Kirjastoautomaation haasteista

Clifford Lynch on yksi kirjastoatk:n arvostetuimmista asiantuntijoista, eikä syyttä: hänen esitelmänsä ja artikkelinsa ovat poikkeuksetta erinomaisia. EDUCAUSE Review -lehdessä julkaistussa artikkelissa (ks. Lynch) hän kuvaa kirjastoautomaation miehen ikään yltänyttä kehityskaarta ja pohtii alan tulevaisuutta.

Lynch jakaa tietotekniikan soveltamisen kirjastoissa kolmeen vaiheeseen. Ykkösvaiheessa 60-luvun lopulta 80-luvun alkuun kirjastot automatisoivat olemassa olevia toimintoja. Yhteisluettelot ja kopioluettelointi kirjastojen yhteistyömuotoina juontavat juurensa jo tältä ajalta.

80-luvulla seurasi näyttöluetteloiden ja integroitujen kirjastojärjestelmien aika. Yhdysvalloissa kirjastot olivat Lynchin mukaan yliopistomaailman pioneereja yleisölle suunnattujen atk-järjestelmien käyttöönotossa - monille 80-luvun opiskelijoille kirjaston näyttöluettelo oli ensimmäinen atk-sovellus jota he käyttivät. Suomessakin tilanne on ainakin joidenkin opiskelijoiden osalta ollut sama. VTLS otettiin käyttöön kaikissa yliopistokirjastoissa Linnea1-projektissa vuosina 1988-1992, jolloin kotitietokoneet olivat harvinaisia eivätkä koulut ja kirjastot vielä olleet verkossa. Eipä siellä ollut juuri muitakaan: kun itse aloitin Internet-käytön 80-luvun lopulla, verkossa oli vasta neljännesmiljoona konetta, eikä World Wide Webistä nähty edes unta. Sähköpostien perkaamiseen riitti muutama minuutti päivässä.

Kirjastojärjestelmien käyttöönoton myötä perinteisten toimintojen automatisointi saatiin lähes päätökseen. Automatisoinnin kolmannessa vaiheessa tärkein muutostekijä tulee kirjastojen ulkopuolelta: informaatio muuttuu painetusta elektroniseksi. Tietotekniikan soveltaminen on aiempaa selvemmin innovatiivista, ja kirjastojen perinteistä toimintaa muuttavaa. Johdon kannalta tämä merkitsee suurta haasteiden kasvua: miten ennakoida ja soveltaa asioita jotka ovat täysin uusia? Miten välttää panostaminen tähdenlentoihin, ja varmistaa perinteisten toimintojen jatkuvuus?

Suomesta katseltuna Lynchin kolmijakoon on helppo yhtyä; olemme käyneet läpi kaikki hänen hahmottelemansa vaiheet. Linnea1-hankkeessa automatisoitiin VTLS:n avulla kirjastojen perustoiminnot. Palvelut paranivat ja työskentely tehostui, mistä syystä entisen henkilökunnan turvin voitiin käynnistää uusia palveluita. Valitettavasti mitään julkista tutkimusta VTLS:n vaikutuksista yliopistokirjastojen toimintaan ei ole tehty. Yksittäiset kirjastot ovat tehneet asiasta sisäisiä selvityksiä, mutta niiden tuloksia ei ole toistaiseksi julkaistu. En tiedä onko muiden kotimaisten kirjastojen kokemuksista saatavissa tutkimustietoa.

Kansalliskirjaston hoitama FinELib-hanke kuuluu jo automatisointikehityksen kolmanteen, kirjastojen toimintaa muuttavaan vaiheeseen. Sen sijaan että tieteellisiä lehtiä hankittaisiin painetussa muodossa ja paikallisesti, merkittävä osa lehdistä ostetaankin keskitetysti ja elektronisessa muodossa. Kun vielä hankitun aineiston luettelointi päätettiin keskittää Helsingin yliopiston kirjastoon, muiden yliopistokirjastojen velvollisuuksista katosi näiden lehtien hankinta, luettelointi, saapumisvalvonta, lehtikierto ja lainaus. Tutkijat ja opiskelijat voivat lukea lehdet verkosta, mutta kirjastoa tarvitaan edelleen - puhelimitse annettavan neuvonnan määrä on tiettävästi kasvamassa.

Suomalaiset ja amerikkalaiset yliopistokirjastot ovat siis pääpiirteittäin kehittyneet samassa tahdissa. Kun Lynch listaa artikkelissaan kuusi suurta haastetta, joiden parissa hänen mielestään kaikkien yliopistokirjastojen ja kirjastokonsortioiden on painiskeltava lähivuosina, voimme hyvällä syyllä olettaa että ne ovat meidänkin kannaltamme relevantteja. Katsokaapa itse:

1. Establishing a new definition of the "canon" of scholarly communication and the library's relation to it in terms of acquisition or selection, organization and management, access and preservation.

2. Addressing the problem of acquiring, managing and preserving the raw materials for future scholarship as these materials become digital and as they diversify in character.

3. Finding a new balance between collective, centralized action and local effort. In a world of shared resources on the network, it is possible to centralize more of the management, organization and description, and preservation of content, and economic considerations encourage such centralization. Yet there are also legitimate needs for local control and for responsiveness to local institutional needs.

4. Defining the service boundaries of the library in a world where information is dynamic and is manipulated rather than simply presented to library users.

5. Resolving the systemic funding problems in an environment where costs for traditional materials are increasingly unsustainable and where libraries are simultaneously being confronted with the need to invest in the support of a range of nontraditional networked information resources.

6. Developing new roles for the library within the academic enterprise to meet the needs of the networked information revolution.

Minun mielestäni Lynchin haasteet ovat erinomaisen keskeisiä myös suomalaisten kirjastojen kannalta. Ikävä kyllä hänelläkään ei ole tarjota valmiita vastauksia.

Kirjastotoimen verkkopalvelujen kannalta keskitettyjen ja paikallisten palvelujen suhde on luonnollisesti keskeinen kysymys. Elektroninen julkaiseminen ja verkkojen kehittyminen mahdollistavat aiempaa huomattavasti pidemmälle viedyn palvelutuotannon keskittämisen, mistä esimerkiksi FinELib on elävä todiste. FinELibin tapauksessa keskittäminen on myös edullista - olisi vaikea puolustella taloudellisesta näkökulmasta sitä, että jokainen yliopisto kävisi omia lisenssineuvottelujaan kustantajien kanssa.

Koska FinELib-projektin lisensoima aineisto on valittu huolellisesti ja yhteistyössä kirjastojen kesken, on varmaa että projekti on merkittävästi parantanut jokaisen konsortioon kuuluvan kirjaston paikallisia palveluita. Palvelutuotannon keskittäminen ja paikallisten palvelujen kehittäminen eivät siis ole ristiriidassa keskenään, ainakaan silloin kun kirjastot voivat tehokkaasti vaikuttaa keskitetyn palvelun sisältöön. Keskitettyjen palvelujen ylläpitäjän ja käyttäjien välinen yhteistyö ja yhteisymmärrys on välttämätön ehto näiden palvelujen onnistumiselle. Suomessa tilanne on tältä osin erittäin hyvä, mutta emme saa jäädä vain nauttimaan saavutuksistamme. Niiden loiste hiipuu muutamassa vuodessa, ellei tekniikan kehitystä seurata. Tietenkin myös yhteistyö vaatii jatkuvaa ylläpitoa.

Kansalliskirjasto pyrkii jatkuvasti kehittämään kirjastoverkkoa niin, että tietotekniikan kehittymisestä sekä tieteellisen julkaisemisen muutoksesta saadaan kirjastoissa irti maksimaalinen hyöty. Pyrimme hoitamaan tämän prosessin mahdollisimman avoimesti ja yhdessä muiden kirjastojen kanssa. Toimintamme yleisperiaatteet seuraaville vuosille on linjattu joulukuussa 1999 julkaistussa Kansalliskirjastostrategiassa. Myös kesäkuussa 2000 julkaistu Yliopistokirjastojen rakenteellisen kehittämisen työryhmän muistio (Opetusministeriön työryhmien muistioita 18: 2000) sisältää kirjastoverkon ja keskitettyjen palvelujen kannalta merkittäviä linjauksia.

Näillä näkymin syksyn 2000 aikana käynnistyy kirjastoverkon strategian laadinta. Tähän työhön toivon kaikkien kirjastojen osallistuvan aktiivisesti. Asia on tärkeä: strategia linjaa sen, miten kansallisia ja Linnea-verkon sisäisiä yhteisiä palveluita kehitetään lähivuosina. Asia koskee kaikkia suomalaisia kirjastoja: Voyager avaa kansalliskirjastolle ja yliopistokirjastoille tekniset mahdollisuudet tarjota lisää palveluita myös Linnea-verkon ulkopuolisille kirjastoille. Palveluiden tarjoajana kansalliskirjasto kehittyy siten yhä selvemmin kirjastojen yhteisenä voimavarana toimivaksi tukipalveluksi.

Linnea-verkon keskitetyistä palveluista ja niiden kehittymisestä puhutaan myös Tietolinjan tässä numerossa, jonka teemana ovat Helsingin yliopiston kirjaston Linnea-tietokantapalvelut ja niiden kehittyminen Voyager-järjestelmän käyttöönoton myötä. Annu Jauhiainen ja Juha Hakala kirjoittavat Linnea2-projektin laitteisto- ja ohjelmistovalinnoista sekä näiden vaikutuksista yhtäältä kirjastojen toimintaan yleensä, toisaalta keskitettyihin palveluihimme.

Arne Hedman ja Liisa Sten kirjoittavat Linnea-tietokantojen nykytilanteesta. Violaan on lisätty Yleisradion Fono-tietokannan aineistoa ja Artoa rikastetaan vanhan Kati-tietokantamme viitteillä. Kummankin tietokannan käyttöarvo on päivitysten myötä kasvanut oleellisesti. Myös maksuttomia palveluita kehitetään: Fennica-tietokanta on kesäkuusta 2000 lähtien maksutta haettavissa WWW-käyttöliittymän kautta (http://fennicaw.lib.helsinki.fi/), ja Yleisen suomalaisen asiasanaston verkkoversio VESA (http://vesa.lib.helsinki.fi/) sai syyskuun alussa seuraa uusista verkkosanastoista.

Riitta Mattilan artikkeli kuvaa keväällä opetusministeriölle jätettyä ehdotusta uudeksi vapaakappalelaiksi.

80-luvun alussa kirjastot olivat ainakin Yhdysvalloissa paikkoja joissa monet yliopisto-opiskelijat saivat ensikokemuksensa atk:sta. Tämän lehden artikkelit luettuanne teilläkin on toivottavasti se tunne, että kirjastot voivat edelleen toimia esimerkkinä tietotekniikan innovatiivisesta ja tehokkaasta soveltamisesta yliopistoissa.

Viite

Lynch, Clifford: From automation to transformation : Forty years of libraries and information technology in higher education. Elektroninen teksti, saatavissa osoitteesta http://www.educause.edu/pub/er/erm00/pp060068.pdf