|
|||||||||||||||||||||||||
Vuoden 1829 sensuuriasetuksen soveltaminen
Sensuurilaitos oli Suomen muun virkamieskunnan tapaan läheisessä sidoksessa yliopistoon. Ylihallituksen puheenjohtajana toimi sijaiskansleri. Sensuurikomitean jäsenistä suurin osa oli korkean akateemisen sivistyksen saaneita ja ansioituneitakin civiksiä (Tommila 1963:88 – 91). Tommila (ibid.) on käsitellyt lehdistösensuuria seikkaperäisesti, ja ajantasaista ja tarkkaa tutkimustietoa on saatavissa Suomen lehdistön historiasta. On kuitenkin huomattava, että alueellinen sensuuriorganisaatio siirtyi vähitellen kuvernöörien valvontaan, ja näin akateemisen sensuurin vaikutus väheni. Sensuurin henkisestä ilmapiiristä Tommila (1963:96) kirjoitti: Hallituksen ja esivallan loukkaaminen käsitettiin mahdollisimman laajasti; ruhtinas [kenraalikuvernööri, Aleksander] Menšikov tähdensi useaan otteeseen, että hallituksen toimenpiteiden arvostelukin oli kiellettyä puhumattakaan siitä, että lehdet olisivat ryhtyneet neuvomaan, miten hallituksen oli meneteltävä eri asioissa. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että olemassa olevien olojen arvostelu, mikäli ei ollut kysymyksessä asia, joka ei mitenkään koskenut esivaltaa, oli kiellettyä, yhteiskunnan epäkohtia ei voitu juurikaan käsitellä eikä niiden suhteen esittää parannusehdotuksia. Äärimmäistapauksessa kiellettiin lehtiä lausumasta toiveita maassa vallitsevan nälänhädän auttamiseksi. Eikä pidetty pahana vain hallituksen arvostelemista, vaan myös sen kiittäminen oli ruhtinas Menšikovin mielestä tarpeetonta; lehtien ei kerta kaikkiaan pitänyt mitenkään ottaa kantaa esivallan tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. URN:NBN:fi-fe20031635 |
|||||||||||||||||||||||||
