|
|||||||||||||||||||||
Kansalliskirjaston sydän
Tanskassa velvoitettiin jo 1648 maan kaikki kirjapainot luovuttamaan painotuotteensa Kööpenhaminan yliopiston kirjastolle ja vuonna 1697 myös Kööpenhaminan kuninkaallinen kirjasto sai saman oikeuden. Ruotsissa sai kuninkaallinen kirjasto vapaakappaleensa 1662. Vuonna 1707 annettiin kaikille Ruotsin yliopistokirjastoille oikeus saada kappale jokaista valtakunnassa painettua painotuotetta tavoitteena sekä julkaisutuotannon valvonta että yliopistojen kirjastojen kartuttaminen. Vuosi 1707 on siis varsinaisesti se, josta Suomen kansalliskirjaston tärkeän osan, kansalliskirjastokoelman voi katsoa saaneen alkunsa, vaikka hatara se alku oli. Ruotsin vallan aikana ei tietenkään voinut puhua mistään Suomen kansalliskirjastosta eikä kansalliskirjastokokoelmasta nykyisessä mielessä. Jo varhain puhuttiin kuitenkin fennica-kirjallisuudesta. Turun akatemian kirjastonhoitajista ensimmäinen, joka muotoili fennica-käsitteen ja suomalaisen kirjallisuuden keräystavoitteen, oli Henrik Gabriel Porthan (1739-1804). Olisi väärin sanoa, että Porthania olisi elähdyttänyt varsinainen suomalaiskansallinen ajatustapa. Hän näki Suomen aina Ruotsin osana, mutta kieltämättä yhtä hyvin Suomen omintakeinen kulttuurinen asema valtakunnan kontekstissa oli hänelle selviö. Porthan halusi kerätä kirjastoon jokaisen ”kirjaimen, jonka maanmiehemme ovat julkaisseet”. Porthan kuitenkin katseli suomalaista kansallisuutta ulkoapäin, valistuksen viileästä näkökulmasta. Erillistä fennica-kokoelmaa Porthan ei perustanut, vaan Suomessa ilmestyneet julkaisut olivat muun kirjallisuuden seassa. Erillisiä kotimaisen kirjallisuuden kokoelmia ei ollut juuri muuallakaan, Pohjoismaissa ensimmäinen syntyi Tanskassa 1780-luvulla. URN:NBN:fi-fe20031601 |
|||||||||||||||||||||
