea (joka sensuurikomitean papereissa kirjoitettiin ilmeisesti pejoratiivisesti muodossa ”Buonaparte”), kiellettiin. Myös kaikki jakobinismiin tai ateismiin vivahtavakin oli pannassa.

Romaanikirjallisuutta koskeva valvonta heijastui hyvin nopeasti uudistuvan realistisen romaanikirjallisuuden valvontaan. Vuosien 1830 – 1853 välillä pelkästään Honoré de Balzacin tuotannosta esiintyy kiellettyjen kirjojen luettelossa 25 kiellettyä nimekettä. Balzac ei ollut kategorisesti kielletty, sallittujen kirjojen luettelossa on 27 nimekettä, joukossa mm. tärkeä Les Illusions perdues. Silti esimerkiksi Romans et contes philosophiques, La Peau de chagrin, Contes bruns, Scènes de la vie privée ja Physiologie du mariage, ou méditations de philosophie éclectique sur le bonheur et le malheur conjugal olivat kiellettyjä, joko siksi, että sensuurikomitea oli tutkinut ne, tai siksi, että Venäjän sensuuriviranomaiset olivat kieltäneet kirjat.

Balzac on nähty siltana romantiikasta realismiin (Lanson 1971:1000 – 1005), mutta myös vanha vihollinen, romantiikka oli tulilinjalla, ehkäpä vielä ankarammin kuin realismi. Lordi Byronin sallitut teokset 1830 – 1850 rajoittuvat kuuteen kappaleeseen, kuten Manfred tai Child Harold. Toisin kuin Balzacilla, jonka kaikki teokset näyttävät vapautuneen vuoden 1853 kiellettyjen kirjojen luettelossa, monet Byronin keskeisistä teoksista olivat edelleen kiellettyjä. Ranskankielisten koottujen teosten (Byron, George Gordon Byron (baron) - Oeuvres de lord Byron. 4e édition, Paris, Ladvocat : 1823. 5e éd) osat 2, 8, 12, 13, 14, 15, 16 ja 19 esiintyvät vielä 1853 listalla. Kiellettyjä olivat mm. Marino Falieri, ilmeisesti tähän Venetsian itsevaltiaaksi pyrkinyttä dodgea käsittelevään draamaan sisältyvän tyranninsurman aiheen takia. Runoelman Don Juan laulut 1 - 16, kirjeenvaihto ja mysteerinäytelmän Cain ranskannos kuuluivat kiellettyihin – alkukielistä Byronia ei juuri yritetty tuoda maahan.


«  1  2  3  4  5  6  7  8  *  »
URN:NBN:fi-fe20031635