Uudistuvan kansalliskirjaston strategia

Esko Häkli

Helsingin yliopiston kirjaston johtokunta on hyväksynyt marraskuussa 1999 kansalliskirjastostrategian, joka määrittää kirjaston kehittämisen tavoitteet ja painopisteet vuoden 2003 loppuun saakka. Ajankohta on valittu yliopistojen seuraavan kolmivuotisen budjettikauden 2001-2003 mukaisesti.

Kansalliskirjastostrategian tärkein viesti sekä kirjastolle itselleen että muille kirjastoille on se, että kansalliskirjasto on tieteellisten kirjastojen yhteinen voimavara. Kirjaston toimintaa halutaan kehittää niin, että kirjasto voi kansalliskirjastorahoituksen avulla tukea muitten kirjastojen toimintaa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä edellyttää huolellista painopisteiden valintaa ja läheistä yhteistyötä kirjastojen kanssa.

Jotta kirjasto varmistaisi sen, että strategian tavoitteet toteutuvat, toiminnan keskeisiä osa-alueita varten laaditaan erilliset alastrategiat. Niitten tehtävänä on konkretisoida kirjaston etenemistaktiikka ja tarjota mahdollisuus toiminnan tulosten järjestelmälliseen seuraamiseen. Kirjastossa on käyty paljon keskustelua siitä, ovatko tavoitteet liian kunnianhimoiset sikäli kuin ne on saavutettava nykyisin voimavaroin. On myönnettävä, että tavoitteiden saavuttaminen vaatii painopisteiden valitsemisen lisäksi terästäytymistä ja toimintamuotojen kehittämistä.

Toimintojen kehittäminen ja uusien toimintojen käynnistäminen vaativat tietenkin myös uusia resursseja. Strategian yhtenä tehtävänä onkin valita ne toiminnot, jotka ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömät ja määrittää niiden tavoitteet tulevia rahoitusratkaisuja varten. Koska kansalliskirjastorahoitus osoitetaan yliopistobudjetin valtakunnallisesta osuudesta, kaikki sitä tietä saatava kirjastorahoituksen lisäys on lisäystä yliopistokirjastojen yhteenlaskettuihin resursseihin, mikä kirjastojen kannalta on yksinomaan myönteistä kehitystä. Tämä raha ei siis ole poissa kirjastojen paikallisista budjeteista. Tästä syystä kansalliskirjasto pyrkii saamaan omaan budjettikehykseensä lisäystä myös kehittämisprojekteja varten niin, ettei sen tarvitsisi kilpailla toisten kirjastojen kanssa vähäisistä tietoyhteiskuntaprojektien rahoista.

Kansalliskirjaston toimiala on yliopistoasetuksessa rajattu tieteellisiin kirjastoihin. Tietoyhteiskunta- ja tietoverkkokehityksen edetessä tämä rajaus käy ongelmalliseksi, ellei peräti haitalliseksi. Ei ole ajateltavissa, että digitaalinen avaruus karsinoitaisiin byrokraattisten rajojen mukaisesti. Verkossa on sovellettava samoja standardeja, eikä ole perusteita sillekään, että samat aineistot ja palvelut pystytettäisiin erikseen jokaista hallinnonalaa tai peräti jonkin hallinnonalan jotakin osa-aluetta varten. Palvelujen käyttöehdot voivat tietenkin vaihdella, mutta palvelujen ylläpidon ja kehittämisen tulee olla järkevästi organisoitu. Kansalliskirjaston palvelujen osalta keskustelua on syntynyt ennen muuta kirjaston toimialan suhteesta yleisiin kirjastoihin ja ammattikorkeakoulujen kirjastoihin.

Jo nyt näyttää selvältä, että kansalliskirjaston palveluja halutaan hyödyntää myös kirjastojen kentän ulkopuolella mm. valtionhallinnossa. Metadatasuositukset ja asiasanasto ovat alkua. Mutta kun vapaakappalelaki uudistetaan ja kirjasto saa vastuulleen myös elektronisten julkaisujen pysyväissäilytyksen, on odotettavissa, että monet julkaisijatkin haluavat käyttää hyväkseen kirjaston säilytyspalveluja. Vapaakappalelain uudistamisen yhteydessä on keskusteltu myös siitä, että radio- ja televisio-ohjelmat sisällytettäisiin vapaakappalelakiin ja niistä huolehtiminen annettaisiin kansalliskirjastolle. Tällaisia ehdotuksia on tehty mm. radioalan yhteisjärjestön aloitteessa ja ehdotuksia tukee se tosiasia, että ohjelmat muuttuvat jo lähiaikoina digitaalisiksi ja olisivat säilytyksen kannalta samanlaisia kuin muutkin elektroniset julkaisut. Kehityksen suunta on siis sama kuin kirjaston visiossa, jonka mukaan kirjasto haluaa kehittyä koko kansan kansalliskirjastoksi.

Kansalliskirjaston toimiala on laaja. Strategian valmistelun yhteydessä käydyt keskustelut muiden kirjastojen kanssa jättivät vaikutelman, ettei kirjaston toiminnan monipuolisuus ole välttämättä ollut kaikkien tiedossa. Tämä näkyi mm. siinä, että jotkin kirjaston toiminnoista käsitettiin uusiksi aluevaltauksiksi, vaikka ne ovat olleet jo kauan nykypäivää. Emme voi moittia tästä ketään muuta kuin itseämme. Kirjaston harjoittama tiedotustoiminta keskittyy yleensä valittuihin ajankohtaisiin kysymyksiin eikä siitä syystä välttämättä edistä kokonaiskuvan syntymistä. Myös tältä osin kirjaston on syytä terästäytyä.

Toimiala tulee strategiassa esille väkisinkin, vaikka asiakirja ei haluakaan esitellä kattavasti kaikkea sitä, mitä kirjasto tekee. Itse asiassa Helsingin yliopiston kirjasto on pohjoismaisen laaja-alaisin kansalliskirjasto, kun tarkastellaan kansalliskirjastotoiminnan pääasiallisia osa-alueita. Laaja-alaisuus on tietenkin vaikeuttanut valintojen tekemistä, koska on niin monia toimintoja, jotka ovat välttämättömiä ja joista ei voida luopua. Vieläkin enemmän on sellaista, mitä pitäisi tehdä mutta mihin voimavarat eivät riitä. Kirjastojen ja muun yhteiskunnan ajankohtaiset tarpeet ovat vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla painopisteiden valintoihin. Verkkotoiminnot ja voimistuva digitaalinen todellisuus ovat painottuneet vahvasti, mikä herätti keskustelua myös johtokunnassa.

Samalla, kun uudet elektroniset julkaisut ja niiden vaatimat toiminnot on sisällytetty näkyvästi kirjaston strategisiin painopistealueisiin, toiminta on selkeästi rajattu. Esimerkiksi primaarijulkaiseminen ei kuulu kirjaston ydintoimintoihin vaikka pitkäaikaissäilytys kuuluukin. Epäselvää on myös, miltä osin kirjaston on syytä osallistua elektronisten julkaisujen maksullisen käytön edellyttämien palvelujen ylläpitoon. Tämä alue on kuitenkin varsin komplisoitu, ja olosuhteet saattavat muuttua vielä moneen kertaan.

Kansalliskirjastostrategian mukaan Helsingin yliopiston kirjasto on moderni kansalliskirjasto, joka asettuu kansainvälisessä vertailussa kansalliskirjastojen kärkiryhmään. Kirjasto haluaa kehittyä ja uudistua edelleenkin voidakseen täyttää mahdollisimman hyvin tehtävänsä kirjastojen yhteisenä palvelu- ja kehittämisyksikkönä ja tarjota ajanmukaisia palveluja myös muulle yhteiskunnalle.

Esko Häkli
Ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto
email: Esko.Hakli@helsinki.fi

Tietolinja 4/1999