1640

Turun akatemia ja kirjasto perustetaan

Turun akatemia

Kansalliskirjaston ja sen edeltäjän Helsingin yliopiston kirjaston historia on olennaisilta osiltaan Ruotsin kuningaskunnan ja sittemmin Venäjän keisarikunnan historiaa. Turussa toiminut kimnaasi muutettiin Kuninkaalliseksi Turun akatemiaksi vuonna 1640, Tarton akatemia oli perustettu 1632 ja Uppsalan akatemia ensimmäisen kerran jo 1477 (uudelleen 1593). Kimnaasin noin 20 niteen kirjakokoelma oli alku Turun akatemian kirjastolle, joka alkoi hitaasti kasvaa lahjoin ja ostoin. Akatemian saadessa 1642 Pietari Waldin kirjanpainajakseen kirjoja ryhdyttiin painamaan myös Suomessa. Kaikki aikaisemmat kotimaiset julkaisut aina Mikael Agricolan ABC-kirjasta vuodelta 1543 oli painettu joko Ruotsissa tai Saksassa.

Kuninkaallisen kansliakollegion kirje vuodelta 1707 määräsi kaikki Ruotsin valtakunnan kirjapainot luovuttamaan yhden kappaleen jokaista julkaisua maan yliopistoille. Kirjaston kokoelmat olivat vuoteen 1755 mennessä kasvaneet 4000 niteen suuruisiksi ja 1800-luvulle tultaessa ne olivat saavuttaneet 30 000 niteen laajuuden. Kokoelmien kasvu tapahtui suurimmaksi osaksi 1700-luvun loppuvuosikymmeninä, jolloin kirjaston kartuttamisesta vastasi aluksi kirjastonhoitajana ja sitten professorina toiminut Henrik Gabriel Porthan. (Ruotsin ja Venäjän sotien aikana Turun akatemian kirjaston kokoelmat olivat evakuoituina Tukholmaan.)

Suomi kuului vuodesta 1809 autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan, ja yliopisto sai vuodesta 1820 aina vuoteen 1917 saakka vapaakappaleina Venäjällä painetut julkaisut. Erillisenä laitoksena toiminut yliopiston Venäläinen kirjasto liitettiin osaksi yliopiston kirjastoa vuonna 1924. Vapaakappaleoikeuden ansiosta kirjastolla on Venäjän ulkopuolella maailman laajin venäläisen ja Venäjän muiden kansallisuuksien kirjallisuuden kokoelma ajalta ennen vuotta 1917. Kokoelmaa ovat käyttäneet ahkerasti myös ulkomaiset tutkijat, minkä lisäksi sitä ovat hyödyntäneet myös näköispainoksia julkaisseet kustantajat.

Henrik Gabriel Porthan (J.E.Hedberg) Ja Fredrik Wilhelm Pipping (C.P.Mazer)

Turusta Helsinkiin

Turun akatemiaan lähes kahdensadan vuoden aikana kootut kirjat, kaikkiaan noin 40 000 nidettä, tuhoutuivat 4. syyskuuta 1827 syttyneessä tulipalossa, joka tuhosi suuren osan kaupunkia ja sen mukana akatemian ja tuomiokirkon. Runsaat 800 kotilainassa ollutta nidettä säästyi tulelta ja ne ovat Aboica-kokoelmana tutkijoiden käytettävissä yhä tänään. Yliopisto joutui aloittamaan kirjastonsa rakentamisen tyhjästä. Arkisto sen sijaan onnistuttiin pääosin pelastamaan

Yliopisto siirrettiin Helsinkiin ja aloitti 1828 toimintansa "Keisarillisena Aleksanterin-yliopistona". Se toimi aluksi väliaikaisissa tiloissa, kunnes arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema yliopistorakennus valmistui 1832, ja uusi kirjastorakennus sen pohjoispuolella otettiin käyttöön 1845.

Yliopiston kirjasto, Nikolainkirkko ja päävartio (Litografia: F. Tengström, 1838)

Senaatin virkamiesten tarpeisiin perustetun Julkisen kirjaston (Offentliga biblioteket) 6000 niteen kokoelma luovutettiin yliopistolle kirjaston perustaksi, ja sen toimitilat sijaitsivat aluksi Senaatin palatsin siipirakennuksessa. Kokoelmat karttuivat varainkeräysten ja kirjalahjoitusten avulla. Pietarista saatiin Helsinkiin kokonaisia yksityiskirjastoja. Myös Keisarillinen tiedeakatemia sekä monet yliopistot luovuttivat kirjallisuutta. Kirjastonhoitajana toiminut F.W. Pipping sai suomenkielisen kirjallisuuden kokoamisessa merkittävää apua kirjojen keräilijä Matti Pohdolta.

Myös kirjaston käyttö kasvoi vähitellen. Aukioloaikoja voitiin pidentää tuntuvasti, kun kirjastorakennukseen saatiin vuonna 1893 sähkövalaistus ja kirjastoa voitiin pitää avoinna myös iltaisin. Samana vuonna avattiin käyttöön myös suuri lukusali käsikirjastoineen. Tilat kasvoivat merkittävästi kun Gustaf Nyströmin suunnittelema puoliympyrän muotoinen lisärakennus Rotunda valmistui 1906. Kokoelmat olivat Suomen itsenäistyessä 1917 kasvaneet jo noin 300 000 niteen suuruisiksi.

Kirjaston pohjoisssali lukusalina | Kirjavarasto Rotunda ja C.E. Sjöstrandin veistämä Porthanin rintakuva

Laajennetutkin tilat kävivät riittämättömiksi, kun kokoelmat kasvoivat jatkuvasti. Aarne Ervin suunnitelman mukaan louhittiin1950-luvulla kallioon varastotiloja, jotka ulottuvat Porthania-rakennuksen alle. Asikkalan Urajärvellä avattiin varastokirjasto, jonne voitiin sijoittaa vähän käytettyä kirjallisuutta ja mikrofilmattuja sanomalehtiä. Koko Seepra-kortteli saatiin kirjaston käyttöön, kun Farmasian laitos muutti 1990-luvun puolivälissä Viikkiin. Uudet avarat kokoelmatilat rakennettiin kallioon louhittuun luolaan, ja näin eri puolilla kaupunkia vuokratiloissa säilytetyt kokoelmat saivat pysyvän säilytyspaikan päärakennuksen välittömässä yhteydessä. Tämän ansiosta aineistot voidaan toimittaa tutkijoille aikaisempaa nopeammin.

Merkittävä lisä kokoelmiin ja palveluihin saatiin vuonna 1995 America Centerin kirjaston tullessa yliopiston ja Yhdysvaltain suurlähetystön sopimuksella osaksi Helsingin yliopiston kirjastoa. Amerikka-kirjasto (American Resource Center) on kirjastokorttelin Fabiania-rakennuksessa.

Papyruksista elektronisiin julkaisuihin

Kansalliskirjastossa on nykyisin noin 3 miljoonaa kirjaa ja lehteä sekä saman verran muita aineistoja, pienpainatteita, karttoja, nuotteja, julisteita, käsikirjoituksia. Erikoiskokoelmista mainittakoon esimerkkeinä A.E. Nordenskiöldin kirjasto, joka on tunnettu kartoistaan, Monrepos'n kartanon kirjasto sekä Jean Sibeliuksen nuottikäsikirjoitusten kokoelma. Kirjasto on vuodesta 1982 saanut myös äänitteiden lakisääteiset vapaakappaleet ja rakentaa nykyisin kansallista äänitearkistoa. Painettuja aineistoja täydentää jatkuvasti kasvava musiikkikäsikirjoitusten kokoelma.

Kirjaston vanhimpia aineistoja ovat 3. vuosisadalta eKr. olevat papyrukset. Vanhin pergamenttikäsikirjoitus on 1100-luvulta. Mainzin psalttarin (Psalterium Moguntinum) katkelmat vuodelta 1457 ovat kirjaston vanhin painettu julkaisu. Vanhin kokonainen kirja on Rabanus Mauruksen De sermonum proprietate, sive opus de universo. Strassburg: Adolf Rusch 1467. Vanhin Suomea varten painettu teos on messukirja Missale Aboense, jonka Bartholomeus Ghotan painoi 1488 Lyypekissä.

Graduale Aboense: Käsikirjoitus 1300-1400 -lukujen vaihteesta | Ensimmäisen suomalaisen Raamatun nimilehti 1642

Elektroniset aineistot ja kokoelmaluettelot ovat kirjaston nykypäivää, ja kansalliskirjaston tehtävät ovat laajentuneet erityisen voimakkaasti sähköisten aineistojen alueelle. Yhteinen atk-järjestelmä yhdistää Suomen yliopistokirjastot, mikä helpottaa merkittävästi niiden käyttöä. Internet mahdollistaa pääsyn myös muiden maiden kirjastojen kokoelmiin. Opetusministeriön rahoituksella on tutkijoiden käyttöön hankittu keskitetysti elektronisia lehtiä ja viitetietokantoja, mikä on tarjonnut taloudellisen ja tarkoituksenmukaisen tavan hankkia aineistoja palvelemaan tietoyhteiskunnan tutkimustarpeita. Kirjasto varautuu huolehtimaan elektronisten julkaisujen vapaakappaleista ja siirtää painettuja kokoelmia elektroniseen muotoon, jotta ne olisivat käytettävissä kaikkialla maassa myös verkon välityksellä.

Kirjasto kansakunnan palveluksessa

Kansalliskirjasto vastaa kansakunnan julkaistun kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja kartuttaa erityisesti humanististen tieteenalojen kirjallisuuden kokoelmia.

Kirjastojen luettelointi ja lainaus alkoivat Suomessa tietokoneistua 1970-luvulla. Seuraava vuosikymmen toi viitetiedot myös yleisön ulottuville ja niiden etäkäyttö yleistyi. Kansalliskirjasto on ollut alusta alkaen mukana Suomen kirjastokentän, etenkin tieteellisten kirjastojen, tietoteknisessä kehittämisessä.

Tietoverkkojen ja elektronisen julkaisemisen nopea kasvu 1990- ja 2000-luvulla on mullistanut tiedonsaannin mahdollisuuksia ja kirjastojen toimintatapoja. Keskitetty tieteellisten verkkolehtien hankinta aloitettiin 1990-luvun lopussa. Tälle pohjalle rakentuu nykyinen kansallinen elektroninen kirjasto FinELib, joka neuvottelee kirjastoille ja tutkimuslaitoksille käyttöoikeussopimuksia koti- ja ulkomaisiin sähköisiin aineistoihin. Kansalliskirjasto toimii myös laajemmin Suomen kaikkien kirjastojen yhteisenä palvelukeskuksena, joka tarjoaa yhteisiä palveluja maan yliopistokirjastoille, ammattikorkeakoulukirjastoille sekä yleisille ja erikoiskirjastoille.

Mikkeliin perustettiin vuonna 1990 mikrokuvaus- ja konservointilaitos, jonka toimii myös kansallisena digitointikeskuksena. Kirjasto digitoi painettuja kokoelmiaan, mikä parantaa niiden saatavuutta ja suojaa alkuperäisaineistoa kulumiselta.

Yliopistolain muutoksella kirjaston nimi muuttui 1.8.2006 Kansalliskirjastoksi. Samana vuonna laitos ryhtyi keräämään talteen avoimissa tietoverkoissa julkistettua aineistoa. Vuonna 2008 voimaan tullut laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä mahdollisti Suomessa julkaistujen verkkoaineistojen asiakaskäyttöön saattamisen, joka tapahtui keväällä 2009.

Kirjallisuutta:

• Henrik Grönroos ja Jussi Kurikka: Helsingin yliopiston kirjasto entisaikaan ja nykypäivinä. Helsinki 1956.
• Esko Häkli: Bartholomeus Ghotan. Suomen ensimmäisen kirjan painaja. Helsinki 1991
• Arne Jörgensen: Universitetsbiblioteket i Helsingfors 1827-1848. Helsingfors 1930
• Matti Klinge et al.: Helsingin yliopisto 1940-1990, 1-3. Helsinki 1987, 1989, 1990.
• Rainer Knapas (toim.): Bibliotheca Academica. Helsinki. 2001.
• Kirja Suomessa. Helsinki 1988
• Kuninkaallisen Turun Akatemian kirjaston, Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston kirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston johtajat. Näyttelyluettelo. Toim. Kristina Nyman. Helsinki 1990.
• Holger Nohrström: Helsingfors universitetsbiblioteks Fennica-samling. Helsingfors 1918.
• Jorma Vallinkoski: The History of the University Library at Turku 1-2. Helsinki 1948, 1975.
• Leena Pärssinen ja Esko Rahikainen (toim.): Muistiin painettua. Kansalliskirjaston kulttuuriaarteita. Helsinki 2004.