« Berndtson, Maija. Kirjastot tietoyhteiskunnan kolmantena tilana. Julkaisussa Kirja tietoverkkojen maailmassa. Toimittaja Inkeri Salonharju. Verkkojulkaisu. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 2003. Saatavana http://www.lib.helsinki.fi/julkaisut/kirjatietoverkkojenmaailmassa/ ISBN 951-10-1320-6. Artikkelin URN:NBN:fi-fe20031612.


Maija Berndtson

Kirjastot tietoyhteiskunnan kolmantena tilana


Enonkoskelaisen kirjastonkäyttäjän ajatuksia

Suomalaisten koulutustaso kuuluu maailman korkeimpiin. Kansalaisten koulutukseen ja työhön liittyvät tiedontarpeet ovat entistä monipuolisempia ja vaativampia. Lisääkö tämä kirjastojen yhteiskunnallista merkitystä ja niiden rahoitusta? Kuinka kirjastot vastaavat kasvaviin haasteisiin?


Enonkoski ennen ja nyt

Enonkoski on alle 1800 asukkaan saaristokunta noin 30 kilometriä Savonlinnasta pohjoiseen. Nuorten osuus on Enonkoskella pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Eläkeläisiä on lähes neljäsosa väestöstä, kun koko maan vastaava luku on noin 15 prosenttia. Työttömyysaste on vähän yli 20 prosenttia ja työssäkäyvistä yli puolet on palveluammateissa. Kunnan talousarvio on vajaa 10 miljoonaa euroa.

Nykyisin Enonkoski on muuttotappiokunta, mutta 1880-luvun lopulla elämä Enonkoskella oli vireää ja asukasluku oli suurempi kuin tänään. Silloin siellä oli perinteisten maaseudun elinkeinojen lisäksi myös saha ja lasitehdas. Yhteydet Savonlinnaan, Viipuriin, Pietariin ja muualle toimivat vesiteitse. Vuonna 1859 Enonkoskelle perustettiin tehdasseurakunta. Paikkakunnan tehtaat omisti viipurilainen Tichanoffin kauppahuone, joka antoi varat kirkon rakentamiseen sekä papin ja opettajan palkkaamiseen aina vuoteen 1872 asti. Arkkitehti M. Schjerfbeckin suunnittelema uusi kirkko valmistui palaneen tilalle vuonna 1886.

Enonkoski sijaitsee kosken rannalla eli menneiden vuosien teollisuuden voimanlähteen äärellä. Nykyisin koskiympäristö on mielenkiintoinen nähtävyys. Kunnan keskustan merkittäviä rakennuksia ovat kirkko, kunnantalo, koulu pihapiireineen, liikuntatalo, suojeluskunnan entinen rakennus sekä muutama liikerakennus. Vuonna 1992 valmistuneella kirjastorakennuksella on keskeinen sijainti kirkkoa vastapäätä.

Minulle Enonkoski on ensisijaisesti vapaa-ajan kesäkunta, jossa olen käynyt 1950-luvulta alkaen ensin isovanhempieni luona, sittemmin kesälomalaisena. Nykyisin käytän siellä enimmäkseen kaupallisia palveluita – ja kirjastoa satunnaisesti. Tiedän kuitenkin, että jos joskus asettuisin asumaan Enonkoskelle pysyvästi, minusta tulisi ahkera kirjastonkäyttäjä.

Enonkosken avulla voin irtautua roolistani kirjastotoimen johtajana ja katsoa kirjastoa käyttäjän silmin. Enonkosken avulla voin myös yrittää vapautua helsinkiläisestä näkökulmasta.


Tyytyväinen kirjastonkäyttäjä

Uudessa elämässäni olen Enonkoskella asuva historian maisteri, joka ammattitaitoaan ylläpitääkseen kouluttautuu jatkuvasti. Olen kansalainen, joka elää yhteiskunnan odotusten mukaan elinikäisen koulutuksen putkessa. Elätän itseni tekemällä vapaana tutkijana erilaisia tilaustöitä.

Työni takia minulla tietysti on tietokone ja nettiyhteys kotona sekä melko suuri kotikirjasto. Silti tunnen usein tarvetta käydä kirjastossa. Haluan seurata ajankohtaisia asioita ja ajan trendejä myös lehtien avulla, käsikirjastoni ei ole yhtä laaja kuin kirjaston ja usein kaipaan muuta luettavaa kuin ammattikirjallisuutta. Käytän myös kirjaston nettiyhteyttä, sillä se on parempi kuin omani, vaikkei se vielä olekaan laajakaistayhteys.

Kirjastossa kohtaan myös paikkakunnan muita ihmisiä, joita en juuri muualla tapaa. On mukavaa saada sosiaalisia kontakteja ja oppia tuntemaan paikkakuntaa ihmisten avulla. Neuvottelen mielelläni kirjaston henkilökunnan kanssa, jos törmään vaikeaan tiedonhakuongelmaan. Kirjallisuudestakin on hauska vaihtaa pari sanaa.

Kirjasto avaa minulle myös ovet paikkakunnan ulkopuolelle. Tarvitsen säännöllisesti aineistoa, jota Enonkosken pienessä kirjastossa ei voi olettaa olevan. Kirjasto hankkii sitä minulle eri puolilta Suomea erityisesti tieteellisistä kirjastoista, ja välittää minulle materiaalia muiden kirjastojen avulla, joskus jopa ulkomailta. Jos emme selviä yhdessä henkilökunnan kanssa todella hankalista tiedonhakutehtävistäni, lähetän kysymykseni valtakunnalliseen Kysy kirjastonhoitajalta –etätietopalveluun. Sieltä saan aina vastauksen muutaman päivän sisällä.

Juuri paikkakunnalle muuttaneena kirjasto on monella tavalla henkireikä, jota ilman en selviäisi koko pitkää talvea. Television ja radion lisäksi ei muita kulttuuripalveluita juuri ole tarjolla, digi-tv:n hankintaa olen tosin harkinnut. Lähin kirjakauppa on Savonlinnassa eikä vuokravideotarjontaakaan ole lähellä. Oluttuopin ääressä istuminen minua ei kiinnosta.

Nettiyhteyksien kautta saan tietysti monenlaista ajankohtaista tietoa, mutta se ei tarjoa henkilökohtaista kanssakäymistä, jota entisenä kaupunkilaisena huomaan kaipaavani kovasti. Tarvitsen tilaa kodin ulkopuolella ja sen tarpeen kirjasto täyttää. Olen siis onnellinen kirjaston olemassaolosta ja monessa suhteessa hyvin tyytyväinen sieltä saamaani palveluun. Mutta silti jokin kaihertaa mieltäni.


… on huolissaan kirjastojen tulevaisuudesta

Luen eri yhteyksissä, kuinka informaatio on tietoyhteiskunnan tärkein tuotantoväline. Samaa viestiä kuulen erilaisissa juhlapuheissa. Muita mantroja, joita toistetaan, ovat elinikäinen oppiminen ja tietoyhteiskuntavalmiuksien turvaaminen kaikille.

Opetusministeriön verkkosivuilta löydän juuri ilmestyneen julkaisun Kulttuuri tietoyhteiskunnassa, Strategia 2010 ja toimintaohjelma.

Siitä luen seuraavan näkemyksen: ”Kulttuurisen tietoyhteiskunnan ytimessä ovat sivistys ja elinvoimainen kansallinen kulttuuri, jonka ominaispiirteitä ovat laaja saatavuus, moniarvoisuus ja moninaisuus, runsaus ja laatu, luovuus ja elämyksellisyys.” Samasta selvityksestä luen, kuinka tämä yhteiskunta arvostaa ja tukee osaamista ja innovatiivisuutta, menestymistä ja työllisyyttä, hyvää elämää ja kestävää kehitystä.

Tulen hyvälle tuulelle. Tulevaisuuteni henkisesti hyvinvoivana ja virikkeitä saavana ihmisenä ja tutkijana näyttää olevan turvattu. Mutta silti minua huolestuttaa. Kun joka puolella velloo keskustelu säästöistä ja säästöjen toteuttaminen uhkaa palvelujen nykyistäkin tasoa, niin mistä sitten löytyvät resurssit uusien palveluiden kehittämiseen?

Jotenkin keskustelu julkisten palvelujen säästöistä ihmetyttää aikana, jolloin Suomi on vauraampi kuin koskaan. Onkohan tässä tapahtunut jokin asioiden tärkeysjärjestyksen muuttaminen? Ennen haluttiin panostaa julkisiin palveluihin, nyt halutaan vapauttaa rahoja kuluttamiseen. Mutta kuluttaminen ei lisää sivistystä, ainakaan minun mielestäni.

No, joka tapauksessa tiedän eläväni maassa, jossa kirjastopalvelut ovat ainakin näihin aikoihin saakka olleet maailman huippuluokkaa. Saan olla myös tyytyväinen, että Suomessa kirjastoverkko toimii hyvin ja saan aineistoa käyttööni myös yliopistokirjastoista ja muista tieteellisistä kirjastoista. Jostain olen kuitenkin kuullut epämääräisiä huhuja, että eräiden tieteellisten kirjastojen taustaorganisaatiot haluaisivat rajoittaa käyttöä ja tarjota palvelua vain oman organisaationsa jäsenille.

Vapaana tutkijana ja kansalaisena en voi ollenkaan ymmärtää sellaisia puheita. Tällainen oman reviirin puolustaminen kuulostaa samalta kuin kuntapuolella palvelun rajoittaminen oman kunnan alueelle ja kuntarajojen yli ulottuvan palvelun ja yhteistyön epäileminen. Muutenkin minun on käyttäjän näkökulmasta vaikeaa ymmärtää, miksi puhutaan tieteellisistä ja yleisistä kirjastoista eikä valtakunnallisten kirjastopalvelujen järjestämisestä ja ylläpidosta. Toiminnan päämääränhän pitäisi olla käyttäjän tarpeiden huomiointi, ei palvelujen rajaaminen organisaation mukaan.

Käyttäjänä minulla on erilaisia tiedontarpeita ja Enonkosken kaltaisen kunnan asukkaana ymmärrän, ettei minulla ole mahdollisuutta saada oman erikoisalani kirjastoa omaan kuntaani. Koen silloin, että lähimpänä olevan kirjaston tulee auttaa minua yleisluontoisessa tiedontarpeeni tyydyttämisessä, mutta olla apunani myös silloin, kun tarvitsen palvelua muualta.


Kaikki kirjastot yhtykää

Historioitsijana saan houkutuksen katsoa ajassa taaksepäin. Ne kirjastot, joita nykyisin kutsumme yleisiksi kirjastoiksi ja joiden palvelut ovat kunnan vastuulla, ovat itse asiassa varsin nuori ilmiö, ideana vähän yli 200 vuotta vanha. Toisaalta kunnallisten palvelujen joukossa ne ovat vanhimpia, pitkälle yli 100-vuotiaita ja olennainen osa sitä kunnallista infrastruktuuria, kuten vesi, energia, opetus ja terveydenhuolto, jota 1800-luvun lopulla alettiin rakentaa.

Silloin ne kirjastot, joita tänään kutsumme tieteellisiksi tai erikoiskirjastoiksi, eivät enää pystyneet tarjoamaan palveluita laajoille kansalaispiireille, joita haluttiin kouluttaa ja sivistää. Siksi ryhdyttiin perustamaan nopeaan tahtiin uusia kuntien ylläpitämiä kirjastoja, yleisiä kirjastoja. Koska yleisiä kirjastoja pidettiin tärkeinä kansan sivistystason kohottamisessa, niin silloisesta, paljon köyhemmästä Suomesta löytyi varoja niiden perustamiseen ja ylläpitämiseen.

Tänään heiluri on heilahtanut vastakkaiseen suuntaan, kun puhutaan kansalaisten koulutustasosta. Suomen erityisvahvuutena mainitaan nimenomaan kansalaisten hyvä koulutustaso, joka on yksi maailman korkeimmista. Nyt ollaan tilanteessa, jossa jo muodolliset opintonsa läpikäyneet, tietotaitoaan ylläpitävät suomalaiset tarvitsevat yleistiedon lisäksi entistä enemmän myös erikoistietoa. Yleisten kirjastojen tarjoama tieto ei heille enää aina riitä, vaan tueksi tarvitaan erilaisten tieteellisten kirjastojen, esimerkiksi yliopistokirjastojen avulla saatavaa tietoa.

Enonkosken pienessä kunnassa asuvana erikoistiedon tarvitsijana haluan, että kirjastojen väliset hallinnolliset raja-aidat minimoidaan ja varmistetaan, että suomalainen kirjastoverkko myös tulevaisuudessa turvaa palvelut tasa-arvoisesti saataviksi missä tahansa Suomessa.

Sekä valtion- että kunnallisveroa maksavana en voi ymmärtää, että valtion ylläpitämät yliopistokirjastot olisivat sen etäisempiä kuin kuntien ylläpitämät yleiset kirjastotkaan. Vaikka ne fyysisesti ovat etäällä minusta, enonkoskelaisesta, ovat ne tietoverkon välityksellä saavutettavissa, jos eivät minun kotitietokoneessani, niin ainakin kotikuntani kirjaston tietokoneella. Kaukopalvelun avulla haluan lisäksi saada kirjoja käyttööni eri kirjastoista, niin kuin olen saanut tähänkin asti.

Jos puhe tietoyhteiskunnasta on totta, ja se halutaan todistaa konkreettisilla toimenpiteillä, on minimilähtökohdan oltava kirjastojen nykyisen palvelutason turvaaminen. Jos halutaan parantaa Suomen kilpailukykyä ja huolehtia siitä, että kansalaisilla on jatkossakin maailman parhaat tietoyhteiskuntavalmiudet, on kirjastoihin panostettava entistä enemmän. Siksi lausun minäkin muutamia konkreettisia toiveita, joiden näen parantavan rooliani tutkijana Enonkoskella.


…ja tarjotkaa uusia palveluja

Minulla on kaksi erityistä tietopalveluun liittyvää toivetta. En nimittäin luota pelkästään omiin kykyihini tiedonhaussa, sen verran monta kertaa hakutulokseni ovat jääneet puutteellisiksi, kun olen verrannut niitä kirjastonhoitajan tekemään hakuun.

Ilta- ja yötyöhön mieltyneenä tutkijana toivoisin, että meillä Suomessakin olisi ympäri vuorokauden auki oleva valtakunnallinen on-line-tietopalvelu kirjastoissa. Kun kysymys herää tutkimustyön innostusvaiheessa, olisi aivan upeata, jos pääsisi heti pallottelemaan kysymyksen eteenpäin kirjastoalan ammattilaiselle ja voisi aloittaa tiedonhaun saman tien.

Minulle olisi myös tärkeää, että Kysy kirjastonhoitajalta -etätietopalveluun osallistuisi koko kirjastoverkon kirjastonhoitajakunta, eikä vain yleisten kirjastojen ja muutaman erikoiskirjaston. Nimenomaan yliopistokirjastoissa olisi eri tieteenaloihin erikoistuneita kirjastonhoitajia, joiden ammattitaitoa pitäisi voida käyttää laajemminkin.

Soisin lisäksi kovin mielelläni, että yleisillä kirjastoilla kautta koko maan olisi käytössään laajakaistaverkko. Silloin niiden käyttäjät olisivat tasa-arvoisessa asemassa yliopistomaailman FUNET-kirjastoverkon käyttäjien kanssa.

Historioitsijana olen innoissani ajatuksesta, että kansalliskirjaston kokoelmissa olevaa arvokasta historiallista aineistoa digitoidaan ja se saadaan laajempaan käyttöön kautta koko maan. Se on kansallisen kulttuuriperinnön levittämistä parhaimmillaan.

Toiveeni ovat tietysti kovin itsekkäitä ja lähtevät omista tarpeistani, mutta uskon, että ne parantaisivat monen muunkin kirjastonkäyttäjän palvelujen laatua. Kirjastoalan edustajat sanovat aina, että kirjastot ovat asiakkaita varten. Nämä ovat aivan aitoja asiakkaan odotuksia eivät mitään kirjastoammattilaisen kunnianhimoista sanahelinää.


Tietoyhteiskunnan kolmas tila - kirjasto

Aiemmin kirjastoja kutsuttiin joissakin yhteyksissä yhteiskunnan olohuoneiksi. Nyttemmin olen huomannut monen muunkin tahon käyttävän samaa vertausta, silloin kun kyseisen toiminnan tiloista halutaan antaa avoin ja rento kuva. Minulle kirjasto on kuitenkin paljon enemmän kuin olohuone, jonka käsitteenä helposti liitän passiiviseen oleiluun, kuten sohvalla löhöämiseen ja television katseluun.

Minulle kirjasto merkitsee ”älykästä tilaa”, paikkaa viisastumiselle ja henkisen pääoman käytölle. Kirjasto tarjoaa runsaan määrän mahdollisuuksia juuri minun omaehtoiselle toiminnalleni ilman ulkopuolista ohjausta tai tarvittaessa sen avulla. Koen, että kirjasto on paikallisen oppimisen ja globaalin virtaamisen kohtauspaikka ja tuki yksilölliselle ja kollektiiviselle luomiselle. Kirjasto on monipuolinen sivistysympäristö, jollaisia tarvitaan ympäri Suomea, jotta kansakuntana menestymme.

Enonkoskella kirjaston merkitys tulee minulle paljon konkreettisemmaksi kuin Helsingissä. Koen, että kodin ja työn ohella se on minun kolmas tilani, jonka haluan jakaa monen muun kanssa. Kirjastosta saan mitä tarvitsen, mutta se tarjoaa minulle jatkuvasti yllätyksiä, tärkeitä asioita, joita löydän sieltä aivan sattumalta. Tällöin tarkoitan tietysti kirjoja ja muuta aineistoa.

Leikillisenä loppuna kerron kuitenkin, että kirjastosta voi löytää myös muuta itselleen tärkeää. Lueskelin kesälomalla Hillary Rodham Clintonin kirjaa Living History, jonka sivumennen sanoen olin ostanut savonlinnalaisesta kirjakaupasta enkä lainannut kirjastosta. Kirjassaan Hillary kertoo muun muassa, että hän tapasi tulevan elämänkumppaninsa, Bill Clintonin, Yalen yliopiston kirjastossa...

Sitä lukiessani tuli mieleen, että kuinkahan monissa muistelmissa kirjasto on mainittu rakastavaisten kohtauspaikkana. Pitäisiköhän kysyä Kysy kirjastonhoitajalta –palvelusta tällaisia kirjoja. Sitaateista voisi kerätä aika hauskan koosteen kirjaston moninaisesta merkityksestä ihmisten elämässä!


Lähteitä

Kulttuuri tietoyhteiskunnassa, Strategia 2010 ja toimintaohjelma. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2003:22 http://www.minedu.fi/julkaisut/kulttuuri/

Kysy kirjastonhoitajalta –etätietopalvelu http://www.kirjastot.fi/

Enonkosken kunta http://www.enonkoski.fi/