|
Yrityksen ja erehdyksen kautta:Tieteellisten kirjastojen keskitetyn atk-suunnittelun alkuvaiheet 1970-luvulla
Jyrki Ilva
|
||||||||||||||||||||||||
|
Pääkirjoitus Artikkelit Uutisia, ajankohtaista |
Kuten kaikki tiedämme, uusien tietoteknisten järjestelmien rakentaminen ei aina etene suunnitelmien mukaan. Jos ongelmat ja viivästykset ovat arkipäivää vielä nykyäänkin, millaista mahtoi olla elämä 1970-luvulla, jolloin kirjastojen atk-suunnittelu otti vasta aivan ensimmäisiä askeliaan? Tässä artikkelissa palataan aikaan, jolloin maamme tieteellisille kirjastoille pystytettiin yhteisvoimin ruotsalaista online-kirjastojärjestelmää, joka toimi ainoastaan Saab-tietokoneilla. 1. Artikkelin lähtökohdistaTämän artikkelin aiheena on Helsingin yliopiston kirjaston tietokantapalvelujen varhaisin edeltäjä, vuonna 1974 opetusministeriön alaisuudessa toimintansa aloittanut tieteellisten kirjastojen atk-työryhmä. Atk-työryhmän vaiheiden ohella pyrin samalla hahmottamaan laajemminkin sitä, miten tieteellisten kirjastojen keskitetty atk-suunnittelu lähti Suomessa liikkeelle ja miten se eteni 1970-luvun kuluessa. Tekstini päättyy noin vuoteen 1978, jolloin atk-työryhmän toiminta alkoi päästä vakaammalle pohjalle ja se organisoitiin uudelleen Tieteellisten kirjastojen atk-yksiköksi (TKAY). Tarinaa voisi toki jatkaa eteenpäin aina VTLS:ään, Voyageriin ja triangelimalliin asti, mutta näiden vaiheiden vähänkään tyydyttävä käsitteleminen vaatisi jo kokonaisen monografian. Artikkelini perustuu suurelta osin tieteellisten kirjastojen atk-työryhmän arkistoon, joka sijaitsee nykyään HYK:in tietokantapalveluiden arkiston yhteydessä Teollisuuskadulla. Arkistokokonaisuus käsittää vuosien 1974-1979 osalta yhteensä neljä mappia, jotka sisältävät virallisten papereiden, pöytäkirjojen ja kirjeenvaihdon lisäksi myös erillisen historiamapin, johon on koottu mm. lehtileikkeitä. Arkistomateriaalin lisäksi olen käynyt läpi kirjastoalan lehtien (Signum ja Kirjastolehti) vuosikertoja 1960-luvun lopulta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. Lehtiartikkelien lisäksi arvokasta lisätietoa tarjoavat parin-kolmen vuoden välein (1974, 1976, 1979, 1981 ja 1984) järjestettyjen tieteellisten kirjastojen atk-neuvottelupäivien esitelmät, jotka on julkaistu painettuina.[1] Aineistoa olisi ollut hyödyllistä täydentää myös aikalaistoimijoiden haastatteluilla, mutta tähän minulla ei valitettavasti ollut tällä kertaa mahdollisuutta. Antti Soinin Tietolinjan numerossa 2/1994 julkaistu tyyliltään humoristinen historiikki ”Libriksestä Linneaan” paikkaa tosin tätä aukkoa joiltakin osin, sillä se tarjoaa atk-työryhmän tekemistä valinnoista ja niiden taustoista runsaasti sellaista sisäpiirin tietoa, joka ei käy ilmi alkuperäislähteistä.[2]
2. Kirjastojen keskitetyn atk-suunnittelun taustaa (1970-1973)2.1. Kulttuuri murroksessa: kirjastot ja atk 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa
Kirjasto-atk:n kehitys eteni 1960-luvulla nopeimmin USA:ssa, jossa kansallisen tutkimusjärjestelmän tarvitseman teknisen infrastruktuurin kehittämiseen suunnattiin runsaasti resursseja. Kilpailevan supervallan Neuvostoliiton menestys avaruuden valloituksessa oli osoittanut konkreettisesti USA:n tieteellisen ja sotilaallisen haavoittuvuuden, ja tilannetta pyrittiin korjaamaan massiivisella, suurelta osin puolustushallinnon kautta kanavoidulla rahoituksella. Vaikka kirjastojen tietojärjestelmien ja erilaisten online-informaatiopalveluiden rakentamisella oli kenties tässä kokonaisuudessa lopulta sivurooli, niillekin riitti yllin kyllin tukea, ja ne kytkeytyivät monin tavoin ajankohtaiseen kylmän sodan retoriikkaan.[3] Ensimmäiset online-tiedonhakua tarjonneet informaatiopalvelut aloittivat USA:ssa toimintansa 1960-luvun puolivälin jälkeen, ja 70-luvun alussa tarjolla oli jo useita eri alojen suuria tietopankkeja (mm. Dialog, Orbit ja Medline). Vaikka nämä palvelut olivat yleensä aloittaneet toimintansa julkisen rahoituksen avulla, monista kehittyi nopeasti kaupallisia yrityksiä, jotka myös kilpailivat keskenään asiakkaista. Erityisen nopeasti tällaiset palvelut löivät läpi luonnontieteiden (etenkin kemia), tekniikan ja lääketieteen aloilla, joilla tuoreiden julkaisujen seuraaminen perinteisin menetelmin oli alkanut julkaisujen määrän kasvun myötä käydä yhä työläämmäksi. Online-haun mahdollisuuksista huolimatta tiedonsiirto tapahtui tietoliikenneyhteyksien kalleudesta ja kehittymättömyydestä johtuen vielä tässä vaiheessa yleensä magneettinauhoilla, joita informaatiokeskuksesta lähetettiin kirjastoille ja tietopalveluorganisaatioille esim. viikoittain tai kuukausittain.[4] Kirjastojen atk-järjestelmien kehityksen kannalta USA:ssa Kongressin kirjaston johdolla vuonna 1966 käynnistyneellä MARC-projektilla (Machine Readable Cataloging) oli keskeinen merkitys. Projektissa tutkittiin keskitetyn tietokonepohjaisen luettelointijärjestelmän toteuttamismahdollisuuksia. Perimmäisenä päämääränä oli luetteloinnin globaalinen rationalisoiminen: kirjat oli tarkoitus luetteloida vain kerran, jossakin julkaisumaan kirjastossa, minkä jälkeen samat tietueet olisivat kaikkien muiden kirjastojen käytettävissä. MARC-projektin osallistujakirjastot saivat luettelointitiedot käyttöönsä viikoittain magneettinauhoilla, jolloin ne saattoivat hyödyntää niitä omien luetteloidensa valmistuksessa. Näin aineistojen primääriluettelointiin tarvittavia resursseja oli mahdollista vähentää. 1960-luvun loppuun mennessä alkuperäisen MARC:in pohjalta edelleen kehitetty MARC II -formaatti oli vakiinnuttanut asemansa kansainvälisenä standardina. Esim. Englannissa ryhdyttiin jo vuonna 1968 rakentamaan omaa MARC II -muotoa hyödyntävää luettelointiformaattia (UKMARC), ja samoin kaikkien muidenkin omaa atk-järjestelmää suunnittelevien kirjastojen täytyi tästä lähin ottaa huomioon formaattinsa MARC-yhteensopivuus. Näin toimittiin myös Ruotsissa 1960-luvun lopulta lähtien kehitteillä olleessa Libris-projektissa, mikä oli aikanaan merkittävää Suomessa tehtyjen ratkaisujen kannalta.[5] Suomessa oltiin jo 1960-luvun puolella varsin hyvin tietoisia online-tietopalveluiden ja atk:ta hyödyntävien kirjastojärjestelmien kansainvälisestä kehityksestä. Erityisesti tietopalvelualan ammattilaiset seurasivat tilannetta aktiivisesti, ja esim. Suomen tieteellisen kirjastoseuran ja Suomen kirjallisuuspalvelun seuran (myöhemmin Tietopalveluseura) yhdessä julkaisemassa Signum-lehdessä alkoi 1960-luvun loppuvuosina ilmestyä yhä runsaammin innokasta pioneerihenkeä ilmentäviä atk-pohjaisia järjestelmiä käsitteleviä juttuja. Yksi aktiivisimmista atk-järjestelmien puolestapuhujista oli tuolloin Teknillisessä korkeakoulussa kirjastonhoitajana (vuodesta 1968 ylikirjastonhoitajana) toiminut Elin Törnudd, joka vuonna 1969 Signum-lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan visioi atk:n käyttömahdollisuuksia kirjastoissa. Hän tunnusti käyttävänsä kaiken liikenevän aikansa kirjastonsa automaation suunnitteluun ja yrittävänsä käännyttää työtovereitaankin. Törnudd myönsi, että kirjastoautomaatio oli muoti-ilmiö, mutta hän näki kuitenkin atk-järjestelmien kehittämiselle useita vankkoja perusteluita:[6]
Törnuddin kirjoituksessa on nähtävissä monia niistä argumenteista, joita seuraavina vuosina käytettiin kirjastojen atk-järjestelmien välttämättömyyden perustelemiseen. Kirjastojen toiminnan tehostaminen ja sitä kautta saavutettavat säästöt sekä kansainvälisen yhteistyön kotimaiselle kehitykselle asettamat vaatimukset toistuivat myöhempienkin esitysten perusteluina.[7] Vaikka pääosin kaupallisissa yrityksissä ja yliopistojen ulkopuolisissa tutkimusorganisaatioissa toimineet tietopalvelualan aktiivit suhtautuivat atk:n tarjoamiin mahdollisuuksiin alusta lähtien innostuneesti,[8] ei ole itsestään selvää, että vastaanotto yliopistojen kirjastoissa oli kaikilta osin aivan yhtä positiivinen. Vaikka vastarinta ei juuri tule esiin käyttämässäni aineistossa,[9] atk ilmensi kuitenkin sellaista kulttuurista murrosta, jonka omaksuminen ei välttämättä ollut mutkatonta.[10] Kansallista tutkimusjärjestelmää palvelevia dokumentaatio- ja informaatiopalveluita sekä atk-järjestelmien rakentamista ohjanneen ajattelutavan ja perinteisiin fyysisiin kirjoihin liittyviä kulttuurisia arvoja korostavan kirjastokäsityksen välillä oli runsaasti potentiaalisia jännitteitä. Siinä missä tietopalvelualan näkökulma näytti suuntautuvan selkeästi tulevaisuuteen, kirjastot olivat 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa imagoltaan vielä monin tavoin kiinni menneessä. Mark D. Bowles on jopa kuvannut kirjasto- ja tietopalvelualan sisäistä kahtiajakoa kulttuurisena konfliktina ja rinnastanut sen C.P. Snow’n maineikkaaseen näkemykseen ”kahdesta kulttuurista”. Perinteinen humanistinen näkemys korostaa kirjojen ja muiden kokoelmiin kuuluvien esineiden kulttuurista itseisarvoa sekä sisällöllisesti että fyysisinä artefakteina. Uudempi teknokraattinen tai luonnontieteellinen ajattelutapa taas arvioi kokoelmaa lähinnä sen välineellisen arvon kautta, sen perusteella miten se palvelee kirjaston asiakaskuntaa ja kirjaston työlle asetettuja strategisia tavoitteita. Siinä missä perinteisessä kokoelmalähtöisessä ajattelutavassa kokoelman olemassaolo oli arvo sinänsä, uudessa mallissa merkittävämpää oli kokoelman ilmentämien tietoresurssien tarjoaminen kirjaston asiakkaiden käytettäväksi. Jos tämän katsottiin onnistuvan tarkoituksenmukaisemmin esim. elektronisten aineistojen kuin painetun aineiston avulla, kirjaston tuli korvata vanhat painetut aineistonsa elektronisilla.[11] Saattaa tosin olla, että Suomessa tätä vastakkainasettelua lievensi 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa se, että suurin osa korkeakoulujen kirjastoista oli 1970-luvun alussa vielä hyvin nuoria (yliopistolaitos oli laajentunut nopeasti parin edellisen vuosikymmenen aikana), eikä niille siten ollut vielä ennättänyt kehittyä voimakkaita perinteisiä toimintatapoja pönkittäviä traditioita. Lisäksi tilannetta helpotti se, että monet yliopistokirjastojen johtohenkilöistä asettuivat 1970-luvun alkuvuosina näkyvästi tukemaan automaation edistämistä. Näkyvimmän roolin sai tällöin Helsingin yliopiston kirjaston osastopäällikkö (sittemmin ylikirjastonhoitaja) Esko Häkli, josta tuli omista kirja- ja oppihistoriaan kohdistuvista tutkimusintresseistään huolimatta yksi kirjastojen atk-järjestelmien keskeisistä puolestapuhujista.[12]
2.2. Kohti kansallista atk-suunnitteluaVaikka atk-tietojärjestelmät herättivät alkuvaiheessa eniten spontaania innostusta nimenomaan tekniikan ja luonnontieteiden tietopalvelun puolella, myös yliopistokirjastot olivat vuosikymmenen vaihteessa siirtymässä uuteen dynaamiseen kehitysvaiheeseen, jonka myötä ne joutuivat ennen pitkää väistämättä ottamaan kantaa automaatioon. Suomessa 1960-luvun yhteiskunnallista ajattelua oli leimannut optimistinen usko tieteeseen pohjautuvaan suunnitteluun: yhteiskuntatieteiden ja insinöörityön avulla vielä toistaiseksi keskeneräistä yhteiskuntaa vaivaavat ongelmat oli mahdollista poistaa. Yhteiskunta haluttiin nähdä eräänlaisena "läpisuunniteltuna kyberneettisenä koneena".[13] Käytännössä tämä koko valtionhallinnon läpäissyt suuntaus johti siihen, että eri aloille ryhdyttiin kehittelemään uusia keskitettyjä ja usein myös keskusjohtoisia organisaatioita ja toimintamalleja, joissa usein hyödynnettiin juuri tuolloin ensiaskeleitaan ottanutta modernia tietotekniikkaa. 1960-luvun lopulta lähtien myös tieteellisten kirjastojen toimintaedellytysten ja organisaation kohentamista pohdittiin useissa opetusministeriön alaisissa toimikunnissa ja työryhmissä. Korkeakoululaitoksen nopea laajentuminen 1950- ja 1960-luvuilla oli luonut tieteellisiä kirjastoja myös vanhojen keskusten Helsingin ja Turun ulkopuolelle, ja näiden uusien kirjastojen kehittämiseen jouduttiin suuntaamaan merkittäviä resursseja. Toisaalta uusi tilanne edellytti myös uusien yhteistyömallien luomista, mikä taas tarjosi Helsingin yliopiston kirjastolle pidemmällä tähtäimellä avaimet oman kansallis- ja keskuskirjastoroolinsa vahvistamiseen, etenkin kun ajatus kokonaan uuden tieteellisten kirjastojen ”keskusyksikön” eli kansalliskirjaston perustamisesta hautautui lopullisesti 1970-luvun kuluessa.[14] HYK:in osalta merkittävää oli mm. se, että tieteellisten kirjastojen kehittämistoimikunnan vuonna 1967 jättämän mietinnön pohjalta päätettiin Bibliografisen osaston perustamisesta kirjaston yhteyteen. Lisäksi toimikunta päätti seuraavana vuonna jättämässään mietinnössä esittää kirjallisuushankintojen aiempaa laajempaa koordinoimista kirjastojen kesken.[15] Tästä ei ollut ajatuksellisesti pitkä matka atk-pohjaisiin kansallisiin yhteisluetteloihin, ensin aikakauslehtien ja sittemmin myös monografioiden osalta. Tieteellisten kirjastojen yhteisen atk-järjestelmän kehittäminen lähti kuitenkin liikkeelle opetusministeriön suorassa ohjauksessa, ei HYK:in yhteydessä. Esko Häklin mukaan korkeakoulukirjastojen atk-suunnittelun käynnistämiseen johtanut prosessi lähti liikkeelle maaliskuussa 1970, jolloin käytiin keskustelua Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjaston (nykyinen Opiskelijakirjasto) kurssikirjaosaston luetteloinnin ja automatisoinnin kustannuksista. Opiskelijoiden kurssikirjojen kehno saatavuus oli tuolloin esillä julkisuudessa ja toiminnan kehittämiseen kohdistui voimakkaita ulkoisia paineita. 18.3.1970 järjestetyssä neuvottelutilaisuudessa oli ylioppilaskunnan kirjaston ja yliopiston kirjaston edustajien lisäksi paikalla myös Valtion tietokonekeskuksen (VTKK) asiantuntijoita, joiden suosituksesta kurssikirjaston lainaustoiminnan automatisointiin haettiin ja sittemmin myös saatiin rahoitusta opetusministeriöltä.[16] Suunnitelma ylioppilaskunnan kirjaston automatisoimisesta valmistui tammikuun lopulla 1971. Suunnitelman laatinut työryhmä totesi kuitenkin, että järjestelmän suunnittelu- ja testauskustannukset olisivat niin suuret (arviolta noin 400 000 markkaa), ettei se olisi yksinäisenä yhtä kirjastoa varten tarkoitettuna ratkaisuna taloudellisesti kannattava. Niinpä olisi järkevää pyrkiä rakentamaan saman tien sellainen järjestelmä, jota voitaisiin soveltaa muissakin kirjastoissa, jolloin alkukustannukset voitaisiin jakaa useamman kirjaston kesken.[17] Tämä sama idea tuli esiin myös Tieteellisten kirjastojen lautakunnan 26.1.1971 Säätytalolla järjestämässä tilaisuudessa, jossa Ruotsin valtionkonttorin edustajat esittelivät omaa tieteellisten kirjastojen automatisoinnin kokonaissuunnitelmaansa eli Libris-järjestelmää. Häklin mukaan tilaisuudessa ja sen yhteydessä käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että Suomi voisi halutessaan päästä osalliseksi Ruotsissa tehdystä suunnittelutyöstä ja saada sen yhteydessä laaditut suunnitelmat käyttöönsä. Jos Suomi osallistuisi järjestelmän suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa, voitaisiin myös suomalaisten mahdollisia erityistoivomuksia ottaa huomioon järjestelmän kehittämisessä.[18] Käytännössä Libriksen käyttöönotto Suomessa edellytti kuitenkin periaatepäätöstä siitä, että tieteellisiä kirjastoja varten ryhdyttäisiin rakentamaan Ruotsin tapaista kokonaisjärjestelmää. Libriksen esittelytilaisuuden merkityksestä kertoo sekin, että opetusministeriöön toimitettiin samanaikaisesti toinenkin esitys tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun jatkamisesta. Myös tässä Jorma Vallinkosken, Henrik Schaumanin ja Esko Häklin laatimassa monisteessa kannatettiin keskitettyä suunnittelua: Muutamissa kirjastoissa oli jo aiemmin kokeiltu erilaisia atk-sovelluksia, mutta mikään niistä ei ollut osoittautunut todella elinkelpoiseksi, sillä yritykset olivat olleet liian hajanaisia eikä sovellusten suunnittelua tai ylläpitämistä varten ollut käytettävissä riittävän suuria resursseja. Muistion mukaan automaation luonteeseen kuului muutenkin suurempien toiminnallisten kokonaisuuksien luominen, jotta järjestelmät voidaan saada taloudellisesti kannattaviksi. Niinpä kirjoittajat suosittivat sitä, että kirjastoprosessien automatisoinnin suunnittelu hoidettaisiin vastedes keskitetysti, ja asiasta oltaisiin yhteydessä myös Ruotsin valtionkonttoriin.[19] Opetusministeriö päätti näiden esitysten pohjalta perustaa erityisen toimikunnan miettimään automaatiosuunnittelun organisointia. Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunta asetettiin 5.5.1971 ja sen tuli tehdä seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä esitys suunnittelun jatkamisesta ja sen kokonaistavoitteista. Yliopistojen, kirjastojen ja tietopalvelualan organisaatioiden lisäksi yhdeksänhenkisessä työryhmässä oli mukana edustus opetusministeriöstä ja valtionvarainministeriöstä. Omien jäsentensä lisäksi työryhmä hyödynsi myös ulkopuolisia asiantuntijoita, ja sen rinnalle valtionvarainministeriö käynnisti VTKK:ssa erillisen selvitystyön Libris-järjestelmästä ja sen soveltuvuudesta Suomen oloihin.[20]
2.3. Visio tulevasta: Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan muistioTieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunta sai mietintönsä valmiiksi tehtävänannon mukaisesti vuoden työn jälkeen toukokuun lopulla 1972. Lopputuloksena oli perusteellinen ja huolellisesti mietitty kokonaisuus, jonka laajuus oli ilman liitteitäkin yli 120 sivua. Liitteistä laajin oli VTKK:n tekemä tutkimus tieteellisten kirjastojen atk-järjestelmistä, jossa käytiin Libris-järjestelmän lisäksi läpi mm. Kongressin kirjaston ja Ison Britannian kansallisbibliografian MARC-sovelluksia sekä verrattiin Libristä vastaaviin hollantilaisiin, kanadalaisiin ja saksalaisiin järjestelmiin. Muistiossa tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun lähitulevaisuuden tavoitteeksi esitettiin sellaisen kokonaisjärjestelmän luomista, joka käsittäisi kaikki kirjaston sisäiset työprosessit: hankinnan, luetteloinnin, lainauksen ja kaukopalvelun (tietopalvelun järjestämiseen työryhmä ei ottanut kantaa, koska katsoi sen kuuluvan ennemmin Tieteellisen informoinnin neuvoston TINFO:n toimialaan). Tavoitteena oli Ruotsin Libris-järjestelmän tapainen online-periaatteella toimiva verkosto, joka kattaisi ennen pitkää kaikki suomalaiset korkeakoulukirjastot. Online-periaatetta pidettiin erityisen tärkeänä, sillä offline-järjestelmä johtaisi vain joukkoon erillisiä kirjastokohtaisia atk-järjestelmiä, joiden väliset yhteydet täytyisi ratkaista erillisjärjestelyillä:[21]
Atk-tavoitetoimikunta esitti VTKK:n tutkimuksen pohjalta kolme vaihtoehtoista mallia tämän päämäärän toteuttamiselle: [22]
Toimikunta päätyi alustavasti suosittamaan mallia 2.), mutta käytännössä halvimmaksi ja yksinkertaisimmaksi arvioitu malli 1.) osoittautui lopulta kuitenkin houkuttelevammaksi päätöksentekijöille. Tämä ratkaisu merkitsi samalla irtautumista VTKK:n muotoilemasta valtion tietokonepolitiikasta. VTKK:n sijasta järjestelmän tarvitsema konekanta oli tarkoitus sijoittaa opetusministeriön alaisuuteen, jolloin käytetyn ohjelmointikielenkään ei tarvinnut olla sidoksissa VTKK:n tekemiin strategisiin päätöksiin. Libriksen käyttöönottoa sellaisenaan perustelivat luonnollisesti myös ruotsalaisten kanssa tehtävän yhteistyön tuottamat synergiaedut.[23] Koska minkään yksittäisen kirjaston voimavarat eivät riittäneet tällaisen laajan järjestelmän rakentamiseen, atk-suunnittelua toteuttamaan esitettiin perustettavaksi erillistä projektiorganisaatiota suoraan opetusministeriön alaisuuteen – ei siis esim. HYK:in yhteyteen. Toimikunnan mietinnössä oletettiin, että atk-suunnittelua varten voitaisiin perustaa projektiorganisaatio jo vuonna 1973, jolloin ohjelmiston luettelointimoduuli voitaisiin saada käyttöön vuonna 1974, lainausjärjestelmä vuonna 1975 ja viimeisenä hankintasysteemi vuonna 1976. Tämän jälkeen projektiorganisaatio voitaisiin purkaa ja vuodesta 1977 lähtien kirjastojärjestelmän kehittäminen ja ylläpito liitettäisiin osaksi muuta opetusministeriön alaista tietojenkäsittelytoimintaa. Ensimmäisen vuoden määrärahaksi esitettiin 310000 markkaa, mutta vuonna 1974 toimikunnan suunnitelman toteuttaminen olisi edellyttänyt jo yli miljoonan markan budjettia. [24] Tällaiset resurssitoivomukset osoittautuivat kuitenkin seuraavien vuosien aikana perusteettoman optimistisiksi. Konkreettisten ehdotusten ja perusteellisten kannattavuuslaskelmien ohessa atk-tavoitetoimikunnan mietinnössä esiteltiin myös varsin vaikuttava visio yhteiskunnan tietoresurssien ja kirjastojen roolin kehityksestä vuosikymmenittäin 1970-luvulta aina 1990-luvulle saakka. Vaikka jotkin vision tekniset yksityiskohdat (mm. näköpuhelin tai kolmiulotteinen väritelevisio) eivät ole ainakaan vielä saaneet ennustetun kaltaista roolia, visio onnistuu kuitenkin ennakoimaan mm. online-tiedonhaun, tietoverkkojen ja elektronisten dokumenttien lisääntyvän merkityksen. Kuvaavaa kyllä tämä laaja Delfi-menetelmällä koostettu tulevaisuusvisio oli sekin lainattu Ruotsista, ja mietintöä varten pyydetyt suomalaiset kommentit olivat huomattavasti varovaisempia - useat vastaajat olettivat tulevan kehityksen olevan taloudellisista syistä johtuen Suomessa hitaampaa kuin Ruotsissa.[25]
Kuva: Mainontaa Signum-lehdessä vuonna 1972. 3. Libristä rakentamassa (1974-1976)3.1. Atk-työryhmä aloittaa toimintansaTieteellisten kirjastojen atk-työryhmä saattoi viimein aloittaa työnsä keväällä 1974. Toiminnan koordinoinnista huolehtivan työryhmän jäseniksi nimettiin osastopäällikkö Esko Häkli (puheenjohtaja) HYK:istä, tiedesihteeri Juhani Hakkarainen opetusministeriöstä, kirjastonjohtaja Vesa Kautto Tampereen teknillisestä korkeakoulusta, kirjastonjohtaja Pertti Tiainen Kuopion korkeakoulusta sekä kirjastonhoitaja Torbjörn Söderholm Åbo Akademista. Työryhmä sai myös rahoituksen kahden päätoimisen suunnittelijan palkkaamiseen. Toukokuun alussa 1974 lukien tehtäviin kiinnitettiin suunnittelija Seppo Vuorinen, jonka tehtävänä oli toimia pääsuunnittelijana ja vastata atk-suunnittelusta sekä kirjastonhoitaja Antti Soini, jonka vastuualueena olivat kirjastotekninen suunnittelu ja hallinnolliset tehtävät. Mielenkiintoista kyllä, vaikka Tieteellisten kirjastojen atk-työryhmä toimi suoraan opetusministeriön alaisuudessa, työryhmän puheenjohtaja oli kuitenkin Helsingin yliopiston kirjastosta, ja myös työryhmän molemmat työntekijät rekrytoitiin sieltä: Seppo Vuorinen oli toiminut HYK:issä atk-suunnittelijana vuodesta 1971 lähtien ja Antti Soini oli puolestaan aiemmin työskennellyt HYK:in opiskeluosastossa (entinen ylioppilaskunnan kirjasto). Fyysisesti toiminta sijoittui lyhyen Lauttasaaressa vietetyn jakson jälkeen useiksi vuosiksi Otaniemeen Teknillisen korkeakoulun kirjaston yhteyteen. [26] Atk-työryhmä ei joutunut lähtemään liikkeelle aivan tyhjältä pöydältä, sillä Libris-ohjelmistoa oli testattu alustavasti HYK:issä vuosien 1972-1973 aikana, ja työryhmän jäsenistä Seppo Vuorinen oli ollut mukana jo tässä prosessissa. Oman koneen yhä puuttuessa Libriksen testaus oli suoritettu Datasaab-Valmetin palvelukeskuksessa samanlaisella Saab D 22 -tietokoneella kuin Ruotsissakin. Tietojen syöttö oli suoritettu eräajona siten, että tietueet oli tallennettu HYK:issä konelukuiseen muotoon reikänauhan lävistyslaitteen avulla. Niinpä Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun ensimmäinen neuvottelukokous Jyväskylässä 30.-31.8.1974 saatettiin pitää varsin luottavaisissa ja toiveikkaissa tunnelmissa, etenkin kun opetusministeriö oli tehnyt periaatepäätöksen uuden Saab D 23 –suurtietokoneen hankkimisesta yliopistojen ja korkeakoulujen tiedonkäsittelyä varten. Tämä tuolloisten tietojen mukaan vuoden 1975 lopulla saatava kone oli tarkoitus sijoittaa aluepolitiikan ja hajasijoituksen hengessä pääkaupunkiseudun sijasta Tampereelle.[27] 3.2. Libris teknisenä järjestelmänäRuotsissa keskeinen vaikuttaja Libris-järjestelmän luomisen taustalla oli Ruotsin valtiokonttori, eivät yksittäiset kirjastot kuten Suomessa. Tämä hallinnollinen tausta näkyi väistämättä järjestelmän totaalisessa luonteessa ja ehkä myös selitti sen kehittämiseen käytettyjen resurssien määrää: 1970-luvun puolivälissä arvioitiin, että siihen oli vuosikymmenen alusta lähtien käytetty arviolta 15-17 miljoonaa kruunua. Ei siis ihme, että suomalaiset katsoivat olevansa onnekkaita saadessaan tämän kehitystyön tulokset käyttöönsä (ainakin alkuvaiheessa) ilmaiseksi.[28] Libristä oli alusta lähtien kehitetty koko maan laajuiseksi järjestelmäksi, jossa yhden suuren keskuskoneen lisäksi oli joukko aluetietokoneita, joihin kirjastot puolestaan pitivät yhteyttä päätteillä. Järjestelmän oli valmistuessaan tarkoitus kattaa kaikki kirjastotyön prosessit eli hankinta, luettelointi, lainaus, aikakausjulkaisujen saapumisvalvonta sekä tiedonhaku. Libriksen etuna pidettiin mm. sitä, että se mahdollisti MARC-projektin periaatteiden mukaisesti primaariluetteloinnin tekemisen vain kerran yhdessä kirjastossa, minkä jälkeen sama tietue oli muiden kirjastojen käytettävissä niiden omaa luettelointia varten. Suomen osalta tämä olisi tarkoittanut sitä, että ulkomaisista kirjahankinnoista huomattava osa (joidenkin arvioiden mukaan jopa 75%) olisi luetteloitu valmiiksi jo ruotsalaisissa kirjastoissa, mikä olisi merkinnyt huomattavaa kustannussäästöä. Samoin järjestelmän katsottiin helpottavan kaukolainausta ja päällekkäisten hankintojen välttämistä. Järjestelmän oli tarkoitus olla myös suorassa yhteydessä muihin koti- ja ulkomaisiin tietojärjestelmiin.[29] Libriksen katsottiin vastaavan varsin hyvin myös suomalaisia tarpeita, vaikka sitä koskevat suunnitelmat olivat jonkin verran ruotsalaisia esikuvia vaatimattomammat. Esimerkiksi aluetietokoneiden käyttöönottoa ei Suomessa harkittu missään vaiheessa, vaan järjestelmä oli tarkoitus rakentaa yhden keskuskoneen ja siihen yhdistettävien päätteiden varaan. Libriksen vakavimpana ongelmana pidettiin alusta lähtien sitä, että se oli rakennettu toimimaan nimenomaan ruotsalaisvalmisteisilla Saab-tietokoneilla,[30] eli sitä ei olisi voinut siirtää muille tietokoneille ilman mittavaa uudelleenohjelmointia. Tätä tosin suositeltiin jo atk-tavoitetoimikunnan mietinnössä, mutta Libris-järjestelmän hyödyntämistä sellaisenaan pidettiin kuitenkin lopulta riskeistä huolimatta parempana vaihtoehtona.[31] Keskustietokoneen lisäksi Libristä käyttäviin kirjastoihin tarvittiin päätteitä, mihin tarkoitukseen sekä Suomessa että Ruotsissa päädyttiin hankkimaan Incoterm-merkkisiä päätelaitteita. Kyseessä ei tosin ollut mikään pelkkä tyhmä pääte, vaan koneessa oli myös oma 4 kB:n muisti, jonka ansiosta sitä saattoi pitää myös pientietokoneena. Vaikka muistin koko kuulostaa nykyisten koneiden näkökulmasta naurettavan pieneltä, siihen voitiin mahduttaa monenlaisia pieniä ohjelmia, jotka avustivat mm. syötettävien tietojen tarkistamisessa. Incoterm-pääte soveltui online-käytön lisäksi myös erinomaisesti offline-tallennukseen.[32] Ensimmäiset kaksi päätettä saatiin atk-työryhmän käyttöön alkuvuodesta 1975. Atk-laitteiden hinnat olivat vielä 1970-luvun puolivälissä hyvin kalliita - yksi Incoterm SPD 10/20 -pääte maksoi oheislaitteineen noin 73000 markkaa.[33] Libris oli yhä monin tavoin keskeneräinen ohjelmisto, ja alkuvaiheessa vuonna 1974 sen ainoa toimiva osa oli luettelointimoduuli. Niinpä atk-työryhmänkin suunnittelutyö keskittyi aluksi pääosin luettelointiin ja tietojen tallentamiseen liittyviin kysymyksiin. Libristä oli Ruotsissa suunniteltu nimenomaan online-järjestelmäksi, mutta Suomessa offline-luettelointi oli vähäisten resurssien vuoksi alusta pitäen paljon keskeisemmässä roolissa. Offline-luetteloinnin mahdollistamiseksi Seppo Vuorinen laati Incoterm-päätteille ohjelman, jonka avulla tietueita oli mahdollista tallentaa päätteen muistilevyille ja ne voitiin sitten siirtää linjoja myöten eräajona keskustietokoneelle. Tämä Suomessa kehitetty ohjelma toimitettiin myös ruotsalaisten käyttöön.[34]
Kuva: Antti Soini Incoterm-päätteen äärellä todennäköisesti vuonna 1976. 3.3. Atk-luetteloinnin alkuvaiheetOhjelmistojen ja laitteiden hankinnan lisäksi atk-työryhmän täytyi luonnollisesti päättää myös siitä, millaisista aineistoista ja mistä kirjastoista atk-luettelointi pitäisi aloittaa. Tältä osin työryhmään kohdistui monenlaisia odotuksia. Esimerkiksi HYK:in opiskeluosasto vetosi atk-työryhmään ja toivoi atk-järjestelmän käyttöönoton alkavan sieltä, mikä ei tietysti ollut yllättävää jo senkään vuoksi, että koko kansallisen atk-suunnittelun prosessi oli saanut alkunsa nimenomaan tätä kirjastoa koskeneista VTKK:n suunnitelmista.[35] Tieteellisten seurain kirjaston taholta taas ihmeteltiin ensimmäisiksi valittuja atk-luetteloinnin kohteita: ulkomaisten aineistojen luettelointitiedot oli atk-aikana periaatteessa mahdollista ostaa ulkomailtakin, eli eikö luettelointia olisi voinut aloittaa ko. kirjaston vaihtotoiminnan kannalta tärkeistä kotimaisista aineistoista?[36] Käytännössä suurin osa yhteistyöstä kiinnostuneista hankkeista sai kuitenkin Libriksen käyttöönoton alkuvaiheessa vielä odottaa vuoroaan. Uuden atk-järjestelmän kokeilukirjastoksi valittiin näet Joensuun yliopiston kirjasto, jonne toinen atk-työryhmää varten hankituista Incoterm-päätteistä sijoitettiin. Joensuun valintaa perusteltiin sillä, että kyseessä oli suhteellisen uusi kirjasto, jonka kokoelmat eivät vielä olleet kovin suuret. Atk-pohjainen luettelointi aloitettiin Joensuussa syksyllä 1975 Libris-ohjelmiston avulla - käytännössä aineisto jouduttiin tosin aluksi yhä luetteloimaan myös perinteisin menetelmin, sillä atk-järjestelmästä ei saatu käyttöön tulosteita ennen kuin vasta kolme vuotta myöhemmin.[37] Päätteiden lisäksi hankkeen käytössä oli vuokrattu reikänauhan lävistyslaite, joka oli sijoitettu Oulun yliopiston kirjastoon paikallisen UKK-kokoelman atk-luettelointia varten.[38] Muutamilla yksittäisillä yliopistokirjastoilla oli kiinnostusta myös itsenäisten atk-projektien toteuttamiseen. Esim. Helsingin kauppakorkeakoulu ryhtyi rakentamaan omaa Finnish Periodicals Index in Economics and Business (FINP) -tietokantaansa, joka avattiin online-käyttöön jo syksyllä 1975.[39] Atk-työryhmän näkökulmasta tällainen paikallinen aktiivisuus ja lojaalisuuden puute herätti ristiriitaisia tunteita. Yhteisen kansallisen ratkaisun viivästymisen myötä pelot muidenkin kirjastojen karkaamisesta omiin rinnakkaisiin hankkeisiinsa tuntuivat ajoittain todellisilta. Niinpä atk-työryhmän ja opetusministeriön suunnalta pyrittiin jopa jarruttamaan sellaisia kirjastojen atk-projekteja, jotka näyttivät johtavan valtakunnallisen hankkeen kanssa päällekkäiseen työhön.[40] Toisaalta myös Helsingin yliopiston kirjastossa oli ollut tekeillä rinnakkaisia atk-projekteja jo samanaikaisesti atk-tavoitetoimikunnan tekemän työn kanssa. Näiden suhteen ei näytä syntyneen vastaavanlaisia jännitteitä, vaan yhteistyö atk-työryhmän ja HYK:in välillä säilyi tiiviinä suurelta osin varmaan jo läheisten henkilösuhteiden ansiosta. Aikakauslehtien pohjoismaista yhteisluettelointia oli suunniteltu 1960-luvulta lähtien, ja tämä sittemmin nimen NOSP (Nordisk samkatalog över periodika) omaksunut hanke oli Suomessakin pinnalla aivan 1960- ja 1970-lukujen taitteesta aina 1980-luvulle saakka. Hankkeen päämääränä oli luoda yhteispohjoismainen tietopankki, joka sisältäisi mahdollisimman täydelliset tiedot kirjastojen aikakauslehti- ja sarjajulkaisukokoelmista. Yhteisluetteloiden lisäksi tuloksena syntynyttä tiedostoa oli tarkoitus käyttää myös alueellisten ja kirjastokohtaisten luetteloiden tulostamiseen.[41] NOSP:in kotimainen vastine Finuc-P (Finuc = Finnish union catalogue) oli työn alla jo vuonna 1972, jolloin sitä työstettiin Helsingin yliopiston laskentakeskuksen Burroughs 6500 -koneella. Tähän tiedostoon koottiin alkuvaiheessa tiedot kaikista Helsingin yliopistoon tilattavista aikakauslehdistä, joita oli vuonna 1971 noin 8000 kappaletta. Lehtien tiedot syötettiin lävistyslaitteella reikäkorteille, joilta ne ajettiin tietokoneen muistiin. Finuc-P:n ohella suunnitteilla olivat jo 1970-luvun alkuvuosina myös Finuc-B eli yhteisluettelon kirjaosa sekä kansallisbibliografia. Monografioiden atk-luettelointia pidettiin kuitenkin sarjajulkaisuja haastavampana, eikä niiden kanssa haluttu kiirehtiä. Kaiken lisäksi vuodeksi 1972 suunnitteilla ollut luettelointikokeilu yhdessä Ruotsin tieteellisten kirjastojen kanssa kariutui kansallisten luettelointisääntöjen ja luokituskäytäntöjen välisiin eroihin. Myös näiden projektien osalta Libriksen käyttöönottoon kohdistui 1970-luvun alkuvuosina toiveikkaita odotuksia, vaikka niitä päätettiin toistaiseksi jatkaa muissa ympäristöissä.[42] Kansallisbibliografian automatisoiminen oli ollut atk-työryhmän suunnitelmissa esillä alusta lähtien. Sen tiellä oli kuitenkin vakava este: ensin piti päästä yksimielisyyteen kansallisesta luettelointiformaatista. Atk-järjestelmän siihenastisissa kokeiluissa oli hyödynnetty ruotsalaisen Libris II -formaatin suomalaista versiota (formaatista käytettiin nimiä Libris-F tai FINMARC), jota muokattiin edelleen tarpeen mukaan. Kansallisbibliografia edellytti kuitenkin pysyvämpää ratkaisua.[43] Tätä ongelmaa ratkaisemaan opetusministeriö asetti 15.1.1976 atk-työryhmän alaisen työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia kansallisbibliografialle kansainväliseen tietojenvaihtoon soveltuva luettelointiformaatti. Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin suunnittelija Antti Soini ja muiksi jäseniksi HYK:in bibliografisen osaston osastopäällikkö Thea Aulo, kirjastonhoitaja Seppo Krekelä, toimistopäällikkö Marjatta Soisalon-Soininen ja pääsuunnittelija Seppo Vuorinen.[44] Työryhmän laatima, suurelta osin UKMARC:iin pohjautuva kansallinen FINMARC-formaatti julkaistiin virallisesti painetussa muodossa vasta loppuvuodesta 1979, mutta käytännössä sitä sovellettiin atk-järjestelmissä jo aiemmin. 3.4. Tietotekniikan tulo kulttuurisena murroksenaKäyttämäni aineiston pohjalta on vaikea hahmottaa sitä, miten paljon vastarintaa atk-järjestelmien kehittämistä kohtaan lopulta esiintyi. Vaikka kirjastonjohtajien asenne näyttää olleen pääosin hyvinkin positiivinen, kirjastojen henkilökunnan piirissä uusi teknologia saattoi synnyttää paitsi humanistisen ja teknokraattisen kulttuurin välisiä yhteentörmäyksiä ja epäluuloja myös aivan konkreettista huolta omista työtehtävistä ja niiden muuttuvista vaatimuksista. Tämä vastarinta ilmeni kuitenkin pääosin ruohonjuuritasolla eikä se näytä liiemmin nousseen esiin kirjastoalan lehdissä, joissa keskustelua hallitsi teknokraattisempi atk-suunnittelun ja kehittämisen näkökulma. 1970-luvulla atk-järjestelmät koskettivat tosin käytännössä vielä perin harvoja kirjastojen työntekijöitä, ja näiltä osin suuri murros ajoittuukin ehkä vasta 1980-luvulle. Riitta ja Ilkka Mäkisen kirjastonjohtajille 2000-luvun alussa tekemä kysely tuo kuitenkin hyvin esiin sen, että ongelmat olivat todellisia, jopa siinä määrin että ne rasittivat kirjastojen johtajien ja henkilökunnan suhteita. Kehityksen kärjessä kulkeneet johtajat eivät aina ymmärtäneet miten suuri henkinen murros siirtyminen atk-aikaan oli henkilökunnan kannalta.[45] Atk-työryhmän suunnittelijoiden roolina oli järjestelmän teknisen ylläpidon ja kehittämisen lisäksi huolehtia myös luetteloijien koulutuksesta, mikä olikin varsinaisen suunnittelutyön ohella yksi työryhmän keskeisistä tehtävistä. Jonkin verran keskustelua käytiin myös siitä, millaista haastetta atk-järjestelmien käyttöönotto merkitsi kirjastojen omalle henkilökunnalle. Työryhmä vakuutti, etteivät kirjastot tarvitse systeeminsuunnittelijaa palkkalistoilleen, vaan kirjastonhoitajilla olevat perustiedot atk:sta riittivät tarvittavien rutiinien oppimiseen. Vaikka tarkoituksena oli varmaan rauhoitella omien työtehtäviensä muutoksesta huolestuneita kirjastohoitajia, tämä työnjako pönkitti tietysti samalla myös atk-työryhmän omaa asemaa. Käytännön työtehtävien osalta pohdittiin myös sitä, tarvittaisiinko etäispäätteitä ja lävistäjiä käyttämään erillisiä konekirjoitustasoisia työntekijöitä, sillä luettelointi tehtiin tässä vaiheessa edelleen paperilomakkeelle, josta tiedot sitten syötettiin atk-järjestelmään.[46] Atk-työryhmän toiminta sai pääosin kiitosta sekä kirjastojen henkilökunnalta että niiden johtajilta, vaikka suhteeseen sisältyi samalla myös monenlaisia jännitteitä. Atk-työryhmä saatettiin ulkopuolisten silmin kokea jopa ”poikien salaseuraksi”, jonka jäsenten asenteet tuntuivat ”arroganteilta” ja joka harjoitti salamyhkäistä toimintaa. Atk-työryhmän auktoriteetti ja pyrkimykset yhteisten kansallisen tason ratkaisujen kehittämiseen joutuivat välillä vastakkain yksittäisten kirjastojen paikallisten tarpeiden ja omien intressien kanssa.[47] 3.5. Toiminta ajautuu kriisiinVaikka yhteistyö ruotsalaisten kanssa sujui hyvin ja Libris-ohjelmisto saatiin vuoden 1975 kuluessa suurimmaksi osaksi toimintakuntoon, koko atk-työryhmän toiminta ajautui seuraavana vuonna rahoituskriisiin, josta ulospääsemiseksi sen oli tehtävä radikaaleja päätöksiä. Taustalla oli varsin mutkikas ongelmavyyhti, jonka yhtenä perussyynä oli opetusministeriön käyttöön kaavaillun Saab D 23 -tietokoneen jatkuva viivästyminen. Alun perin kone oli tarkoitus saada käyttöön jo vuoden 1976 alussa, mutta sitten sen toimitus viivästyi vuodella, ja alkuvuodesta 1975 alkoi jo käydä selväksi, ettei sitä ehkä saataisi koskaan. Saab oli luopumassa tietokonetuotannostaan, ja kyseisen teknisistä ongelmista kärsineen konetyypin valmistus oli päätetty lopettaa heti alkuunsa. Atk-työryhmä joutui lopulta toteamaan, ettei konetta tässä tilanteessa kannattaisi hankkia siinäkään tapauksessa, että sen viimeinen valmistettu kappale olisi saatu Suomeen.[48] Mahdollista korvaavaa konetta koskevat päätökset jäivät tilanteen yleisestä epäselvyydestä johtuen odottamaan itseään, minkä vuoksi atk-työryhmä joutui jatkamaan työtään tilapäisratkaisujen varassa. Tietokoneaikaa pyrittiin vuokraamaan Datasaabin palvelukeskuksen välityksellä maassa jo olevilta vanhemmilta Saab D 22 -koneilta, esim. vuonna 1976 tieteellisten kirjastojen koneaika vuokrattiin Wärtsilän Helsingin telakalta. Keskuskonetta koskevia päätöksiä odoteltaessa myös uusien päätelaitteistojen hankintaa päätettiin viivyttää. Käytännössä tämä kuitenkin teki koko online-toiminnan mielekkyyden kyseenalaiseksi, niin kauan kun koko maan kirjastojen käytössä oli ainoastaan kaksi päätelaitetta. Lisäksi vuokrakoneiden käyttö oli hyvin kallista: suurkoneiden online-käytön hinta oli 1970-luvun puolivälissä noin 500 markkaa tunnissa, minkä lisäksi tulivat vielä modeemiyhteyksien puhelinkulut ja muut suurkoneiden käytöstä aiheutuvat varsin huomattavat (kymmenien tuhansien markkojen suuruiset) kiinteät kulut. Esim. vuoden 1976 atk-kuluiksi arvioitiin etukäteen 250 000 markkaa, mihin hintaan olisi sisältynyt vain sata tuntia online-aikaa. Näin suurta rahoitusta ei opetusministeriön budjetista kuitenkaan tässä vaiheessa löytynyt.[49] Saab D 23 -koneeseen liittyvät ongelmat johtivat väistämättä pohdintoihin koko Libris-yhteistyön mielekkyydestä, sillä myös Ruotsin oman systeemin tuleva kehitystyö joutui samalla vaakalaudalle. Vuonna 1975 toimiva yhteistyö ruotsalaisten kanssa ja Libris-ohjelmiston käyttöönoton edistyminen kallistivat vaa'an vielä jatkamisen puolelle. Vähitellen kävi kuitenkin selväksi, että myös Ruotsin järjestelmä oli ajautunut vakaviin ongelmiin, eikä Suomessa ollut enää entisen kaltaista intoa sitoutua epäselviltä näyttäneisiin kehityssuunnitelmiin ilman todellista omaa vaikutusmahdollisuutta.[50] Atk-työryhmän rahoitustilanne kärjistyi kriittiseksi loppuvuoden 1976 aikana. Vuonna 1976 valtionhallinnon rahatilanne oli öljykriisistä aiheutuneen talouslaman seurauksena tiukka, ja atk-suunnittelun määrärahamomentti oli pudotettu kokonaan pois valtion budjetista. Vaikka vuoden 1976 toimintaan saatiin lopulta kerättyä rahoitusta muilta momenteilta, Antti Soinille on jäänyt elävästi mieleen ilmapiirin kylmeneminen keväällä 1976:[51]
Vaikka atk-työryhmän arkisto ei sisällä sellaisia dokumentteja joista kävisivät ilmi rahoituskriisin pohjimmaiset syyt, valtionvarainministeriön järjestelyosastolta helmikuussa 1976 saapunut kirje viittaa siihen, että ongelmat saattoivat johtua opetusministeriön eri hankkeille asettamista tärkeysjärjestyksistä, joissa tieteellisten kirjastojen atk-hanke ei ilmeisesti ollut riittävän korkealla.[52] Lienee todennäköistä, että opetusministeriön innottomuuden taustalla olivat yksinkertaisesti online-järjestelmän suuret käyttökulut: esim. 4.3.1976 päivätyssä atk-työryhmän seuraavan vuoden määrärahoja koskevassa muistiossa järjestelmän atk-kuluiksi esitettiin yli 1,1 miljoonaa markkaa, johon olisi sisältynyt tuhat tuntia online-aikaa.[53] Järjestelmään osallistuvien kirjastojen määrän kasvaessa myös tarvittava koneaika ja sen vaatimat yhteyskulut olisivat kasvaneet vastaavasti. 4. Kohti vakaampia aikoja (1977-1978)4.1. Eräajojärjestelmällä tuotantokäyttöönTieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun ongelmallinen tilanne herätti huomiota lehdistöä myöten,[54] ja useat eri tahot vetosivat syksyn 1976 ja talven 1977 aikana opetusministeriöön toiminnan jatkamisen ja laajentamisen puolesta.[55] Uhkaamassa ollut toiminnan loppuminen saatiin lopulta ratkaistua erilaisilla poikkeusjärjestelyillä niin, ettei atk-työryhmän suunnittelijoiden tekemään työhön tullut merkittävää katkosta. Libriksen käyttöönottoa koskevat suunnitelmat jouduttiin kuitenkin jäädyttämään syksyllä 1976, eikä niihin käytännössä enää koskaan palattu. Samalla haudattiin ainakin toistaiseksi unelmat aidosta integroidusta online-kirjastojärjestelmästä. [56] Kirjastojen atk-järjestelmää ryhdyttiin rakentamaan syksystä 1976 alkaen kokonaan uudelta pohjalta, tällä kertaa nimenomaan atk-suunnittelun vaatimattomien resurssien asettamista mahdollisimman realistista lähtökohdista. Libriksestä luopumista selittää osaltaan se, että Libriksen tulostusohjelmapaketti oli yhä keskeneräinen. Jos Libriksestä ei voinut tulostaa ulos tietoja, eikä online-toimintaankaan ollut varaa, mitä konkreettista hyötyä koko järjestelmästä oikeastaan oli? Tilalle oli siis pakko keksiä muita ratkaisuja. Antti Soinin mukaan atk-työryhmän käyttöön syksyllä 1976 hankitun British Libraryn eräajopohjaisen LSP-ohjelmiston (Library Software Package) valitseminen perustui osittain väärinkäsitykseen. Atk-työryhmän jäsenet olivat ymmärtäneet, että Ison Britannian kansallisbibliografia tuotettiin ko. ohjelman avulla, vaikka käytännössä sitä varten oli olemassa erillinen erikoisohjelma. Tästä erehdyksestä huolimatta tämä ainoastaan 600 puntaa maksanut, tilapäisratkaisuksi hankittu ohjelmistopaketti osoittautui Soinin mukaan täysosumaksi. Ohjelmapaketti oli laadittu ASSEMBLER-kielellä, jota Seppo Vuorinen osasi, ja ohjelmistoa muokkaamalla siitä voitiin räätälöidä Suomen oloihin sopiva versio, joka mahdollisti luetteloiden ja bibliografioiden tulostamisen MARC-formaattiin luetteloiduista aineistoista. Kansallisbibliografian ensimmäinen suoraan atk-järjestelmästä tulostettu kuukausivihko tuotettiin nimenomaan LSP:n avulla helmikuussa 1978.[57] Vuosi 1978 merkitsi tieteellisten kirjastojen atk-hankkeelle määrätietoista askelta kokeiluvaiheesta kohti järjestelmien tuotantokäyttöä. Vaikka päätös eräajoon tyytymisestä oli ollut epämieluisa, se selkiytti tilannetta ja mahdollisti konkreettisten tulosten saavuttamisen. Aiempi luettelointityö ei sekään mennyt hukkaan, vaan Libristä varten tuotettu aineisto saatettiin hyödyntää myös uudessa järjestelmässä. Vuoden 1978 kuluessa atk-muodossa tallennettujen tietueiden määrä alkoi myös kasvaa huomattavasti aiempaa nopeammin. Siinä missä tieteellisten kirjastojen atk-järjestelmässä oli vuoden 1977 lopussa alle kymmenen tuhatta tietuetta, vuoden 1979 lopulla niitä oli jo noin 130000. Joensuun yliopiston kirjaston ja kansallisbibliografian tietueiden lisäksi järjestelmään oli nyt tallennettu mm. Finuc-yhteisluetteloiden ja kansallisen artikkeli-indeksin aineistoa.[58] Toiminnan laajentumisen kannalta oli oleellista, että kirjastojen atk-hanke sai loppuvuodesta 1978 viimeinkin käyttöönsä lisää päätteitä, jolloin mukaan saatettiin ottaa lisää kirjastoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päätteitä olisi pitänyt hankkia lisää vuosittain, mutta rahapulan ja muiden viivästysten vuoksi käytössä olivat edelleen vain kaksi alkuperäistä Incoterm-päätettä, joihin tosin sinällään oltiin hyvin tyytyväisiä. Nyt voitiin hankkia yhteensä neljä uutta Incoterm-päätettä, tällä kertaa uudempaa 10/25-mallia. Vaikka Incoterm-päätteet olivat taustaltaan jo 1960-luvun lopulla käyttöön otettua tekniikkaa, ne olivat käyttökelpoisia pitkälle 1980-luvun puolelle.[59] Käytännössä uusien kirjastojen mukaantulo ei tosin ollut aivan ongelmatonta, sillä niiden ohjaaminen söi resursseja atk-yksikön tekemästä kehitystyöstä.[60] Kirjastojen näkökulmasta atk-luetteloinnin tarjoama konkreettinen hyöty oli vielä alkuvaiheessa hyvin vähäinen. Offline-muodossa järjestelmä ei tarjonnut tukea edes primääriluetteloinnin rationalisoimiseen, mikä oli ollut alun perin yksi keskitetyn atk-suunnittelun perusteluista. Toisaalta kirjastojen odotukset ja järjestelmän taustalla oleva ideologia eivät välttämättä muutenkaan aina kohdanneet. Antti Soinin mukaan kirjastot olisivat halunneet atk-järjestelmän tuottavan perinteisen kaltaisia pahvikortteja, mutta atk-työryhmä ei periaatteellisista syistä johtuen halunnut toteuttaa tällaista ratkaisua, koska järjestelmän tuottamien valmiiden luetteloiden avulla oli nimenomaan tarkoitus päästä korteista eroon. Puhtaasti teknisestä näkökulmasta pahvikorttien tulostuksen järjestäminen ei ilmeisesti olisi ollut sen vaikeampaa kuin filmikorttienkaan tulostus.[61] 4.2. Työryhmästä yksiköksiToiminnan siirryttyä tuotantovaiheeseen ja muutenkin laajennuttua tieteellisten kirjastojen atk-työryhmän siihenastista organisaatiomallia ei enää pidetty toimivana. Pääosin kirjastonjohtajista koostuneen työryhmän sijasta vastuu haluttiin siirtää suoraan päätoimisille suunnittelijoille. Toisaalta myös kirjastojen edustus haluttiin säilyttää. Niinpä opetusministeriö päätti tammikuussa 1979 Tieteellisten kirjastojen atk-yksikön perustamisesta, missä yhteydessä aiempi atk-työryhmä korvattiin uudella johtoryhmällä.[62] Toiminnan vakiintumisesta kertoo myös se, että atk-yksikön määrärahat alkoivat vuosien 1976-77 aallonpohjan jälkeen viimein kasvaa, kuten oheisesta taulukosta käy ilmi. On tosin syytä huomata että laitehankinnat tehtiin eri budjettimomentilta, eli ne eivät ole mukana esitetyissä luvuissa. Libriksen kaltaisen online-järjestelmän toteuttamisen vaatimiin miljoonabudjetteihin päästiin joka tapauksessa vasta seuraavan vuosikymmenen puolella:[63] Taulukko 1: Atk-työryhmän/yksikön määrärahat
Merkittävää lisäystä toiminnan resursseihin merkitsi atk-työryhmän kolmannen suunnittelijan palkkaaminen vuonna 1978, ja seuraavana vuonna saatiin tämän lisäksi palkattua toimistosihteeri. Yksikkö jatkoi tasaista laajentumista myös 1980-luvun alkuvuosina. Siirtymisessä kokeiluvaiheesta tuotantovaiheeseen oli ainakin se etu, että yksikön tekemän työn tulokset olivat aiempaa konkreettisemmin todennettavissa, mikä puolestaan auttoi yksikön rahoituksen perustelemisessa. Tämä ei silti merkitse sitä, etteikö edessä olisi ollut yhä myös ongelmia ja vaikeita vuosia.[64] Libriksen kohtalosta huolimatta ajatus online-tiedonhausta jäi elämään. Atk-työryhmä päätti loppuvuodesta 1978 solmia VTKK:n kanssa sopimuksen tämän kehittämän Minttu-järjestelmän kokeilemisesta tiedonhakukäytössä. Käytännössä tämä sopimus johti 1980-luvun puolella KDOK/Minttu-tietokantaperheen syntyyn.[65] Vuosikymmenen vaihteessa atk-yksikön toiminta alkoi muutenkin rönsyillä moniin eri suuntiin: yhteistyö korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa tiivistyi ja atk-yksikkö osallistui mm. Opiskelijakirjaston lainausjärjestelmän rakentamiseen, joka pääsi kymmenen vuoden odotuksen jälkeen viimein vauhtiin. Näiltä osin ympyrä oli siis kiertynyt umpeen. 5. JohtopäätöksetSuomen tieteellisten kirjastojen atk-järjestelmien kehitys noudattaa varsin hyvin Clifford Lynchin hahmottelemaa kolmijakoa kirjastoautomaation aikakausista. Ensimmäinen aikakausi (1960-luvulta 1980-luvulle) merkitsi kirjaston omien toimintojen tietokoneistamista ja toinen aikakausi (1980- ja 1990-luvuilla) toi aineistot viitetietokantojen kautta yleisön ulottuville. Tuoreimmalle 1990-luvun puolivälistä alkaneelle kolmannelle aikakaudelle on tyypillistä se, että myös itse tekstit tulevat saataville sähköisessä muodossa.[66] Samantyyppinen kehityskulku oli tosin luettavissa jo vuonna 1972 atk-tavoitetoimikunnan mietinnöstä, vaikka siinä esitettyjen tulevaisuudenvisioiden tekniset yksityiskohdat eivät olekaan kaikki toteutuneet aivan sellaisenaan. Tieteellisten kirjastojen atk-työryhmä lähti liikkeelle erittäin vaatimattomilla resursseilla. Tieteellisten kirjastojen kansallista atk-järjestelmää kehittämään palkattiin alkuvaiheessa vain kaksi suunnittelijaa, ja öljykriisin aiheuttamassa valtion tiukassa rahatilanteessa edes tämän resurssitason säilyttämisessä oli seuraavien vuosien aikana ongelmia. Atk-tavoitetoimikunnan esityksessä kirjastojärjestelmän rakentamisen oletettiin optimistisesti toteutuvan hyvin nopeassa aikataulussa eräänlaisena "suurena harppauksena", niin että projektiorganisaatio voitaisiin purkaa jo vuonna 1977. Näin ei siis kuitenkaan käynyt. Rahapula oli osittain kytköksissä myös järjestelmän teknisiin ratkaisuihin, sillä opetusministeriö ei ollut lopulta halukas maksamaan online-periaatteella toimineesta kirjastojärjestelmästä aiheutuneita kuluja. Tilanne olisi tietysti saattanut olla jossain määrin toisenlainen, jos opetusministeriön käyttöön olisi alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti onnistuttu hankkimaan oma suurtietokone. Lopputuloksena oli joka tapauksessa se, että ruotsalaisesta Libris-järjestelmästä jouduttiin luopumaan ja kirjastojen atk-suunnittelun tavoitteita oli pakko muutenkin tarkistaa. Libris ajautui samoihin aikoihin vaikeuksiin myös Ruotsissa, eli uudelleenarviointi olisi todennäköisesti täytynyt tehdä ilman omia kotimaisia ongelmiakin. Libriksen kohtalon perusteella vaikutelmaksi jää, että vaikka toimivan online-kirjastojärjestelmän rakentaminen olisi kenties ollut teknisessä mielessä mahdollista jo 1970-luvun puolivälissä, sen laajamittainen hyödyntäminen olisi vaatinut huomattavasti suurempia resursseja kuin mitä suomalaisille tieteellisille kirjastoille oli tuolloin tarjolla. Määrärahojen vähäisyys kielii siitä, ettei kirjastojen atk-järjestelmien luomista vielä tässä vaiheessa pidetty valtiovallan taholta mitenkään kiireellisenä tai edes erityisen tärkeänä asiana. Tilanne muuttui tältä osin vasta 1980-luvulla, jolloin myös edellytykset suurten valtakunnallisten tietojärjestelmien rakentamiseen paranivat radikaalisti tietokoneiden kehittymisen ja halpenemisen sekä korkeakoulujen yhteisen Funet-tietoverkon rakentamisen myötä. Niinpä ei ole mikään ihme, että atk-tavoitetoimikunnan mietinnössä esitetyn kaltainen kansallisen tason integroitu online-kirjastojärjestelmä saatiin aikaan vasta 1980-luvun puolella, lopullisesti korkeakoulukirjastojen yhteisen VTLS-kirjastojärjestelmän käyttöönoton myötä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Atk-työryhmän osalta on mielenkiintoista huomata, miten tiukasti se pysytteli konkreettisten kirjastoteknisten kysymysten kimpussa. Atk-järjestelmien kehittämistä perusteltiin kunnianhimoisten visioiden sijaan yleensä niiden avulla saavutettavilla säästöillä ja kirjastojen toiminnan tehostumisella. Aikakauden kiivas kirjastopoliittinen keskustelu käytiin pääosin muilla foorumeilla, etenkin Tieteellisen informoinnin neuvoston eli TINFO:n piirissä.[67] Saattaa olla, että tällainen arkirealismi oli tarpeen atk-työryhmän tekemän työn perustelemisessa kirjastoille, mutta toisaalta matala profiili oli myös yksi mahdollinen syy siihen, miksi rahoituksen saamisessa oli ajoittain ongelmia ja resurssit pysyivät muutenkin pitkään vähäisinä. Kirjastojen atk-järjestelmien luomisen yhteiskunnallinen merkitys olisi pitänyt pystyä paremmin perustelemaan myös kirjastomaailman ulkopuolisille päättäjille. Vaikka tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun konkreettiset saavutukset olivat 1970-luvulla kenties vielä melko vaatimattomia, niitä varten tehtiin kuitenkin useita sellaisia periaatepäätöksiä, joilla oli suuri merkitys myöhempienkin järjestelmien kannalta. Esimerkiksi ISBN- ja ISSN-tunnisteiden käyttöönotto 1970-luvun puolivälissä palveli atk-luettelointiin siirtymistä, ja kansallisten luettelointisääntöjen kehittäminen ja oman kansainväliseen MARC-formaattiin pohjaavan kansallisen FINMARC-luettelointiformaatin luominen 1970-luvun loppuun mennessä olivat nekin merkittäviä saavutuksia. Lisäksi atk-työryhmällä ja sen johdolla toimineilla suunnittelijoilla oli muutenkin suuri merkitys asiantuntijaorganisaationa, kouluttajana ja keskustelun herättäjänä: kirjastoalan lehdissä ilmestyi 1970-luvun kuluessa kymmeniä työryhmän piirissä syntyneitä tai sen tekemän työn innoittamia artikkeleita, jotka levittivät merkittävästi kirjastojen atk-järjestelmiä koskevaa tietoutta. Kaikki tämä ajoittain ehkä turhauttavakin työ loi sellaista henkistä pääomaa ja sellaista kokemusta, jonka hyödyt realisoituivat suurelta osin vasta myöhemmin. Tieteellisten kirjastojen atk-työryhmän merkittävin saavutus lienee ollut kirjastojen yhteisen kansallisen tason atk-suunnittelun vakiinnuttaminen Suomessa. Vaikka atk-työryhmän puitteissa 1970-luvulla tehdyn suunnittelutyön perinpohjaisuus ja sen aikana koetut vastoinkäymiset kenties viivästyttivät yksittäisten kirjastojen atk-pohjaisten lainaus- ja luettelointijärjestelmien käyttöönottoa useilla vuosilla, tuloksena oli kuitenkin se, että samalta pohjalta voitiin 1980-luvun kuluessa edetä kohti yhteistä valtakunnallista järjestelmää, jonka luettelointitiedot olivat melko pienin konversioin yhteensopivia useimpien vastaavien ulkomaisten järjestelmien kanssa. Lisäksi on syytä huomata, että kaikki järjestelmiin syötetty data 1970-luvulta alkaen on edelleen käytössä nykyisissä tietokannoissa. Kuten jo atk-tavoitetoimikunta oli aikanaan todennut, useimmilla yksittäisillä kirjastoilla ei olisi ollut etenkään vielä 1970- ja 1980-lukujen oloissa riittäviä resursseja tällaisen kokonaisvaltaisen järjestelmän rakentamiseen. Vaikka keskustelua keskitetyn suunnittelun ja hajautettujen järjestelmien hyödyistä ja haitoista on käyty myös 2000-luvulla, on selvää, että yhteisin voimin tehty pitkäjänteinen työ on ollut yksi suomalaisten tieteellisten kirjastojen keskeisistä menestystekijöistä. Viitteet:[1] Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 1-5. [2] Soini 1994. [3] Mielenkiintoista kyllä myös Internetiä edeltänyt Arpanet-tietoverkko syntyi samaan aikaan, suurelta osin samalta ideologiselta pohjalta ja osittain myös samojen instituutioiden rahoittamana, ks. esim. Hafner & Lyon 1998. Kylmän sodan retoriikasta ja sen vaikutuksesta tutkimusjärjestelmien ja teknisten systeemien kehitykseen yleisemmin Edwards 1997. [4] Varhaisista online-palveluista ks. Bourne & Hahn 2003 ja Björner & Ardito 2003-2004. [5] MARC-formaatin varhaisvaiheista ks. Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö, s. 37-45 ja Törnudd 1969 sekä McCallum 2002. [6] Törnudd 1969. [7] Samana vuonna Törnudd nimitettiin Tieteellisen informoinnin neuvottelukunnan (TINFO) puheenjohtajaksi. TINFO organisoitiin 1970-luvun alussa uudelleen Tieteellisen informoinnin neuvostoksi, ja se julkaisi 1970-luvun kuluessa useita perusteellisia mietintöjä kansallisen kirjasto- ja informaatiojärjestelmän kehittämisestä. TINFO:n vaiheista ks. Mäkinen 1989 ja Okko 1986. [8] Esim. VTT:n tietopalveluiden Sauli Laitinen on jäänyt jopa kansainvälisellä tasolla mieleen aktiivisena online-tiedonhaun esitaistelijana, jonka ansiosta online-hakupalveluiden käyttö yleistyi Suomessa nopeammin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Björner & Ardito 2003, Part 2. [9] Tavallaan automaation potentiaalisia vasta-argumentteja on kuitenkin luettavissa epäsuorasti sen puolesta esitetyistä perusteluista - on tuskin sattumaa, että monet automaatiota perustelevat tekstit korostavat sitä, kuinka automaatio aiheuttaa yksittäisille kirjastoille vain vähän ylimääräistä lisätyötä eikä se vaadi kirjastoilta erillisen atk-henkilöstön palkkaamista. [10] Mäkinen & Mäkinen 2001, s. 91, 94. Ks. myös Tainio 1971: ”Kärsivällisyyttä ja joustavuutta vaaditaan, kun halutaan yhdistää kaksi toisistaan niinkin etäällä olevaa tiedonvälittäjää kuin perinteinen kirjasto ja tietokone”. [11] Bowles 1999. Suomessa Ilkka Mäkinen on tutkinut teknillisen alan informaatiopalveluiden kehittymistä 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja viitannut samalla myös tämän alan ja perinteisen kirjastotyön välisiin eroihin. Mäkinen 2004. Kirjasto- ja tietopalvelualan sisäisistä jännitteistä ks. myös Mäkinen 1989 ja Okko 1986. Kansallisen tutkimusjärjestelmän rakentamisesta yleisemmin Michelsen 1993 - kuvaavaa kyllä Michelsen ei kirjassaan juuri edes mainitse kirjastoja. [12] Häkli oli mm. käynyt tutustumassa Länsi-Saksan kirjastojen atk-järjestelmiin jo vuonna 1969, ja hän kirjoitti seuraavien vuosien aikana kirjastoalan ammattilehtiin useita artikkeleita sekä kansainvälisestä tilanteesta että koti- ja pohjoismaisten kirjastojen ajankohtaisista atk-projekteista. Häkli 1969, Häkli 1970, Häkli 1971 ja Häkli 1972b. Ks. myös Mäkinen 1989, s. 105-106. [13] Pentti Alasuutari, siteerattu teoksesta Suominen 2000, s. 157. [14] Mäkinen 1989, s. 89-151 ja Mäkinen 2003. [15] Tieteellisten kirjastojen kehittämistoimikunnan osamietinnöt II ja III. Käytännössä HYK:in bibliografinen osasto perustettiin tosin vasta vuonna 1972. Bibliografisen osaston vaiheista ks. Häkli 1986. [16] Häkli 1972b. s. 41 ja Mäkinen 1993. [17] Häkli 1972b, s. 42. [18] Häkli 1972b, s. 42. [19] Häkli 1972b, s. 41-42. Esitysten samanaikaisuus selittyy ilmeisesti sillä, että HYK ei ollut bibliografisen osaston perustamisen viivästymisestä närkästyneenä suostunut nimeämään omaa edustajaa ylioppilaskunnan kirjaston automatisointia valmistelleeseen työryhmään. [20] Häkli 1972b, s. 43 ja Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö, esipuhe ja s. 9-13. Työryhmän jäsenet olivat Esko Häkli (HYK, puheenjohtaja), Heikki Eskelinen (Turun yliopiston kirjasto), Juhani Hakkarainen (opetusministeriö), Matti Isotupa (valtionvarainministeriö), Reino Kurki-Suonio (Tampereen yliopisto), Sauli Laitinen (Tieteellisen informoinnin neuvosto), Matti Liinamaa (Ylioppilaskunnan kirjasto), Eino Lyytinen (Helsingin yliopisto) ja Pentti Pärssinen (Eduskunnan kirjasto). Pärssisen tilalle tuli tammikuussa 1972 Kirsti Tainio (Eduskunnan kirjasto). Lisäksi toimikunnalla oli sihteerinä käytössään Irmeli Niinivaara. [21] Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö, s. 96-97. [22] Em. mietintö, s. 97-102. [23] Häkli 1974. [24] Em. mietintö, s. 97-102 ja 118-120. [25] Em. mietintö, s. 17-29. [26] Häkli 1974, Häkli 1986, Soini 1994 ja atk-työryhmän arkisto. Vuonna 1975 atk-työryhmää täydennettiin kutsumalla jäseneksi VTT:n tietopalveluiden johtaja Sauli Laitinen. [27] Vuorinen 1974a ja Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 1, erityisesti artikkelit Häkli 1974, Vuorinen 1974b ja Vuorinen 1974c. [28] Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun määrärahat vuonna 1977, muistio 4.3.1976 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit) ja Vuorinen 1974b. [29] Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö, s. 48-50 sekä liite 5, Vuorinen 1974b, Häkli 1971 ja Häkli 1972a. [30] Vaikka Saabista eivät ehkä nykyään tule aivan ensimmäisenä mieleen tietokoneet, se oli kuitenkin valmistanut tietokoneita 1960-luvun alusta lähtien, aluksi hävittäjälentokoneiden tarpeisiin. Saabin valmistamia koneita pidettiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ainakin ruotsalaisarvioissa jopa vastaavia amerikkalaiskoneita parempina. Tiivis esitys Datasaabin historiasta ks. Karlsson 1999. Lisäksi Datasaabs vänner -yhdistys (http://www.datasaab.se) on julkaissut useita kirjoja Datasaabin vaiheista ja koonnut erityistä Datasaabiin ja yleisemminkin Linköpingin alueen tietokonehistoriaan liittyvää arkistoa. [31] Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö, s. 97-102 ja Soini 1974a. Ks. myös Kautto 1984. [32] Soini 1994. Hyötyohjelmien lisäksi tietokantapalveluiden perimätieto kertoo tosin myös Incoterm-päätteelle ohjelmoidusta laivanupotuspelistä. [33] Päätelaitteiden hankkiminen tieteellisten kirjastojen atk-sovellutusta varten, muistio 27.3.1974 (atk-työryhmän arkisto, pöytäkirjat). [34] Häkli 1976 ja Soini 1976b. [35] Opiskelijakirjaston kirje atk-työryhmälle 5.6.1974 (atk-työryhmän arkisto, kirjeet). [36] Lindblad 1974. [37] Nurminen 1976 ja Nurminen 1980. [38] Häkli 1976. [39] Helecon 2005. [40] Hakkarainen 1976. [41] Häkli 1970. [42] Häkli 1972b, Häkli 1974 ja Tainio 1974. Yhteisluetteloiden vaiheista yleisemmin ks. Palonen 1986. [43] Atk-työryhmän pöytäkirja 18.9.1975, Liite 1: Formaattiselvitys (atk-työryhmän arkisto, pöytäkirjat). [44] Opetusministeriön kirje Antti Soinille 15.1.1976 (atk-työryhmän arkisto, historia) ja Soini 1976c. Atk-luetteloinnin logiikasta yleisemmin ks. myös Soini 1976a. [45] Mäkinen & Mäkinen 2001, s. 94. Tietotekniikan tulon korkeakoulukirjastoissa aiheuttamasta murroksesta tehtiin 1980-luvulla myös laajempi henkilökunnan haastatteluihin perustuva kartoitus, ks. Saarijärvi & Vesanto 1987. [46] Soini 1974b. [47] Mäkinen & Mäkinen 2001, s. 91. Nimitys ”poikien salaseura” on osuva sikäli, että työryhmän kaikki jäsenet olivat miehiä. Em. artikkelissa hyödynnettyyn kyselyyn vastanneet kirjastonjohtajat olivat puolestaan pääosin naisia (yhdeksästä vastaajasta vain kaksi oli miehiä). [48] Suomen tieteellisten kirjastojen atk-järjestelmän konekysymys, muistio 3.2.1975 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit). [49] Tietojenkäsittelysopimus OPM:n ja Oy Saab-Univac Ab:n välillä, 31.5.1976 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit), määräraha-anomus vuodelle 1976 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit) ja opetusministeriön kirje atk-työryhmälle 8.12.1975 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit). Myös modeemiyhteydet olivat 1970-luvulla hyvin kalliita, mikä vielä korostui silloin kun oli kyse kaukopuheluista. Kasanen 1983 ja Häkli 1981, s. 55. [50] Soini 1994, atk-työryhmän pöytäkirja 13.10.1976 (atk-työryhmän arkisto, pöytäkirjat) ja Suomen tieteellisten kirjastojen atk-järjestelmän konekysymys, muistio 3.2.1975 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit). [51] Soini 1994, s. 11. Soinin muistikuva on sikäli harhaanjohtava, että muiden lähteiden mukaan rahoitus oli alun perin pudotettu pois jo vuoden 1976 budjetista, minkä vuoksi myös atk-määrärahat loppuivat kesken vuotta. Vuoden 1976 sekavasta tilanteesta ks. myös Soini 1976b ja Häkli 1976. [52] Kirje vuoden 1976 määrärahasta sekä päätelaitteiden hankinnasta 6.2.1976 (atk-yksikön arkisto, kirjeet). [53] Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelun määrärahat vuonna 1977, muistio 4.3.1976 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit). [54] Esim. Helsingin Sanomien kotimaan sivuilla julkaistiin varsin perusteellinen atk-työryhmän työtä esittelevä artikkeli, jossa käsiteltiin rahoituksen uhkaavaa loppumista. "Kirjastot kokeilevat atk:ta luetteloinnissa", Helsingin Sanomat 9.6.1976. [55] Atk-työryhmän arkistoon sisältyvät Vesa Kauton ja Eeva-Maija Tammekannin laatimat laajat kirjelmät (atk-työryhmän arkisto, historia). [56] Offline-luettelointi haluttiin joka tapauksessa nähdä väliaikaisena ratkaisuna: "Todettiin, että [offline-pohjainen luettelointijärjestelmä] on ylimenokauden ratkaisu, johon taloudellinen tilanne on pakottanut, mutta jolla pyritään sekä mahdollisimman tehokkaasti hyväksikäyttämään pakollinen väliaika että luomaan käyttökelpoiset rekisterit tulevan valtakunnallisen, online-pohjalla toimivan atk-järjestelmän jatkamista varten". Atk-työryhmän pöytäkirja 13.10.1976 (atk-työryhmän arkisto, pöytäkirjat). Ks. myös atk-työryhmän kirje opetusministeriölle 20.10.1976 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit), Soini 1976b, Vuorinen 1976, Häkli 1976 ja Kautto 1984. [57] Soini 1994, s. 11-12, Vuorinen 1976 ja Häkli 1976. LSP-ohjelma oli tieteellisten kirjastojen atk-yksikön käytössä lähes kaksikymmentä vuotta, sillä siitä luovuttiin vasta vuonna 1996, kirjastomaailman siirtyessä lopullisesti eräajokaudesta online-aikakauteen. Hedman 1996. Kansallisbibliografian automatisoinnin varhaisvaiheista yleisemmin Hedman 1979. [58] Vuorinen 1980. [59] Uusien päätteiden hankinta oli pitkällinen prosessi: tarjouskilpailu käytiin alun perin jo kesällä 1977, mutta opetusministeriö allekirjoitti hankintasopimuksen vasta elokuun lopulla 1978. Tarjouspyyntö 5.5.1977 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit), ja atk-työryhmän kirje opetusministeriölle 19.10.1978 (atk-työryhmän arkisto, viralliset paperit). [60] Vuorinen 1980, s.10-11. [61] Soini 1994, s. 12. [62] Vuorinen 1980. [63] Vuorinen 1980, liite 3. Markkamääräisissä luvuissa ei ole otettu huomioon inflaatiota. [64] Soini 1994, s. 13. [65] Atk-työryhmän pöytäkirja 13.12.1978 (atk-työryhmän arkisto, pöytäkirjat) ja Soini 1994, s. 12. KDOK/Minttu-tietokantojen ominaispiirteisiin kuului tosin se, että ne oli tarkoitettu puhtaasti hakukäyttöön, eli aineistojen tietoja ei saanut niistä enää ulos MARC:ina. Atk-yksikön kehityksestä ylipäänsä ks. myös Kautto 1984. [66] Lynch 2000. [67] TINFO:sta ja muista 1970-luvun ilmiöistä ks. Mäkinen 1989. Lähteet ja kirjallisuusArkistoaineisto
Painetut lähteet ja kirjallisuusBjörner & Ardito 2003-2004 Bowles 1999 Bowden 1999 Bourne & Hahn 2003 Buckland 1999 Edwards 1997 Elementa bibliograhica Hafner & Lyon 1998 Hakkarainen 1976 Hedman 1979 Hedman 1996 Helecon 2005 Häkli 1969 Häkli 1970 Häkli 1971 Häkli 1972a Häkli 1972b Häkli 1974 Häkli 1976 Häkli 1981 Häkli 1986 Karlsson 1999 Kasanen 1993 Kautto 1984 Kirjastot kokeilevat atk:ta luetteloinnissa Lindblad 1974 Lynch 2000 McCallum 2002 Michelsen 1999 Mäkinen 1989 Mäkinen 2003 Mäkinen 2004 Mäkinen & Mäkinen 2001 Nurminen 1976 Nurminen 1980 Okko 1986 Palonen 1986 Rayward & Bowden 2004 Saarijärvi & Vesanto 1987 Salonharju 2003 Soini 1974a Soini 1974b Soini 1976a Soini 1976b Soini 1976c Soini 1994 Suominen 2000 Tainio 1971 Tainio 1974 Tienari 1993 Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 1 Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 2 Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 3 Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 4 Tieteellisten kirjastojen atk-suunnittelu 5 Tieteellisten kirjastojen atk-tavoitetoimikunnan mietintö Tieteellisten kirjastojen kehittämistoimikunnan osamietintö II Tieteellisten kirjastojen kehittämistoimikunnan osamietintö III Törnudd 1969 Vuorinen 1974a Vuorinen 1974b Vuorinen 1974c Vuorinen 1976 Vuorinen 1980
|
||||||||||||||||||||||||
|
Tietolinja 01/2006 |
Jyrki Ilva, sovellussuunnittelija
|
||||||||||||||||||||||||
