Aluksi
Tässä tekstissä
tarkastellaan elektronisten julkaisujen säilytystä ensisijaisesti teknisenä
ongelmana. Säilytyksessä on kuitenkin myös organisatorinen ja poliittinen
ulottuvuus. Jos elektronista aineistoa halutaan säilyttää jälkipolville, on
päätettävä kuka tästä toiminnasta organisaatiossa vastaa. Tälle
vastuuorganisaatiolle on määriteltävä tavoitetaso ja hankittava henkilö- ja
muut resurssit, joiden avulla tavoitteisiin päästään.
Elektronisten
tallenteiden säilyttämisen haasteellisuus riippuu pitkälti aineiston
luonteesta. Esimerkiksi ohjelmistojen säilyttäminen on vaikeaa, koska niitä
ei voida konvertoida uuteen laitteisto- ja käyttöjärjestelmäympäristöön
sopiviksi, toisin kuin vaikkapa teksti- ja kuvatallenteita. Rajaamalla
aineiston, esimerkiksi väitöskirjojen, julkaisutapoja, voidaan säilytystehtävää
oleellisesti helpottaa.
Elektronisen aineiston,
kuten perinteisenkin materiaalin, säilyttäminen on mahdotonta ellemme tiedä
mitä olemme tallentaneet. Suomessa painettujen kirjojen ja lehtien säilytys ja
käyttö ei olisi mahdollista ilman Fennica-kansallisbibliografiatietokantaa,
samaan tapaan kuin kotimaisten äänitteiden tehokkaan arkistoinnin ja käytön
edellytys on, että kansalliskirjaston Viola-musiikkitietokantaan saadaan tieto
kaikista kotimaisista äänitteistä (tähän päästään näillä näkymin
vuoden 2001 syksyllä).
Helsingin yliopiston
elektronisten väitöskirjojen ja muiden opinnäytteiden sekä verkossa
julkaistavien raporttisarjojen säilyttäminen edellyttää, että aineisto
rekisteröidään E-thesis -palveluun sekä luetteloidaan
kansallisbibliografiaan ja/tai Helka-tietokantaan. Edellisen palvelun kautta
asiakas löytää pelkästään HY:n julkaisuja, Fennicasta ja Helkasta HY:n
julkaisut löytyvät muun aineiston rinnalla.
Pitkäaikaissäilytyksen
tekniset menetelmät
Kuvaan tässä luvussa
kolme menetelmää: kopioinnin (tallenteelta toiselle), konvertoinnin (johonkin
toiseen formaattiin) sekä alkuperäisen käyttöympäristön emuloinnin. Muita
menetelmiä (tulostus paperille, vanhojen tietokoneiden ja -ohjelmien säilyttäminen,
äärimmäisen pitkäikäiset tallennusvälineet) ei ole käsitelty näiden
menetelmien fataalien ongelmien vuoksi. Kaikkia elektronisia dokumentteja ei voi
tulostaa paperille, eikä tietokoneita voi pitää käyttökuntoisina kuin
korkeintaan parikymmentä vuotta.
Kopiointi
Kopiointi tallenteelta
toiselle – esimerkiksi levykkeeltä tai CD ROM –levyltä lähiverkon
palvelimelle – on välttämätön mutta valitettavasti ei vielä riittävä säilytysmenetelmä.
Kopiointi takaa aineiston luettavuuden myös tulevaisuudessa, mutta ei sitä että
se on tulkittavissa. Voimme kopioida kiinankielisen käsikirjoituksen, mutta jos
kukaan ei enää osaa lukea kiinaa, tekstin tulkinta olisi erittäin työlästä
tai peräti mahdotonta. Vastaavasti atk-tallenteen ymmärtämiseen tarvitaan
aina sovellusohjelmisto sekä käyttöympäristö, jossa tämä sovellus toimii.
Identtinen jono bittejä voi tarkoittaa aivan eri asioita riippuen siitä, onko
kyse tekstistä, kuvasta, äänestä tai vaikkapa binäärisestä
ohjelmatiedostosta. Jos emme tiedä mitä tiedosto sisältää, sen lukeminen
voi olla mahdotonta.
Datan kopiointi on usein
triviaalin helppoa, ja Helsingin yliopiston opinnäytteet lienevät
ongelmattomia tässä suhteessa. Mutta esimerkiksi DVD-levyjen kopiointi on
periaatteessa mahdotonta, koska levyt on kopiosuojattu. Käytännössä
DVD-levyjen ja monien muidenkin tuotteiden kopiosuojaus on purettavissa verkosta
löytyvillä ohjelmilla. Todettakoon varmuuden vuoksi että HYK ei käytä niitä
nyt eikä tulevaisuudessa, vaan hoitaa asiat kustantajien kanssa laillista tietä.
Eri tallennevälineiden
elinikä vaihtelee suuresti. Levykkeillä ja magneettinauhoilla turvallinen
tallennusaika on 1-5 vuotta. Tämän jälkeen ei enää ole takeita siitä, että
data on luettavissa. CD ROM –levyt säilyvät lukukelpoisina kymmeniä vuosia.
Niiden osalta ongelmaksi tulee se, että muutaman kymmenen vuoden päästä ei välttämättä
enää löydy lukuasemia jotka voivat käsitellä nykyisiä romppuja.
Esimerkiksi reikäkortit ovat sinänsä edelleen lukukelpoisia, mutta
lukulaitteen (ja siihen soveltuvan tietokoneen) löytäminen on hyvin vaikeaa
tai mahdotonta.
Konversio
Kopioinnissa data pysyy täysin
samana, yksikään bitti ei muutu. Konvertoinnissa (migration) dokumentti
muuttuu, mahdollisesti hyvinkin radikaalisti. Esimerkiksi TEKO-tekstinkäsittelyohjelmalla
tuotetut tekstit muunnettiin 90-luvun alkupuolella Word Perfect –dokumenteiksi
VTKK:n rakentamalla konversio-ohjelmalla. WP-dokumentit on sittemmin edelleen
konvertoitu Word-dokumenteiksi. Emme tiedä vielä, mikä teksturi aikanaan
korvaa Wordin, mutta oleellista on, että Wordinkin valtakausi loppuu joskus.
Lopulta tulee aika, jolloin nykyistä Word-formaattia tukevia tekstureita ei enää
ole. Viimeistään silloin on Word-aineisto muutettava uuden
teollisuusstandardin edellyttämään muotoon, mikä se sitten lieneekin.
Saman sovelluksen käyttö
ei sekään takaa aineiston säilyvyyttä. Vanhimmat Word-dokumentit eivät enää
ole luettavissa uusilla Word-ohjelmilla. Wordin sisäiset konversiot vanhasta
ohjelmistoversiosta uudempaan ovat periaatteessa teknisesti helppoja, mutta
vaativat runsaasti aikaa jos aineistoa on paljon. Aiemmin Word-tallennusmuoto
muuttui etupäässä kaupallisista syistä versio versiolta, mutta viimeisissä
Word-versioissa muutoksia ei ole ollut.
Konvertointi on nykyään
yleisimmin käytetty pitkäaikaissäilytyksen menetelmä. Siinä on työvoimavaltaisuuden
ohella eräitä muitakin ongelmia.
·
Kaikkea aineistoa ei voida konvertoida. Esimerkiksi
binääriselle ohjelmatiedostolle ei ole tehtävissä mitään. Lähdekoodia
voidaan muokata niin että ohjelmisto on ajettavissa eri laitteistoympäristössä,
mutta tämä edellyttää ammattitaitoa jota on hyvin rajallisesti käytettävissä,
kuten myös kaupallisten sovellusten lähdekoodia kolmansien osapuolten
sorkittavaksi.
·
Konversio voi muuttaa dokumentin ominaisuuksia
vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Jos esimerkiksi Word-teksti muutetaan
ASCII-muotoon, paljon tietoa (esimerkiksi muotoilut) häviää, mutta dokumentin
tietosisältö välittynee vielä miten kuten. Vielä heikomminkin voi käydä;
esimerkiksi multimediatallenteen ääni tai elävä kuva voi kadota kokonaan ja
dokumentin eri osien ajoitus saattaa seota täysin. Pahimmillaan epäonnistunut
konversio voi tuhota arkistoidut alkuperäisdokumentit tai osan niistä.
Konvertointi liittyy läheisesti
standardointiin: jos dokumenttiformaatit ovat standardoituja, ne ovat
luultavasti pitkäikäisempiä ja useammat ohjelmistovalmistajat tukevat niitä.
Valitettavasti standardoinnin tilanne vaihtelee paljon alasta toiseen.
MPEG-standardit ovat nykyisin perusratkaisu äänitallenteille ja liikkuvalle
kuvalle, mutta esimerkiksi still-kuvien tilanne on edelleen sekava. Samoin
tekstidokumenteille on edelleen monia vaihtoehtoja, ja yleisimmin käytetyt
formaatit eivät ole standardeja vaan yhden toimittajan ratkaisuja. Mikään
standardi ei ole ikuinen, eikä toistuvasta konvertointitarpeesta näin ollen päästä
eroon niitä soveltamalla.
Emulointi
Silloin kun konversio ei
onnistu tai se vaurioittaisi dokumentteja, on turvauduttava emulointiin eli
alkuperäisen käyttöympäristön jäljittelyyn. Se on kolmas ja vähiten
tunnettu elektronisen aineiston säilytyksen menetelmistä.
Emulointiin tarvittavia
sovelluksia on rakennettu paljon. Esimerkiksi Windowsissa voi käyttää
Mac-ohjelmistoja, tai päinvastoin. Testeissä näiden sovellusten on havaittu
toimivan varsin hyvin. Ohjelmistojen käytössä ei ole havaittu suuria
ongelmia.
Emuloinnin
soveltuvuudesta pitkäaikaissäilytykseen on erilaisia käsityksiä. Koska
alkuperäistä aineistoa ei tarvitse muokata, emulointi yhdistettynä
kopiointiin takaa aineiston säilymisen. Lisäksi työmäärä on helpommin
arvioitavissa; kaikkien tallennettujen dokumenttien muokkauksen asemesta
tarvitsee vain kehittää yksi ohjelmisto, tai ottaa käyttöön olemassa oleva
valmis sovellus.
Valitettavasti emulointi
aiheuttaa myös joukon ongelmia. Alkuperäisten dokumenttien ohella pitäisi säilyttää
myös alkuperäiset sovellukset, ja mikä pahinta, niitä pitäisi osata käyttää.
Kuka edes TEKOa joskus käyttäneistä osaisi vielä käyttää sovellusta (ja
sen pohjana olevaa DOS-käyttöjärjestelmää), edes tekstien katseluun? Käytännössä
vanhan aineiston katseluun pitäisi kehittää uusi sovellus, jonka käyttöliittymä
vastaa oman aikansa tarpeita.
Ei ole selvää, että
emulointi on pidemmän päälle ohjelmointiteknisesti vähemmän vaativa
ratkaisu kuin konversio. Jokaisen uuden kone- ja käyttöjärjestelmäsukupolven
myötä pitää rakentaa emulaattorit kaikille edellisille laite- ja käyttöjärjestelmäsukupolville
tähän uuteen ympäristöön, tai vaihtoehtoisesti pitää kasata useita
emulaattoreita päällekkäin. Valmiita ohjelmistoja tulee olemaan tarjolla
vierekkäisille sukupolville, mutta tuskin enää vuosikymmenien tai –satojen
yli. Ja mitä suuremmaksi kasvavat järjestelmien erot, sitä vaikeampaa
emuloinnista tulee. Miten toimii esimerkiksi tietokonepeli koneessa joka on
miljoona kertaa nopeampi kuin laite jolle peli alunperin suunniteltiin? Tämän
moni meistä tulee näkemään vielä omana elinaikanaan - on näet arvioitu,
että tietokoneiden teho miljoonakertaistuu 30 vuodessa.
Emulointia vaikeuttaa myös
se, että käyttöjärjestelmän ohella on jäljiteltävä koko alkuperäistä
laitteistoympäristöä grafiikka- ja äänikortteineen. Ja koko tämä ympäristö
on kuvailtava dokumenttiin liittyvässä metadatassa, jotta elektronisen
arkiston ohjaussovellus osaisi tarjota aineiston lukijalle sopivan
emulaattorivalikoiman.
Helsingin yliopiston
elektronisten julkaisujen säilyttäminen: suosituksia
1.
Elektronisten julkaisujen ja muun elektronisen
aineiston arkistoinnin organisointi
Vapaakappalelain nojalla
Helsingin yliopiston kirjasto vastaa kotimaisten julkaisujen tallentamisesta
tuleville sukupolville. Tätä vastuuta ollaan laajentamassa elektroniseen
aineistoon. Muun muassa tämän vuoksi kirjasto vastaa jo tällä hetkellä
virkatyönä E-thesis -palveluun tallennettujen väitöskirjojen ja muiden opinnäytteiden
luetteloinnista, käyttöön tarjoamisesta sekä arkistoinnista. Lisäksi
kirjasto on vastuussa Julki-tietokannan ylläpidosta.
E-thesis -kokemuksensa
sekä vapaakappalelain pohjalta määrittyvien säilytysvelvoitteidensa vuoksi
Helsingin yliopiston kirjasto on sopivin taho yliopiston elektronisten
julkaisujen arkistoinnin vastuutahoksi.
Yliopistolla on
julkaisujen ohella paljon muitakin elektronisia aineistoja, kuten hallinnon
tietokannat. Näiden aineistojen säilytyksestä on sovittava erikseen.
Atk-osasto ja kirjasto voivat omalta osaltaan tarjota asiantuntija-apua.
Yliopiston julkaisujen ja
muun elektronisen aineiston säilytystyön koordinoimiseksi tulee perustaa työryhmä,
joka kartoittaa keskeiset säilytettävät aineistot koko yliopistossa, kehittää
arkistoinnin laatukriteerit ja tekniset periaatteet ja seuraa toiminnan laatua.
2.
Julkaisujen löytyvyyden parantaminen
Valtaosa HY:n henkilökunnan
julkaisemasta aineistosta luetteloidaan kansallisbibliografiaan,
Helka-tietokantaan tai artikkelitietokanta Artoon; näistä tiedot kootaan
JULKI-tietokantaan, joka kasvaa vuosittain tuhansilla viitteillä. Julkaisujen
kuvailuun osallistuu kirjastojen väen lisäksi myös muuta yliopiston henkilökuntaa.
Julkaisujen kattavan
kuvailun varmistamiseksi nykyistä laajaa luettelointiyhteistyötä on
jatkettava ja mahdollisuuksien mukaan edelleen laajennettava uusiin
aineistoihin. Elektronisen aineiston kuvailutietoihin on tallennettava
tietoelementit, joita aineiston pitkäaikaissäilytys edellyttää.
3.
Arkistointia koskevien sopimusten ja teknisen
infrastruktuurin luonti
Omilla kotisivuillaan voi
kuka tahansa julkaista omia tekstejään miten tahtoo, mutta E-thesiksen
tyyppisessä koko yliopiston kattavassa palvelussa, jossa aineiston tehokas
verkkojakelu ja periaatteessa pysyvä säilytys ovat keskeisiä tavoitteita, on
sovittava toiminnan periaatteista.
Koska HY:n eri yksiköiden
julkaisukäytännöt voivat historiallisista syistä poiketa suuresti, jokaisen
julkaisevan yksikön on määriteltävä omat, elektronisten julkaisujen
E-thesis -tyyppistä jakelua ja arkistointia koskevat sopimusmallit. Yksikkötason
joustoa ei kuitenkaan voi olla rajattomasti.
E-thesis -hankkeessa on
vuonna 2000 luotu sopimusmalli elektronisten opinnäytteiden arkistoinnista ja
jakelusta verkossa. Tätä tekstiä on käytetty mallina TKK:n vastaavaa
sopimusta suunniteltaessa. HY:n yksikkökohtaisten ohjeiden tulee soveltuvin
osin seurata E-thesis -hankkeen sopimusmallia. Kaikissa sopimuksissa on
esimerkiksi taattava HYK:lle pysyvä oikeus aineiston pitkäaikaissäilytykseen
ja vapaakappaletyyppiseen käyttöön. Ellei näin toimita, julkaisu häviää jäljettömiin
jos tekijä myöhemmin kieltää sen verkkojakelun eikä painettua versiota ole.
Arkistointi edellyttää
tähän tarkoitukseen varattua palvelinta, joka on tehokkaasti suojattu. Tämän
laitteen tulee olla atk-osaston ylläpitämä, ja kirjaston ja atk-osaston on
yhdessä sovittava sen käytön periaatteista. HYK:n ja atk-osaston pitää
sopia keskinäisestä työnjaosta elektronisen aineiston arkistoinnissa.
4.
Yliopiston on laadittava digitaalisen arkiston
laatukriteerit
Elektronisen aineiston säilytyksen
luotettavuutta ja digitaalisen arkiston laatua on mahdotonta arvioida, ellei
laatukriteerejä ole julkistettu. Kriteerien määrittely on edellytys paitsi
arkiston rakentamiselle, myös sille, että voidaan selvittää voitaisiinko
toimintaa edes periaatteessa ulkoistaa.
Toiminnan teknisten ja
muiden periaatteiden on tiedekuntakohtaisesta sopimisesta huolimatta oltava pitkälle
yhtenevät kautta koko yliopiston. Tiedekunta- ja laitoskohtaiset poikkeamat
voisivat vaikeuttaa oleellisesti aineiston säilytystä. Jos esimerkiksi jokin
tiedekunta kieltäisi julkaisujensa konvertoinnin, aineiston käyttö ja ennen
pitkää myös säilyttäminen voisi muodostua hyvin ongelmalliseksi.
Tässä vaiheessa on
mahdotonta laatia kattavaa kriteerilistaa; tämä työ kuuluu perustettavalle työryhmälle.
Joitakin yleisiä periaatteita:
·
Tietoturva
Arkistopalvelin/palvelimet
on suojattava niin, että niiden asiaton käyttö on mahdotonta. Julkaisujen
jakeluversiot ja arkistokappaleet on sijoitettava eri palvelimille. On selvitettävä
mahdollisuudet ja tarve aineiston salaamiseen luvattoman käytön estämiskeinona.
Palvelimien
määrän kasvu heikentää tietoturvaa ja lisää ylläpitotyötä. Siksi
laitosten ja tiedekuntien on vakavasti harkittava onko omien arkistojen
perustaminen tarpeen, vai riittääkö HYK:n ylläpitämä keskitetty palvelu.
·
Pitkäaikaissäilytyksen menetelmät
Elektronisten
julkaisujen osalta primääri pitkäaikaissäilytyksen menetelmä on
toistaiseksi konvertointi. HYK vastaa paitsi itse työstä, myös aineiston
kuvailusta siten, että konvertoitava materiaali (esimerkiksi kaikki Word 97
-formaatissa olevat julkaisut) voidaan löytää suurestakin digitaalisesta
arkistosta. Käytännössä tämä merkitsee kaiken tallennettava aineiston
luettelointia, ja nykyisten luettelointisääntöjen tarkistamista siten että
pitkäaikaissäilytyksen edellyttämät tiedot ovat kuvailussa mukana.
Emulointia
käytetään arkistointimenetelmänä vain silloin, jos konvertointi ei ole
mahdollista tai jos se vaurioittaisi julkaisuja. Konvertoinnin tavoin emulointi
edellyttää julkaisujen kuvailua; on tallennettava perusteelliset tiedot
julkaisun alkuperäisestä käyttöympäristöstä, jota sitten jatkossa
emuloidaan. Lisäksi on arkistoitava sovellukset joihin emulointi perustuu.
Opinnäytteet
tulee aina tuottaa myös paperimuodossa silloin kun teoksen painaminen on ylipäätään
mahdollista. Opinnäyte voi kuitenkin sisältää osia joiden painaminen ei ole
mahdollista (liikkuvat tai kolmiulotteiset kuvat, ääninäytteet, hypermedia).
Tällöin painetun version tuottaminen on harkinnanvaraista.
·
Dataa koskevat määritykset
Elektroniseen
arkistoon tulee voida luovuttaa aineistoa ainoastaan erikseen määritellyissä
formaateissa. Tällä tavoin voidaan luoda edellytykset sille, että
konvertointi on ylipäätään mahdollista. Teknisen kehityksen vuoksi
sallittujen formaattien listaa on ylläpidettävä jatkuvasti. Käytännössä
HY:n listan tulee olla HYK:n vapaakappaletoimintaa varten ylläpitämän listan
osa. HYK ei tule ottamaan keneltäkään kustantajalta vastaan julkaisuja joiden
formaatti tai tallenneväline ei ole em. listalla.
Data
tulee luovuttaa sellaisessa muodossa, että sen kopiointi on mahdollista.
Kopiosuojaukset pitää poistaa. Jos aineiston jakeluversiota ei voi muokata, on
luovutettava muu -esimerkiksi käsikirjoitusversio - jota voidaan editoida.
Elektronisen
aineiston pitkäaikaissäilytyksen perusedellytys on, että aineistoa kopioidaan
riittävän usein uusille tallenteille, esimerkiksi vanhentuneelta palvelimelta
uudelle koneelle. Tähän toimenpiteeseen on oltava tekniset ja juridiset
valmiudet. Edellinen vaatimus on julkaisujen osalta helppo, mutta vain jos
toiminta perustuu selkeisiin ohjeisiin.
Elektronisten
julkaisujen säilyttämisen vaikeus riippuu suoraan siitä miten monia
dokumenttiformaatteja tekijät saavat käyttää. E-thesis –palveluun valitut
Word ja PDF sekä Latex ovat yleisyytensä vuoksi hyviä vaihtoehtoja myös säilytykseen,
vaikka eivät standardeja olekaan. Mutta konversio uuteen dokumenttiformaattiin,
ensimmäiseksi mahdollisesti XML:ään, tulee
aina ajankohtaiseksi ennen pitkää.
Toistaiseksi
XML:n käytössä on liikaa ongelmia, kuten Jyrki Ilvan HY:n julkaisustrategiatyöryhmälle
tekemästä selvityksestä ilmenee. Tekstiformaattien kehitystä on kuitenkin
seurattava jatkuvasti, ja suosituksia on muutettava tilanteen mukaan.
Väitöskirjoissa
olevien still-kuvien formaatiksi suositeltavimpia vaihtoehtoja ovat TIFF- ja
JFIF/JPEG-formaattien uusimmat versiot. Äänelle ja liikkuvalle kuvalle tulee
hyödyntää MPEG-standardiperhettä.
Joiltakin
tärkeiltä alueilta yleisesti hyväksytty järjestelmä valitettavasti puuttuu.
Esimerkiksi musiikin kuvaamiseen on olemassa lukuisa joukko kilpailevia ja enemmän
tai vähemmän keskeneräisiä järjestelmiä (katso Sami Nybackan
EVA-hankkeelle kirjoittama raportti Musiikin kuvauskielet, http://www.cc.jyu.fi/~sapeny/eva/raportti.pdf).
Myös multimediassa formaattivaihtoehtoja on enemmän kuin tarpeeksi. Sitä
mukaa kuin keskeneräisten alojen standardointi kehittyy tai muuten syntyy
dokumenttiformaatteja jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä, voidaan laatia
yliopistoa koskeva suositus.
Lopuksi
Se, että väitöskirjat
ja muut opinnäytteet sekä yliopiston muut julkaisut toistaiseksi julkaistaan
myös painettuna, on paras tae niiden säilymisestä tuleville sukupolville.
Ennen pitkää syntyy kuitenkin julkaisuja, joille perinteinen paperimuotoinen
julkaiseminen ei sovellu. Taideteollisessa korkeakoulussa on jo julkaistu
ainakin yksi CD ROM -väitöskirja joka sisälsi multimediaa. Toisaalta
kustannuksien leikkaaminen vienee siihen, että joidenkin aineistojen osalta
painettu julkaiseminen päättyy kokonaan.
Kun julkaisuja ei enää
paineta, on arkistointiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Esimerkiksi CD
ROM -levyt ovat suuri ongelma säilytyksen kannalta, koska nämä tuotteet on
suunniteltu toimimaan vain yhdessä ohjelmistoympäristössä. CD ROM -levyjen
sisältäminen ohjelmistojen vuoksi konvertointi mihinkään muuhun ympäristöön
ei ole mahdollista. Siksi ainoa säilytysmenetelmä on emulointi, josta ei vielä
tiedetä riittävästi. Edellä mainituista syistä CD ROM ja DVD
-julkaisemiseen ja laajemminkin ohjelmistotuotteita sisältäviin väitöksiin
tulee suhtautua suurella varauksella, jos tavoitteena on se että väitöskirjat
halutaan pitää lukukelpoisina pidempään kuin vain 10 -20 vuotta.
Helsingin yliopiston
julkaisutoiminnassa on nykytekniikalla sovellettava useita
dokumenttiformaatteja, ja niiden on oltava ilmaisukykyisiä, mikä tulee
aiheuttamaan haasteita pitkäaikaissäilytykselle. Mahdottomilta edessä olevat haasteet eivät kuitenkaan
vaikuta, kunhan toiminta organisoidaan kunnolla ja riittävät resurssit
varmistetaan. Alkuvaiheessa niiden tarve on pieni, mutta aineistomäärän
kasvaessa ja dokumenttien ikääntyessä resurssitarve kasvaa.
Juha Hakala, kehittämisjohtaja
Helsingin yliopiston kirjasto
Email: juha.hakala@helsinki.fi
Tietolinja
1/2001
