|
|||||||||||||||||||||||||
Matti P. PulkkinenAutonomian alkukauden sensuuri 1809 - 1853
Kuten Osmo Jussila on osoittanut, vuonna 1809 Speranski ja Aleksanteri I eivät yrittäneet synnyttää perustuslaillista kansallis- tai kansalaisvaltiota. Tällainen tulkinta Suomen liittämisestä Venäjään, jota suomalaiset tarmokkaasti ajoivat autonomian kauden jälkipuoliskolla, on anakronistinen. Venäläisten päämäärät olivat konservatiivisia. Valloittajan kannalta paras mahdollinen tulos saavutettaisiin pitämällä Ruotsin vallan ajalta periytyvä lainsäädäntö ennallaan. Vaikka Aleksanteri I olikin suhteessa Suomeen Napoleonin kaltainen valloittaja, hän ei halunnut olla tämän kaltainen lakien ja hallinnon uudistaja (Jussila 1987:9 – 65). Suomi oli perinyt Ruotsilta paikallishallinnon, mutta valtionhallinto oli luotava. Korkeinta valtaa edusti kenraalikuvernööri ja varsinaista hallintoa ja oikeudenkäyttöä hallituskonselji, myöhempi senaatti. On syytä huomata, että näin syntynyt tsaristinen byrokratia ei perusluonteeltaan ollut venäläinen, vaan se perustui Ruotsin lainsäädäntöön ja sitä kautta välillisesti saksalaisiin esikuviin. Ruotsin kustavilainen hallitusmuoto, joka entisessä emämaassa kumottiin jo 1809 oli Suomessa voimassa aina vuoteen 1919 asti. Suomalainen byrokratia otti luonnollisesti vaikutteita myös Venäjältä. Suomen hallinto oli näiden vaikutteiden omintakeinen lopputulos. Hallintoa hoiti suomalainen virkamieskunta, jonka yhteiskunnallista asemaa Matti Klinge on kuvannut sanalla Bildungsbürgertum, ”sivistysporvaristo”. Varsin pian (1817) virkaura kytkettiin yliopistosivistykseen. Suomalaista byrokratiaa hoiti ruotsinkielinen sivistyneistö, joka tiesi Suomen valtiollisen aseman vaativan ennen muuta yhteiskuntarauhaa. Euroopassa leviävä romantiikan kapinamieli ja siihen liittyvä maallisen ja hengellisen vallan kyseenalaistaminen uhkasi vakaita oloja ja tätä kautta Suomen ja sen virkamieskunnan erityisasemaa. (Klinge 1997:52 – 56). Virkamieseliitti oli pieni 500 – 600 hengen ryhmä, johon kuuluivat valtion virkamiesten lisäksi yliopisto ja papisto. Se oli kuitenkin ainoa poliittisesti aktiivinen yhteiskunnallinen ryhmä. Porvaristolta ja talonpojilta puuttui se vähäinenkin vaikutusvalta, jonka hallitusmuoto heille soi, koska keisari ei kutsunut valtiopäiviä koolle (Paasivirta 1978:82). URN:NBN:fi-fe20031635 |
|||||||||||||||||||||||||
