Ehdotus uudeksi vapaakappalelaiksi

Riitta Mattila

Opetusministeriön asettama Vapaakappalelaki 2000 –työryhmä on laatinut ehdotuksen uudeksi vapaakappalelaiksi hallituksen esityksen muotoon. Esitys laajentaa luovutusvelvollisuuden koskemaan nykyisten painotuotteiden sekä ääni- ja kuvatallenteiden lisäksi myös elektronisessa muodossa olevia julkaisuja, kuten CD-ROM-levyjä sekä avointen tietoverkkojen välityksellä käytettäviä aineistoja.

Työryhmän esitys ( Opetusministeriön työryhmien muistioita 13: 2000) pohjautuu keskeisten periaatteiden osalta opetusministeriön aiemman vuosina 1997-98 työskennelleen vapaakappaletyöryhmän selvityksiin sekä periaatekannanottoihin (Vapaakappalelain uudistamisen tarve ja suuntaviivat, Opetusministeriön työryhmien muistioita 24:1998).

Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti

• laatinut ehdotuksen uudeksi vapaakappalelaiksi hallituksen esityksen muotoon
• selvittänyt vaihtoehdot radio- ja tv-ohjelmien pitkäaikaissäilytyksen järjestämiseksi
• tarkastellut digitaalisten aineistojen sijoituspaikkaan liittyviä periaatteellisia näkökohtia

Radio- ja televisioaineistojen arkistointia ei ole sisällytetty lakiehdotukseen, vaan toimeksiannon mukaisesti muistioon on liitetty erillinen selvitys jatkotoimenpiteitä varten. Työryhmä ehdottaa, että näiden aineistojen pitkäaikaissäilytys järjestetään lakisääteisesti siten, että tutkimuksen tarpeiksi arkistoidaan 20-30 % vuotuisesta aineistomäärästä.

Työryhmä otti kantaa myös digitaalisten aineistojen sijoituspaikkaan. Koska Suomessa ei taloudellisista syistä ole mahdollisuuksia luoda uutta elektronisen aineiston käsittely-yksikköä, on toimintaa kehitettävä olemassa olevien laitosten varassa. Työryhmä esittää, että sekä vapaakappaleiden että digitoidun kansalliskirjastoaineiston arkistointi sijoitetaan kansalliskirjaston muun atk-toiminnan yhteyteen.

Miksi lakisääteisiä vapaakappaleita?

Vapaakappalesäädösten avulla turvataan kansallisen julkaisutuotannon pysyvä arkistointi sekä nykyisen että tulevan tutkimuksen tarpeisiin. Suomessa vapaakappalejärjestelmällä on useiden muiden Euroopan maiden tavoin pitkät perinteet; meillä kirjapainot ovat luovuttaneet vapaakappaleita jo vuodesta 1707 lähtien.

Nykyisen vapaakappalelakimme 1 §:ään kirjatut lain tavoitteet vastaavat kansainvälisiä Unescon suosituksia. Tavoitteena on julkaisutuotannon säilyttäminen, luettelointi, tilastointi sekä aineiston saattaminen tutkijoiden ja muiden tiedontarvitsijoiden käyttöön.

Vapaakappalekokoelmat palvelevat ensisijaisesti tutkimusta, mutta ne ovat käytettävissä myös muuhun perusteltuun tiedonhakuun. Eri puolilla Suomea sijaitsevat vapaakappalekirjastot turvaavat tutkimuksen alueellisen tasa-arvon.

Laki velvoittaa myös tiedonvälittämiseen kotimaisista julkaisuista. Tätä tarkoitusta palvelee aineiston luettelointi tietokantoihin, jotka ovat yksityisten kansalaisten sekä koko kirja-alan käytettävissä. Vuosittain tuotetaan lisäksi vapaakappalekartunnan perusteella julkaisutilastot kansallisiin ja kansainvälisiin tilastojulkaisuihin.

Nykyisen lain kate ja sijoituskirjastot

Nykyinen vuonna 1981 voimaan astunut vapaakappalelaki (420/80) kattaa painetun julkaisutuotannon laajasti: kirjat, lehdet, nuottijulkaisut, kartat, julisteet sekä myös pienimuotoiset painatteet, kuten erilaiset esitteet ja mainokset. Painatteita luovutetaan 6 vapaakappaletta, poikkeuksena sanomalehdet, joita luovutetaan 2 kappaletta. Vapaakappaleaineistoa ovat myös ääni- ja kuvatallenteet, kuten CD-äänilevyt, kasetit sekä mikromuotoinen aineisto. Ääni- ja kuvatallenteita luovutetaan 2 kappaletta.

Painotuotteet sijoitetaan Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kirjastoihin, Åbo Akademin kirjastoon sekä Eduskunnan kirjastoon. Tuotteet, joita Eduskunnan kirjasto ei liitä kokoelmiinsa, sijoitetaan Joensuun yliopiston kirjastoon. Helsingin yliopiston kirjastolla on täydellinen vapaakappaleoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että se saa vapaakappaleet kaikesta aineistosta. Sanomalehdistä toinen vapaakappale sijoitetaan vaihtoehtoisesti joko Turun yliopiston tai Åbo Akademin kirjastoihin. Ääni- ja kuvatallenteiden toinen vapaakappale sijoitetaan Jyväskylän yliopiston kirjastoon.

Elokuvia koskevat säädökset sisältyvät lakiin elokuvien arkistoinnista (576/84), joka kattaa periaatteessa myös kotimaisen tv-aineiston. Lain edellyttämistä tehtävistä huolehtii Suomen elokuva-arkisto.

Lainuudistustarve

Nykyisen lain kehittämistarve nousi esiin jo 1980-luvun lopulla. Joidenkin aineistoryhmien samanaikaista kertymistä kaikkiin vapaakappalekirjastoihin haluttiin vähentää, syynä mm. painatteiden määrän kaksinkertaistuminen 1980-luvulla.

Muutospaineet koskevat erityisesti uusia aineistotyyppejä. Viime vuosina on sähköinen julkaisutoiminta eri muodoissaan laajentunut, ja kasvun arvioidaan edelleenkin voimistuvan. Painettu kirja tuskin häviää, mutta sen suhteellinen osuus koko julkaisutuotannosta pienenee. Koko järjestelmän kannalta on erittäin tärkeää saada myös nämä uudet mediat pysyvän arkistoinnin piiriin.

Elektronisten aineistojen arkistointihankkeita on eri maissa ollut käynnissä jo useamman vuoden ajan, ja joissakin maissa sähköiset mediat on jo sisällytetty vapaakappalesäädöksiin.

Pohjoismaissa Norjassa ja Tanskassa laki (http://www.pligtaflevering.dk ) kattaa kaikki sähköisessä muodossa olevat julkaisutyypit. Ruotsin laki kattaa elektroniset tallenteet, ja verkkojulkaisuista on tehty lainuudistusehdotus. Lisäksi Ruotsissa on mittava verkkoaineiston arkistointiprojekti Kulturarw3 ( http://kulturarw3.kb.se/). Myös Islannissa on asiaa koskeva lainuudistus meneillään.

Suomessa on muutaman vuoden ollut käynnissä EVA-projekti (Elektronisen Vapaakappaleaineiston hankinta ja arkistointi, http://www.lib.helsinki.fi/eva/index.html). Projektissa on luotu pilottijärjestelmä, jolla kokeillaan aineiston ohjelmallista keruuta Internetistä, arkistointia ja luettelointia sekä dokumenttien ohjelmallista indeksointia. EVA liittyy osana NEDLIB-projektiin (Networked European Deposit Library), joka on Hollannin kansalliskirjaston koordinoima Euroopan kansalliskirjastojen yhteistyöprojekti elektronisten julkaisujen varastoimiseksi (http://www.konbib.nl/nedlib/).

Lainuudistuksen keskeinen sisältö

Työryhmän lakiesityksen tavoitteena on nykyisen lain tapaan vapaakappaleiden pysyvä säilyttäminen, luetteloiminen sekä aineiston saattaminen tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käyttöön.

Lain rakennetta on esityksessä selkeytetty ja lähes kaikkiin nykyisiin säädöksiin esitetään tarkennuksia. Tämän vuoksi esitetään säädettäväksi kokonaan uusi laki, jolla aiempi laki kumotaan.

Perinteisten aineistojen osalta lakiesitys keskeisin osin vastaa voimassa olevaa vapaakappalelakia. Esitys merkitsee kuitenkin kevennystä nykyiseen luovutusvelvollisuuteen, koska joidenkin aineistoryhmien kappalemääriä vähennetään. Uutena aineistona lakiin sisällytettäisiin sekä fyysisinä tallenteina levitettävät että tietoverkkojen kautta yleisön käytettäväksi asetetut elektroniset julkaisut.

Lakiin ei ole kirjattu eri aineistotyyppejä koskevia säännöksiä omiksi pykälikseen, vaan tarvittavat aineistokohtaiset täsmennykset on viety säännösten eri momentteihin.

Lain kohteena ovat

• painotuotteet
• tekniset tallenteet, joilla nykyisen lain kattamien ääni- ja kuvatallenteiden ( esim. äänilevyt, kasetit, mikrofilmit) lisäksi tarkoitetaan tietokoneen avulla käytettäviä tallenteita kuten CD-ROM-levyjä
• verkkojulkaisut, joilla tarkoitetaan avoimessa tietoverkossa käytettäviä aineistoja, myös tietokantoja

Mikä on vapaakappaleaineistoa?

Lakiesityksen mukaan vapaakappaleina luovutetaan Suomessa julkaistut tai yleisön saataville asetetut aineistot. Määrittely koskee yhtä lailla painotuotteita, teknisiä tallenteita kuin verkkojulkaisujakin. Myös ulkomailla valmistetut, pääasiassa Suomessa julkaistavat tuotteet kuuluisivat lain piiriin.

Painoksen suuruus ei ole määräävä tekijä silloin, kun tuote on tarkoitettu julkiseen levitykseen. Esimerkiksi muutaman kymmenen kappaleen painoksina julkaistut väitöskirjat ovat vapaakappaleaineistoa.

Luovutusvelvollisuuden ulkopuolelle rajautuisivat kaikki sisäiseen tai yksityiseen käyttöön tarkoitetut aineistot sekä kaikki julkaisematon, salainen, luottamuksellinen tai vain virkakäyttöön tarkoitettu aineisto.

Lisäksi laissa säädettäisiin erikseen eräistä lain ulkopuolelle rajautuvista aineistoryhmistä. Nykyisen lain tavoin vapaakappaleaineistoa eivät ole informaatiosisällöltään vähäiset tuotteet sekä eräät erityisryhmät, kuten pistekirjoitukset. Kokonaan uutta on painatteiden ja teknisten tallenteiden muuttamattomien painosten rajautuminen pois. Uudistus on tarpeen, koska julkaisutekniikan muutokset ovat mahdollistaneet tuotteiden tarvepainatuksen pieninä erinä, joilloin kaikkiin eriin kohdistuva vapaakappalevelvoite olisi kohtuuton.

Päällekkäisen arkistoinnin välttämiseksi ehdotetaan, että vapaakappalelain nojalla ei olisi tarpeen luovuttaa aineistoja, jotka elokuvien arkistointilain nojalla tallennetaan Suomen elokuva-arkistoon. Tarkemmasta vastuunjaosta sovitaan elokuva-arkiston ja Helsingin yliopiston kirjaston kesken.

Painotuotteiden ja teknisten tallenteiden luovuttaminen

Työryhmä ehdottaa, että painotuotteiden ja teknisten tallenteiden luovutusvelvollinen olisi nykyiseen tapaan pääsääntöisesti tuotteen tekninen valmistaja, kuten kirjapaino tai levypuristamo. Vaikka lain kate perinteisten aineistojen osalta pysyy lähes ennallaan, ehdotetaan joidenkin aineistoryhmien kappalemääriin muutoksia, jotka merkitsisivät noin 25 % vähennystä nykyisestä aineistomäärästä. Koska vähennys koskee lähinnä pienimuotoisia painatteita, kustannusvaikutukset ovat vähäisiä.

Painotuotteita ja teknisiä tallenteita ehdotetaan luovutettavaksi seuraavasti:

• Painotuotteita luovutetaan 6 vapaakappaletta paitsi
• Pienpainatteita, kuten esitteitä, ohjelmia, käyttöohjeita sekä muita niihin verrattavia luovutetaan 2 vapaakappaletta (nykyisin 6 kappaletta)
• Sanomalehtiä luovutetaan 1 vapaakappale (nykyisin 2 kappaletta)
• Teknisiä tallenteita luovutetaan 1 vapaakappale (nykyisin ääni- ja kuvatallenteita 2 kappaletta)

yöryhmä katsoo, ettei kaikkien pienpainatteiden tallettaminen kuuteen eri kirjastoon ole perusteltua. Sanomalehdistä riittää yksi kappale, koska ne ovat kirjastoissa käytettävissä mikrofilmeinä eivätkä paperin huonon laadun vuoksi edes kestä pitkäaikaissäilytystä; tulevaisuudessa ne myös ovat käytettävissä digitaalisessa muodossa. Myös teknisten tallenteiden pitkäaikaissäilytys on ongelmallista. Niistäkin riittää yksi vapaakappale, joka mahdollisuuksien mukaan säilytystä ja vapaakappalekirjastoissa tapahtuvaa tutkimuskäyttöä varten konvertoidaan toiseen muotoon.

Lakiesityksen mukaan sijoituskirjastot säilyvät ennallaan lukuun ottamatta Eduskunnan kirjastoa, jonka painotuotteita koskeva vapaakappaleoikeus siirtyisi kokonaan Joensuun yliopiston kirjastolle.

Helsingin yliopiston kirjastolla on täydellinen vapaakappaleoikeus, Turun yliopiston kirjastolla olisi painotuotteiden osalta lähes täydellinen oikeus (ei sanomalehtiä), muihin kirjastoihin arkistoitaisiin vain ne painotuotteet, joita luovutetaan 6 kappaletta.

Luovutustiheyteen ehdotetaan muutosta siten, että tiheys nousisi vuosittain neljästä luovutuskerrasta kuuteen. Käytännössä suuri osa kirjapainoista lähettää aineistonsa nykyisinkin huomattavasti useammin, esim. kuukauden välein. Vapaakappaleiden nopea saanti nopeuttaa myös julkaisujen luettelointia Fennica-tietokantaanm mikä edistää tiedon leviämistä kotimaisesta julkaisutuotannosta.

Verkkojulkaisut vapaakappaleina

Lain tavoitteena on varmistaa myös verkkoaineistojen pysyvä arkistointi. Niiden osalta korostuu vapaakappalejärjestelmän merkitys julkaisujen autenttisuuden takaajana. Arkistoinnin yhteydessä tietokantaan talletetaan varsinaisen dokumentin lisäksi aineiston muuttamattomuuden todistavat tunnistetiedot.

Osa verkkojulkaisuista on perinteiseen kirjaan verrattavia staattisia dokumentteja. Valtaosa on kuitenkin dynaamisia dokumentteja, joiden kaikkia versioita ei ole mahdollista arkistoida. Myös tietokantojen arkistointi sellaisenaan on mahdotonta. Ohjelmistot jäisivät pääsääntöisesti lain ulkopuolelle, sen sijaan suuri osa verkossa ja myös tallenteina ilmestyvistä peleistä lukeutuisi vaakappaleaineistoon.

Suurin osa verkkojulkaisuista on vapaasti käytettävissä, mutta kasvava osa tulee lähivuosina edellyttämään käyttöoikeuksia. Vapaan aineiston keruu on nykyisin mahdollista hoitaa automaattisesti keruuohjelman avulla. Tämän vuoksi lakiehdotuksessa esitetään, että

• vapaasti saatavilla olevat verkkojulkaisut Helsingin yliopiston kirjasto tai sen valtuuttama taho kerää avoimesta tietoverkosta
• verkkojulkaisuista, joiden käyttöä avoimessa tietoverkossa on teknisesti rajoitettu, luovutetaan Helsingin yliopiston kirjastolle yksi kopio; luovutusvelvollinen on julkaisija, jonka toimesta julkaisu ilmestyy tai saatetaan yleisön saataville

Käyttörajoitusten alaisten verkkojulkaisujen luovutus edellyttää yhteistyötä julkaisijan kanssa. Käytännössä huomattava osa voidaan kerätä ohjelmallisesti, mikäli julkaisijan kanssa näin sovitaan. Tietokantojen luovutuksesta ei lakiehdotuksessa ole erikseen säännöstä, vaan niiden luovutus arkistointia varten on hoidettava tapauskohtaisesti esim. päivityksen lakatessa. Pitkäaikaissäilytystä varten julkaisijan tulee antaa tarvittavat tiedot ja ohjeet. Verkkojulkaisut pyritään luovuttamaan alkuperäisessä muodossaan, mutta tarvittaessa julkaisijan tulee - mikäli mahdollista - muuntaa aineisto pitkäaikaissäilytykseen sopivaan muotoon. Myös rinnakkaiset julkaisumuodot, esim. painettu ja verkkoversio, tulee luovuttaa (mutta ei esim. verkkojulkaisua sekä html- ja pdf-muodossa).

Lakiin ei ole yksityiskohtaisesti kirjattu, miten kattavasti eri aineistoja kerätään, ei myöskään tarkkoja säännöksiä luovutuskäytännöistä. Luovutus tulee järjestää mahdollisimman helpoksi ja yksinkertaiseksi sekä luovuttajille että vastaanottajalle. Erilaiset aineistot tulevat käytännössä myös edellyttämään erilaisia luovutus- ja arkistointimenetelmiä. Koska tekninen kehitys tulee muuttamaan tilannetta ja tuomaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, esitetään, että käytännön luovutuksesta antaa Helsingin yliopiston kirjasto tarkemmat ohjeet, kuitenkin niin ettei luovutuksesta koidu luovuttajalle kohtuuttomia kustannuksia.

Vapaakappaleaineiston käyttö

Työryhmä esittää, että kaikki vapaakappaleaineistot olisivat nykyisen lain tapaan tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käytettävissä kaikkeen perusteltuun tiedonhakuun, tieteellisen tutkimuksen lisäksi esim. suku- tai paikallishistorian tutkimiseen tai vaikkapa televisio-ohjelmien ja lehtiartikkeleiden taustamateriaalina.

Aineistojen käyttöä kuitenkin säätelevät sekä tekijänoikeussäädökset että pitkäaikaissäilytyksen edellyttämät turvatoimet. Perinteisten painotuotteiden osalta käyttörajoitukset liittyvät lähinnä aineiston pitkäaikaissäilytykseen. Sen sijaan sähköisten aineistojen käyttöä on tarkemmin säädeltävä. Elektronisten aineistojen vapaakappaleet talletetaan Helsingin yliopiston kirjastossa arkistopalvelimelle, johon on pääsy vain vapaakappalekirjastoista. Lakiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan verkkojulkaisut ja tekniset tallenteet ovat käytettävissä vapaakappalekirjastoissa vain tätä tarkoitusta varten varatuilla laitteilla. Lisäksi vapaakappalekirjastot velvoitetaan varmistamaan, että vapaakappaleina säilytettäviä teknisiä tallenteita ja verkkojulkaisuja ei laittomasti kopioida tai muokata.

Normaaliin kirjastokäyttöön tarkoitetut elektroniset julkaisut, niin CD-ROM-levyt kuin verkkojulkaisutkin, hankitaan vapaakappalekirjastoihin tavanomaisia hankintakanavia käyttäen muun kirjastoaineiston tavoin.

Vapaakappaleaineiston hakujärjestelmät

Jotta tiedot kotimaisesta julkaisutuotannosta olisi kaikkien käytettävissä, vapaakappaleaineiston luettelointi on kirjattu lain yhdeksi tavoitteeksi. Nykyisin julkaisut luetteloidaan Suomen kansallisbibliografian Fennica-tietokantaan sekä musiikin yhteisluettelotietokantaan Violaan. Elektronisista aineistoista luetteloidaan Fennicaan tällä hetkellä mm. CD-ROM -levyjä sekä Helsingin yliopiston verkossa ilmestyneitä väitöskirjoja sekä verkkolehtiä.

Vuosittain ilmestyvien elektronisten tallenteiden määrä ei ole kovin suuri ja ne voidaan jatkossakin luetteloidaan Fennicaan. Sen sijaan valtaosa Internetin sisällöstä on luonteeltaan sellaista, ettei sen luettelointi ole perusteltua eikä edes mahdollista. Verkkoaineistoille tarvitaan erilaisia toisiaan tukevia hakujärjestelmiä.

Suurin osa kotimaisesta verkkoaineistosta tulee olemaan haettavissa automaattiseen kokoteksti-indeksointiin perustuvan hakutietokannan avulla. Tämän lisäksi pidetään ohjelmallisesti yllä viitetietokantaa, johon kerätään verkkodokumentteihin sisällytetyt kuvailutiedot, ns. metadata.

Vaikka arkistoitu aineisto tekijänoikeudellisista syistä on käytettävissä vain vapaakappalekirjastoissa, kaikki hakutietokannat tulevat olemaan yleisessä käytössä.Vapaakappalearkistoinnin ansiosta hakutietokannat tulevat sisältämään verkossa parhaillaan olevan aineiston lisäksi myös sieltä jo poistettua aineistoa.

Lainvalvonta sekä luovutusta koskevat tarkemmat säännökset

Nykyiseen vapaakappaleasetukseen sisältyvät säännökset on tarpeellisin osin sisällytetty uuteen lakiin eikä asetusta tässä vaiheessa ehdoteta säädettäväksi.

Luovotusvelvollisuuden noudattamista valvoo edelleen Helsingin yliopiston kirjasto, jolla myös on oikeus luovutusvelvollisen hakemuksesta myöntää poikkeuksia.

Koska lainsäädännön tasolla ei ole mahdollista riittävän konkreettisesti määritellä luovutettavia aineistoja ja luovutuskäytäntöjä, lakiin on sisällytetty valtuutussäädökset, joiden nojalla Helsingin yliopiston kirjaston tulee antaa tarpeelliset määräykset ja ohjeet elektronisten aineistojen luovutusmenettelyistä. Kirjasto myös määrittelee luovutusvelvollisuuden ulkopuolelle rajattavan sisällöltään vähäisen aineiston sekä painotuotteet, joita luovutetaan vain 2 kappaletta.

Uudistuksen aikataulu ja suhde tekijänoikeussäädöksiin

Lain uudistaminen ehdotetulla tavalla edellyttää tekijänoikeussäädösten muuttamista siten, että myös sähköisessä muodossa olevan aineiston pysyvä arkistointi ja tarkoituksenmukainen käyttö on mahdollista. Tarvittavat muutokset tulee valmistella tekijänoikeuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä.

Työryhmä toteaa mietinnössään, että vapaakappalelain jatkovalmisteluja tulisi jatkaa mahdollisimman pikaisesti. Laki tulisi saattaa voimaan riippumatta radio- ja tv-arkistointihankeen toteuttamisaikataulusta ottaen kuitenkin huomioon em. tekijänoikeussäädöksiin tarvittavat muutokset.

Opetusministeriö on lähettänyt muistion eri asiantuntijatahoille lausuntoja varten, joita on pyydetty 15.6.2000 mennessä. Saatujen lausuntojen pohjalta ministeriössä päätetään jatkotoimenpiteistä ja niiden aikataulusta.

Riitta Mattila, toimistopäällikkö
Helsingin yliopiston kirjasto
Sähköposti: riitta.mattila AT helsinki.fi