Tietolinja

Tietolinja
1/2001


ARTIKKELIT

UUTISIA,
AJANKOHTAISTA

Juha Hakala

Pääosa kansalliskirjaston tarjoamista verkkopalveluista on tällä hetkellä maksuttomia yliopistojen piirissä toimiville käyttäjille ja maksullisia muille. Kirjasto selvittää yhteistyössä opetusministeriön kanssa, miten toiminnan rahoitusperiaatteita ja säädöspohjaa voidaan tarkistaa niin, että osa kirjaston ylläpitämistä tietokannoista saadaan maksutta yleiseen verkkokäyttöön ja osa käytettäväksi muissa kirjastoissa sekä asiakaskäyttöön että kirjastojen sisäisinä infrastruktuuripalveluina.

Edellä oleva lainaus on poimittu marraskuussa 1999 hyväksytystä Kansalliskirjastostrategiasta. Sana on muuttunut lihaksi; vuoden 2001 alusta lähtien Linnea-tietokannat sekä Elektra-hankkeessa digitoidut artikkelit ovat käytettävissä kaikista yleisistä kirjastoista ja ammattikorkeakoulusta. Tietokantojen hakukäyttö perustuu opetusministeriön kanssa solmittuihin lisenssisopimuksiin, jotka ovat voimassa kuluvan vuoden loppuun asti. Sopimusten jatkamisesta neuvotellaan syksyllä 2001.

Linnea-tietokantojen ja Elektra-artikkeleiden maksullinen käyttö on lisenssien seurauksena lisääntynyt. Elektran suosion kasvuun vaikuttaa sekin, että helmikuun 20. päivästä lähtien Elektran viitteet ovat myös Arto-tietokannassa. Eeva-Liisa Aalto kertoo artikkelissaan lisää Elektrasta ja palvelun kehittämissuunnitelmista.

Valtaosa Linnea-verkon Linko-palvelimen kokonaiskuormasta koituu maksuttomasta, verkon sisältä tulevasta käytöstä. Ja kun maksutonkin käyttö on jatkuvasti kasvanut, on Linko-palvelin ollut kovilla. Tietolinjan tässä numerossa on allekirjoittaneen katsaus siihen, mistä ongelmat johtuvat ja mitä niiden ratkaisemiseksi on tehty ja tullaan tekemään. Pahoittelen omasta puolestani sitä, että tietokantojen käyttäjät ovat joutuneet kärsimään huonoista vasteajoista ja siitä, ettei tietokantoihin pahimpina ruuhka-aikoina ajoittain pääse lainkaan.

Pääteemana Tietolinjan tässä numerossa on kuitenkin aivan toisenlainen, vielä paljon vakavampi tekninen ongelma: elektronisen aineiston säilyttäminen tuleville sukupolville. Jani Stenvall kirjoittaa kuvailutietojen roolista elektronisen aineiston pitkäaikaissäilytyksessä. Pikipäin voisi ajatella ettei pitkäaikaissäilytykseen metadataa tarvita, mutta itse asiassa tallennettavien resurssien kuvailu on välttämätön, vaan ei vielä riittävä ehto sille, että aineisto on ylipäätään säilytettävissä. Jos emme enää tiedä mitä olemme arkistoineet, peli on jo menetetty.

Allekirjoittanut on laatinut aihepiiristä kaksi tekstiä. Helsingin yliopiston julkaisustrategiatyöryhmälle laadittu muistio elektronisten julkaisujen säilyttämisestä Helsingin yliopistossa julkaistaan, koska monet muistiossa mainitut ongelmat koskettavat kaikkia yliopistoja ja oppilaitoksia. Ongelmiin ehdotetut ratkaisutkin voivat olla sovelluskelpoisia muualla.

NEDLIB (Networked European Digital Library) oli antoisin EU-hanke, jossa olen ollut mukana. Projektista kirjoitettu artikkeli pyrkii antamaan yleiskuvan siitä, mitä NEDLIB sai aikaan. Niille, joita hanke kiinnostaa enemmän, suosittelen projektien raporttien lukemista. Lopullista ratkaisua elektronisten julkaisujen säilyttämiseen emme löytäneet, mutta tiedämme nyt varsin hyvin, mistä on kysymys ja mitä digitaalisen arkiston on tehtävä.

Suomalaisten merkittävin panos NEDLIB-projektissa oli verkkojulkaisujen arkistointiin tarkoitetun haravaohjelmiston kehittäminen. NEDLIB-harava on herättänyt runsaasti mielenkiintoa myös ulkomailla. Pääkirjoituksen laatimista edeltäneen viikon aikana olen vastannut Itävallasta ja Sloveniasta lähetettyihin kyselyihin; molemmissa maissa on käynnistymässä kansallinen hanke verkkojulkaisujen tallentamiseksi. Pisimmällä ollaan Islannissa, jossa kansalliskirjasto keräsi NEDLIB-haravalla helmikuussa 2001 viikossa noin 1.5 miljoonaa tiedostoa, siis noin kuusi dokumenttia jokaista islantilaista kohden. Tilaa arkisto vei vaivaiset 4.4 gigatavua, eli sen voisi tallentaa modernille PC:lle monena kopiona.

Elektronisten julkaisujen pitkäaikaissäilytystä on toistaiseksi tutkittu aivan liian vähän niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kun tietoa siirretään kiihtyvällä vauhdilla verkkoon, paineet sille että jotakin tehdään, kasvavat. Esimerkiksi virtuaaliyliopistohankkeen piirissä keskustelu aineiston kuvailun ja säilyttämisen periaatteista on käynnistymässä, ja valtioneuvostossa on käynnissä asiakirjajärjestelmän uusimishanke, jonka sivutuotteena edellytykset säilyttää elektronisia asiakirjoja paranevat oleellisesti. Toivoa sopii, että uusia kotimaisia digiarkistohankkeita syntyy, ja että nämä hankkeet löytävät hedelmällisiä tapoja tehdä yhteistyötä. Kansainvälinen yhteistyö tällä alalla on hyvin tiivistä, muun muassa Australian kansalliskirjaston ylläpitämän PADI-aihehakemiston (http://www.nla.gov.au/padi/) ansiosta.

Tietolinjan tässä numerossa julkaistavat, elektronisten julkaisujen pitkäaikaissäilytystä koskevat artikkelit eivät ole ensimmäisiä suomalaisia tekstejä tästä aihepiiristä. Esimerkiksi Anneli Heimbürger ja Pekka Metsäranta kirjoittivat asiasta Tietolinjassa jo vuonna 1999 (no 2/1999). Nyt käsillä oleva kolmen artikkelin kokonaisuus lienee tähän asti laajimpia tietopaketteja tästä aihepiiristä. Pyrimme jatkossakin julkaisemaan aihepiiriin liittyviä tekstejä.

Marit Olanderin artikkeli KAKS (Kansallisen kirjastoverkon standardiperusta) –hankkeesta kertoo kansalliskirjastossa tehtävästä kansallisen kirjastoverkon rakennustyöstä. Vaikka Linnea2-hanke – josta lisää Tietolinjan seuraavassa numerossa – tulee hyödyntämään KAKS-projektin tuloksia, KAKS on ensisijaisesti kansallinen hanke, jossa luodaan kaikkia kotimaisia kirjastojärjestelmiä koskevia peruslinjauksia. Samalla pidetään huoli siitä, että kansainvälisen yhteistyön edellytyksiä ei vaaranneta. Kansalliskirjastostrategiahan toteaa, että

Suomessa kansalliskirjastolla on keskeinen vastuu niitten toimintaedellytysten kehittämisestä, jotka edistävät kirjastojen osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön ja jotka tarjoavat mahdollisuuden käyttää esteettömästi tietoverkkojen välityksellä saatavissa olevaa tietoa. Samalla kansalliskirjaston tehtävänä on huolehtia niistä edellytyksistä, joiden avulla Suomessa tuotettu tieto ja suomalainen kirjallinen kulttuuri asetetaan saataville muualla maailmassa.

 

Tietolinja 1/2001