Roomalaisessa kirjoituksessa sanat saatettiin erottaa toisistaan, ei välin, vaan pisteen avulla, lyhennyksiä harrastettiin yleisesti ja V edusti sekä V:tä että U:ta.
(suurennos 56 kB)
|
Latinalainen aakkosto kehittyi kreikkalaisesta etruskien välityksellä Apenniinien niemimaalla 600-luvulla eKr. Aakkosiin kuului ajanlaskumme alussa 20 konsonanttia ja viisi vokaalia.
A B C D E F G H I K L M N O P Q R S T V X Y Z.
Myöhemmin lisättiin J ja U.
Koko antiikin ajan käytettiin majuskelikirjaimia; 100-luvulta lähtien kehittyi majuskelin rinnalle minuskelikirjoitus, josta ovat peräisin myöhemmät latinalaisen kirjoituksen muodot. 700-luvulla syntyi frankkien valtakunnassa helppolukuinen karolinginen minuskeli, joka on nykyisen latinalaisen kirjoituksen pohjana.
Kaikki länsieurooppalaiset kielet käyttävät nykyisin latinalaisia kirjaimia ja Euroopan ulkopuolella ne on sovellettu satojen muiden kielten kirjoittamiseen. Monesti tämä on vaatinut samalla muuntelua ja lisämerkkejä. Niinpä “pohjoiseurooppalaisia” lisäkirjaimia ovat ü, å, ä, ö, æ, ø ja õ.
Latinalainen kirjoitus on usein syrjäyttänyt aiemmin käytetyt järjestelmät. Esimerkkejä tästä ovat mm. turkki, vietnam, somali ja suahili. Viimeksi monet entisen Neuvostoliiton kielet ovat kääntyneet samalla tielle; tällaisia ovat mm. moldova, tataari, azeri ja useat suomalais-ugrilaiset kielet.
|
(suurennos 80 kB)
|
Antiikva painokirjain ranskalaisesta teoksesta vuodelta 1549.
Ison kuvan marginaalissa näkyy myös kursiivisempiä kirjainmuotoja.
|
 etruskilainen
|
|
