Tietolinja
02/2005

MARC21-Fin vai MARC21
– siinäpä kysymys

Juha Hakala
Helsingin yliopiston kirjasto

URN:NBN:fi-fe20051948

Kansallisen luettelointiformaatin vaihtamiseen ei ole olemassa yhtä syytä eikä parasta mahdollista toimintamallia. Tarkastelen ensiksi sitä, miten formaatin vaihdos – tai päätös olla vaihtamatta sitä – on muutamissa Euroopan maissa tehty, ja kerron sitten miten formaattivaihtoa valmistellaan Suomessa.

Islannissa kansallisen UKMARC-pohjaisen formaatin vaihtaminen oli suora seuraus hankkeesta, jossa kaikkien kirjastojen käyttöön hankittiin Aleph-ohjelmisto. Jokainen kirjasto hyödyntää samaa tietokantaa, jonka formaatiksi valittiin MARC21, tai pikemminkin MARC21-Is: islantilaisten nimien oikea lajittelu edellyttää tekijä- ja kohdehenkilökenttiin omia osakenttiä. Ulkomaisten käyttäjien näkökulmasta nämä kentät ovat ongelma, koska tietueet on pakko konvertoida ennen kuin niitä voidaan käyttää kopioluetteloinnin pohjana.

Myös Ruotsissa formaatin vaihto toteutettiin järjestelmävaihdoksen yhteydessä. Formaattikysymystä huolellisesti punnittuaan Kungliga biblioteket’in Libris-yksikkö päätti ottaa Libris-tietokannassa käyttöön MARC21-formaatin lähes sellaisenaan; vähäiset erot on dokumentoitu verkkojulkaisussa Avvikelser från MARC21-standard (http://www.libris.kb.se/tjanster/katalogisering/formathandbok/marc21avvikelser.htm). Libriksen formaattivaihdos pakotti kaikki Libris-kirjastot siirtymään MARC21:een luetteloinnissa. Luopuminen Libris-MARCista ei aiheuttanut mitään sellaista kuohuntaa joka olisi näkynyt naapurimaahan asti; kirjastot näkivät muutoksen edut haittoja suuremmiksi.

Libris-ratkaisulla on ollut suuri vaikutus myös yleisten kirjastojen kenttään. Esimerkiksi Axiell on päättänyt luopua Libra-järjestelmänsä omintakeisesta MARC-formaatista, ja korvata sen MARC21:llä. Tällä päätöksellä on heijastusvaikutuksia myös Suomessa, kotimaisten Libra-kirjastojen siirtyessä tulevaisuudessa MARC21-käyttäjiksi. On myös mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako TietoEnatorin ja Axiellin yhteistyö Pallaksen tulevien versioiden MARC21-ominaisuuksiin.

Norjassa ja Tanskassa ei ole ollut Ruotsin tai Islannin kaltaista teknistä imperatiivia formaatin vaihtamiseen, pikemminkin päinvastoin. Norjalaisten Bibsys perustuu NORMARCiin, ja formaatin vaihto tässä itse kehitetyssä järjestelmässä on haasteellinen hanke, johon ei ole haluttu ryhtyä, kun Bibsysin tekninen ja poliittinen tulevaisuus on ylipäätään avoin.

Bibsysin tavoin tanskalainen Danbib on omin voimin kehitetty, mutta syy DANMARC2-formaatista kiinni pitämiseen ei ole niinkään tekninen, vaan juridinen: MARC21:n käyttöönotto sellaisenaan estäisi tiettyjen pakollisten tekijänoikeuteen liittyvien tilastotietojen keräämisen kansallisbibliografiasta. Jos ja kun MARC21:een päätetään juridisista ongelmista huolimatta mennä, Danbibia ylläpitävällä DBC-organisaatiolla on minun mielestäni varsin hyvät valmiudet tehdä tarvittavat tekniset muutokset. Urakka on muutenkin pienempi kuin Norjassa, missä Bibsys on paitsi yhteisluettelo, myös kirjastojärjestelmä.

Suomalaisen päätöksenteon kannalta pohjoismaat ovat vaikea tapaus: voisimme löytää perustelut sekä kansallisesta formaatista luopumiselle että siitä kiinni pitämiselle. Mutta eri maiden ratkaisuja analysoitaessa on muistettava, että Tanskaa lukuun ottamatta ratkaisut on sanellut suurelta osin "teknologinen imperatiivi", vaikka ainakin Ruotsissa kirjastoissa oli myös halukkuutta siirtyä MARC21:een. Suomeen verrattuna toinen silmiinpistävä ero on, että jos formaattia on vaihdettu, asiasta ei ole käyty laajaa yleistä keskustelua, vaan päätöksenteko on tapahtunut vastuuorganisaation sisällä. Tämä johtunee siitä, että sellaisia kansallisia elimiä, joissa asiasta olisi voitu päättää, ei edes ole olemassa.

Euroopan maat voidaan jakaa niiden MARC-politiikan mukaan neljään leiriin, joissa on edelleen alaryhmiä. Muutamissa maissa, kuten Tanskassa ja Venäjällä, kansallinen formaatti on edelleen voimissaan, eikä kansallisen politiikan muutoksesta keskustella ainakaan aktiivisesti. Kansallisessa ratkaisussa pysymiseen on yleensä sekä poliittisia että teknisiä perusteita. Hollanti on tässä ryhmässä omassa kastissaan; sillä on eksoottinen kansallinen formaatti joka ei perustu MARC-formaattiin. Hollantilaisten formaatti kehitettiin 60-luvun lopulla kansallisbibliografialuettelointia varten väliaikaiseksi ratkaisuksi, josta irtautuminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi.

Toisessa ryhmässä ovat ne maat, jotka ovat valinneet kansallisen formaattinsa pohjaksi UNIMARCin (esimerkiksi Liettua, Slovenia, Portugali ja Ranska). UNIMARC-leirin yhtenäisyys on osin harhaa, koska jokaisella maalla on omia lisäyksiä formaattiin. Niiden taustalla on osin se, että UNIMARCin kehittäminen on hidasta.

Kolmannessa korissa ovat MARC21:n nimeen vannovat maat, kuten Englanti, Ruotsi ja Saksa. Vanhasta kansallisesta formaatista luopumisen tuska on vaihdellut; esimerkiksi Englannissa MARC21-päätös saatiin aikaan vasta toisella kierroksella, kun merkittävä osa kirjastoista oli jo äänestänyt jaloillaan tai pikemminkin järjestelmillään MARC21:n puolesta. Kun British Library järjesti asiasta ensimmäisen kyselyn 90-luvun lopulla, iso osa kirjastoista oli vielä UKMARCin kannalla.

Tämän ryhmän maista Saksa on niin sanotusti erilainen tapaus. 70-luvun alkupuolella käyttöön otetusta MAB-formaatista, jonka taustalla olivat saksankielisten maiden RAK-luettelointisäännöt, on tullut taakka, mutta vaihto MARC21:een olisi tavattoman kallis ja raskas prosessi. Siksi joulukuussa 2004 tehtiin mielenkiintoinen kompromissi (ks. http://www.ddb.de/eng/standardisierung/afs/afs_kern.htm):

Toisin sanoen järjestelmien sisäinen formaatti voi edelleen olla MAB tai jokin muu, mutta jokaisen kirjastojärjestelmän on tuettava MARC21:stä vaihtoformaattina. Ja mikä sisäinen formaatti sitten onkin, sen pitäisi olla täysin yhteensopiva MARC21:n kanssa, jotta konversiossa ei menetetä dataa.

Saksalainen kahden formaatin malli aiheuttaa paljon työtä, koska konversioiden ohella on ylläpidettävä kansallista formaattia niin, että se säilyy yhteismitallisena MARC21:n kanssa. Mutta jos halutaan säilyttää kansallinen ratkaisu ja samaan aikaan olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä, kahden synkronoidun formaatin malli on ainoa mahdollinen. Järjestelmätoimittajien kannalta tämmöinen tilanne on tietenkin vaikea, ja on todennäköistä että jatkossakin vain kotimaisilla ja muutamilla kansainvälisillä toimittajilla on tarjota Saksaan sopivia kirjastojärjestelmiä. Valtaosa kansainvälisistä ohjelmistotaloista tulee edelleen kiertämään maan kaukaa.

Viimeisen ryhmän muodostavat ne maat, joilla ei de jure ole kaikille kirjastoille yhteistä formaattia. FINMARCista luopumisen jälkeen Suomi on kuulunut tähän seuraan, mutta meillä on yleisessä käytössä onneksi vain kolme formaattia, joista kahden käyttöä kansalliskirjasto on koordinoinut. Monissa muissa tämän ryhmän maissa tilanne on vielä sekavampi, koska keskitettyä luetteloinnin ja MARCin käytön ohjausta ei ole juuri tarjottu eikä välttämättä otettu vastaan. Esimerkiksi Espanjassa Katalonia kehitti oman MARC-varianttinsa, jota ei ole otettu käyttöön muualla. Espanjan formaattitilanne johtuu osin siitä, että maan kansalliskirjasto on edennyt atk:n soveltamisessa hitaasti, eikä ole pystynyt hoitamaan koordinaattorin tehtäviä.

Olipa yhteinen formaatti mikä tahansa, sitä voidaan soveltaa joko kontrolloidusti tai "luovasti", riippuen keskitetyn ohjauksen asteesta. Ohjausta ja käyttäjien tukea on yleensä tarjolla vain niissä maissa, joissa jokin taho de jure tai de facto koordinoi verkon toimintaa ja/tai ylläpitää keskitettyjä palveluita kuten yhteisluetteloa, jotka edellyttävät luetteloinnin harmonisointia.

Edellä olevasta voidaan päätellä Euroopan olevan melkoinen formaattien Baabelin torni. Tässä suhteessa ero vanhan mantereen ja Yhdysvaltojen välillä on todella suuri. Ennen Webiä ja portaaleja eurooppalaisesta diversiteetistä ei välttämättä ollut kovin paljoa haittaa, lukuun ottamatta päällekkäistyötä luetteloinnissa ja/tai enemmän tai vähemmän ongelmallisia formaattikonversioita. Internetin suosion kasvun vuoksi formaattien ja erilaisten luettelointikäytänteiden moninaisuus aiheuttaa enenevässä määrin päänsärkyä. Esimerkiksi Open Archives Initiative -yhteistyöhön on vaikea osallistua tehokkaasti, jos yliopistokirjastot eivät toimi riittävän yhtenäisin periaattein. Kunkin maan velvollisuus on miettiä, miten kansallinen kirjastoverkko kyetään organisoimaan niin, että kirjastojen kokoelmat saataisiin tehokkaasti paitsi omien kansalaisten, myös muun maalaisten asiakkaiden ja kirjastoväen ulottuville.

Huolimatta kansallisten toimintamallien eroista voidaan sanoa, että kansainvälisesti MARC21:en ja Anglo-amerikkalaisten luettelointisääntöjen asema on vahvistumassa. Tämä ei johdu pelkästään tekniikasta, vaan siitä että luettelointisäännöt ja MARC ovat kansainvälistyneet. MARC21:n osalta muutos käynnistyi 90-luvun loppupuolella Yhdysvaltojen, Kanadan, Australian ja Iso-Britannian yhteistyöstä (kaikki kolme viime mainittua maata ovat luopuneet kansallisista formaateistaan MARC21:n hyväksi). Luettelointisääntöjen osalta suurin myllerrys on vasta edessä, ja sen perusteellisuutta kuvaa hyvin AACR:n seuraavan version nimi: Resource Description and Access eli RDA. AACR:stä onkin todettu happamasti että nimen jokainen sana johtaa harhaan.

Monet maat soveltavat MARC21:stä luovasti; formaatin sallimat paikalliset 9XX- ja XX9-kentät ovat laajalti käytössä. Joissakin tapauksissa, kuten Islannissa, omia lisäyksiä on tehty pakon edessä myös muihin kenttiin. Missään muualla kuin Suomessa ei tiettävästi ole rakennettu sellaista MARC21-ratkaisua, joka mahdollistaa virheettömän konversion vanhasta formaatista uuteen ja jälleen takaisin. Yleisesti ottaen 9-kenttien käyttö oman datan tallennukseen on turvallinen ratkaisu, joka ei aiheuta hämminkiä kopioluetteloinnille, kunhan tietueen vastaanottaja suodattaa ylimääräiset kentät ja tietoelementit pois.

Formaattiasia ja siihen liittyviä muita kysymyksiä, kuten luettelointisäännöt ja merkkivalikoima, voidaan ratkaista monella tasolla. On maita, joissa itsestään selvää vastuutahoa ei ole, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kirjastojen välinen vapaaehtoinen yhteistyö. Jos taas vastuutaho on, mutta kirjastot eivät ole verkostoituneet, kyseinen vastuutaho (esimerkiksi kansalliskirjasto) joutuu kysymään asiaa kultakin kirjastolta erikseen. Tällä tapaa meneteltiin esimerkiksi Englannissa.

Suomessa on sekä vastuutaho että kattavasti verkostoituneet kirjastot, jotka ovat organisoituneet paitsi sektoreittain, myös ohjelmistokonsortioiksi. Niiden yläpuolella on digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmä, jonka yhtenä tehtävänä on laatia suosituksia verkossa käytettävistä standardeista. Ohjausjärjestelmän elimillä ei ole määräysvaltaa; vaikka sen standardointi- ja ohjelmistoryhmä suosittaisi MARC21:n valintaa kaikille yhteiseksi formaatiksi, yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen Voyager-konsortiot olisivat silti voineet jatkaa MARC21-Fin:n käyttöä samoin kuin yleiset kirjastot omaa FINMARC-käyttöään.

Kansalliskirjastolla on velvoite paitsi määritellä yhdessä kirjastojen kanssa kansallisessa kirjastoverkossa käytettävät formaatit, myös tukea suomalaisia kirjastoja näiden välineiden käytössä. Kun Suomessa on käytössä useita MARC-formaatteja rinnan, kansalliskirjastolla ei ole käytännössä mahdollisuutta tukea kaikkia kirjastoja tasapuolisesti. Tästä syystä yhteinen formaatti on kaikkien kirjastojen kannalta tärkeä ratkaisu, ja päätöksentekoprosessin oikeudenmukaisuus on oleellinen tavoite.

Kansallisen MARC-luettelointiformaatin osalta on päädytty kaksitasoiseen päätöksentekomalliin:

1. Päätöksenteko Voyager-konsortioissa

Koska MARC21-Fin -formaatin vaihtaminen MARC21:een koskettaa vain Voyager-kirjastoja, asiaa valmisteltiin vain niiden kanssa ja oikeus päätöksentekoon rajattiin vain niille. Formaattivaihdoksen vaikutuksia kartoittaneen, Voyager-kirjastoille tarkoitetun keskustelutilaisuuden jälkeen Linnea2- ja AMKIT-konsortiot päättivät formaattivaihdoksesta yleiskokouksissaan syksyllä 2005. Molemmat asettivat tavoitteeksi siirtymisen MARC21:een vuonna 2008.

2. Suositusten teko Digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmässä

Kansalliskirjaston näkemyksen mukaan formaattiratkaisua ei voinut viedä kansalliselle tasolle kaikkien sektoreiden keskusteltavaksi, ennen kuin MARC21:n valinnalle oli ainakin kahden kirjastosektorin antama mandaatti. Jos asia olisi viety ensin digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmän käsiteltäväksi, olisi keskustelu ollut tyyten vailla pohjaa, jos Voyager-konsortiot eivät olisi formaatin vaihtamista tukeneet, tai jos niiden päätökset olisivat menneet ristiin.

Digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmän rinnalla formaattivalinnasta keskustellaan kotimaisten järjestelmätoimittajien kanssa kansalliskirjaston KATVE-työryhmässä. Vaikka järjestelmätoimittajilla ei ole asiassa varsinaista äänivaltaa, niiden on kuitenkin tiedettävä miten prosessi etenee. Lisäksi kansalliskirjastolla on minusta velvollisuus kuulla järjestelmätoimittajien näkemyksiä ja tukea resurssiensa asettamissa rajoissa niiden mahdollisia MARC21-implementointihankkeita.

Kahden kirjastosektorin tuki antaa riittävän perustan formaattiasian viemiseksi kansalliseen keskusteluun, mutta ei kuitenkaan riitä kansallisen tason päätöksentekoon. Koska kaikille yhteisen formaatin valinta koskee kaikkia kirjastoja, kaikkien neljän digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmässä mukana olevan sektorin on tuettava MARC21:n valintaa, jotta siitä tulisi kaikille yhteinen formaatti.

Tämä menettelytapa varmistaa sen, että jokainen kirjastosektori voi osallistua formaatin valintaan, ja varmistautua siitä että mahdollinen vaihdos toteutetaan niin, etteivät sektorin kirjastot joudu pulaan. Missään muualla formaattivaihtoa ei tietääksemme ole viety näin laajaan keskusteluun, mutta Suomessa Kansalliskirjaston uusi toimiala ja kirjastoverkon laajuus sekä kirjastojen tiivis yhteistyö edellyttävät laajapohjaista valmistelua.

Muiden kirjastoverkon formaattien osalta vastaavaa julkista keskustelua ei ole käyty. Kokoelmakartta-hanke on valinnut kokoelmien kuvailun pohjaksi NISO:n tulevan kokoelmien kuvailuformaatin ilman laajempaa julkista keskustelua; ratkaisua voi perustella sillä että muita formaattistandardeja ei ollut käytettävissä. Vastaavasti Nelli-portaalihanke ajaa tiedonhakupalvelujen kuvailuun NISO:n Information retrieval service description -standardia, jolla myöskään ei ole kilpailijoita.

Portaalin tilannetta voikin verrata siihen että jokin suomalainen atk-luettelointihanke olisi valinnut työkalukseen USMARCin 60-luvun lopussa: jos muita vaihtoehtoja ei ole, päättäminen voi olla helppoa. Mutta siinä missä USMARC kehitettiin ilman että kukaan suomalainen osallistui työhön millään tavoin, portaalin metadatan määrittelyssä olemme olleet aktiivisesti mukana; Tietokartta-hankkeen ansiota on, että kokoelmien kuvailuformaatissa on alusta lähtien mukana kokoelman kattavuus -elementti.

Yleinen MARC-keskustelu on ollut tarpeen senkin vuoksi, että sen aikana ovat hahmottuneet paitsi MARC21:een siirtymisen tekniset vaikutukset, myös kirjastojen odotukset. Kansalliskirjaston edellytetään tekevän siirtymisen mahdollisimman helpoksi, ja meidän on hoidettava tämä velvoite koko vastuualueellamme, siis myös yleisissä ja erikoiskirjastoissa.

Erityisen tärkeää meille on se, että FINMARC-kirjastot ja niiden järjestelmätoimittajat eivät jää formaattivaihdoksen yhteydessä pulaan. Keskeisin tavoitteemme on järjestelmätoimittajien tukeminen: jos MARC21:stä tulee kaikille yhteinen formaatti vuonna 2008, kaikkien Suomessa käytettävien kirjastojärjestelmien pitäisi tukea sitä. Mutta kansalliskirjasto ei yksin pysty vakuuttamaan järjestelmätoimittajia muutoksen tarpeellisuudesta; myös yleisten kirjastojen on vaadittava MARC21-tukea sovelluksiinsa.

Yleisissä kirjastoissa on pitkään oltu tyytyväisiä FINMARCiin. Mutta formaattia ei ole kehitetty sitten vuoden 2000, eikä se enää vastaa nykypäivän vaatimuksia. FINMARCista puuttuu monia MARC21:een viime vuosina lisättyjä kenttiä, eikä se tue UNICODE-merkkivalikoimaa; puute josta tuli akuutti sen jälkeen kun Voyager-kirjastot siirtyivät UNICODEen kesällä 2005. FINMARCin pahin tekninen ongelma on kuitenkin se että sitä tukevia järjestelmä on enää kourallinen jäljellä. FINMARC luettelointiformaattina rajaa potentiaalisten järjestelmätoimittajien määrän hyvin vähiin. Sekä kirjastojen että järjestelmätoimittajien pitkän aikavälin etu on siirtyä avoimiin ratkaisuihin, jotka helpottavat paitsi kirjastojen toimintaa myös järjestelmien markkinointia.

Kansalliskirjasto on ilmoittanut jo vuonna 2000 että FINMARCin muodollinen tuki lakkaa vuoden 2005 lopussa. On syytä täsmentää, mitä tämä tarkoittaa.

FINMARC-tietueiden välitys jatkuu täysin entiseen tapaan vielä jonkin aikaa. Kun kansallisissa yhteistietokannoissa siirrytään MARC21:een, näillä näkymin vuonna 2008, emme enää pysty toimittamaan täysin puhdasta FINMARCia, mutta varsin hyvää FINMARCia kuitenkin. Tämä palvelu jatkuu niin kauan kuin yksikin kirjasto tilaa suoraan meiltä tai meidän asiakkailtamme kuten BTJ Kirjastopalvelulta FINMARC-tietueita. Toisin sanoen sitoudumme ylläpitämään MARC21-FINMARC -konversiota niin, että tuotettu FINMARC-data on mahdollisimman hyvää, mutta ei enää virheetöntä.

Konvertoinnin suurin ongelma on se, että FINMARCista puuttuu paljon sellaisia piirteitä, joita MARC21:ssä on. Hyvä esimerkki on 880-kenttä, johon tallennetaan muut kuin latinalaiset merkit; FINMARC-konversiossa kaikki tämän kentän esiintymät poistetaan. Syntyvä tietue on oivaa FINMARCia, mutta paljon suppeampi kuin alkuperäinen MARC21-tietue. Konversiota vaikeuttaa sekin, että joissakin tapauksissa FINMARC on hienojakoisempi kuin MARC21; tarvittavat tiedot ovat MARC21-tietueessa, mutta niiden palauttaminen oikeaan kenttään ei enää onnistu.

FINMARC-formaattia ei ole virallisesti kehitetty enää vuoden 2000 jälkeen. Sen vuoksi järjestelmätoimittajat ovat voineet lisätä formaattiin omia lisäpiirteitä kuten uusia kenttiä, koodeja tai erikoismerkkejä. Jos näin on toimittu, mitään ongelmia ei ole jos lisäykset on dokumentoitu asianmukaisesti ja jos ne ovat MARC21:n kanssa yhteismitallisia. FINMARC-tuen päättymisen jälkeen formaattia ei edelleenkään kehitetä, minkä lisäksi koulutus muuttuu harkinnanvaraiseksi.

Luetteloijien ja kirjastojen asiakkaiden kannalta siirtymisessä MARC21:een ei ole mitään dramaattista. On väitetty, että MARC21 ei tue osakohteiden luettelointia; itse asiassa FINMARCin osakohdeluettelointiin liittyvät ominaisuudet kopioitiin aikanaan MARC21:n edeltäjästä, USMARCista eli tuo väite ei pidä paikkaansa. HelMet-kirjastojen Millenium-järjestelmä ei tue osakohdetallennusta, mutta tämä on sovelluksen, ei formaatin ongelma. Kansalliskirjasto on yhdessä Voyager-kirjastojen kanssa selvittänyt formaattivaihdoksen tekniikkaa varsin perusteellisesti, eikä tässä yhteydessä ole löydetty mitään ratkaisemattomia teknisiä ongelmia.

Ongelmien vastapainoksi on merkittäviä etuja. MARC21-ratkaisu helpottaa kopioluettelointia ja kirjastojärjestelmien hankintaa ja käyttöä; mitä vähemmän kansallisia erityispiirteitä ohjelmistoissamme on, sitä parempi. Triangelin myötä yksikään ohjelmistomme ei enää ole saari, vaan linkittyy toisiin monin tavoin, mikä edellyttää metadatan maksimaalista liikkuvuutta. Tästä näkökulmasta koko kirjastoverkon yhteinen MARC-formaatti on hyvä päämäärä. Lisäksi MARC21:stä pystymme myös helposti konvertoimaan tietueitamme moniin muihin formaatteihin, kuten OAI:n Dublin Coreen, kustantajien ONIX-formaattiin sekä erilaisiin XML-pohjaisiin formaatteihin kuten MARCXML:ään ja MARCeXchange’en.

Formaattivaihdon oleellisin hyöty kansalliskirjastolle ja koko kirjastoverkolle on kuitenkin poliittinen. Kun MARC21 on kaikkien yhteinen formaatti ja sitä hyödynnetään laajalti, kansalliskirjasto voi taas tukea kaikkia kirjastoja tasapuolisesti. Meidän on myös ensimmäistä kertaa mahdollista osallistua täysipainoisesti MARC21-formaatin ja sen taustalla olevien RDA-luettelointisääntöjen kehittämiseen, yhtenä näiden välineiden käyttäjänä.

Juha Hakala, kehittämisjohtaja
Helsingin yliopiston kirjasto
PL 26, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Email: juha.hakala(at)helsinki.fi